Talous

Nokian Renkaiden helvetti on Ivalossa

Keskellä Lapin erämaata on testirata, jossa koeajetaan tuotekehitysvaiheessa olevia talvirenkaita. Paikan nimi on Valkoinen helvetti.

Yksi maailman suurimmista testiradoista on Ivalossa, jossa Nokian Renkaat koeajaa tuotekehityksessä olevia renkaita.

Paikan nimi on Valkoinen helvetti, eikä sinne ole julkisilta teiltä opasteita. Kiemurtelevia testiratoja on Ivalossa yli 100 kilometriä.

Yhtiö on nimennyt testiratansa Valkoiseksi helvetiksi, koska Ivalossa renkaita koetellaan äärimmäisissä olosuhteissa. Lunta on valtavasti, ja pakkasta voi olla 40 astetta. Testiradan korkeimmalta kohdalta näkee hyvällä säällä rajan yli Venäjälle, jolla on tärkeä merkitys yhtiölle.

Rakennuksia on testausalueella vain muutama, eikä ulkopuolisilla ole radalle mitään asiaa.

Testiajaja Mika Kuusi saapuu paikalle Porschen katumaasturilla. Kuusi on testiajajien valioluokkaa: hän on ”tuntumatestaaja”. Hänen käsissään isokokoinen katumaasturi liikkuu melkein kuin urheiluauto. Kun Kuusi painaa kaasua, se tuntuu vatsanpohjassa.

Kuusen tehtävänä on koeajaa renkaita niiden ominaisuuksien äärirajoilla ja raportoida havainnot pääkonttoriin tuotekehitys­osastolle.

Hän vaikuttaa osaltaan siihen, millaisia ominaisuuksia renkaisiin lisätään: parannetaanko pitoa vai rullaavuutta, miten pintakuviointia pitäisi muuttaa ja ovatko nastat sijoiteltu oikein.

”Makuasia”, vastaa Kuusi kysymykseen siitä, kummat ovat paremmat talvella: kitkarenkaat vai nastarenkaat.

”Testauksen perimmäinen idea on turvallisuuden parantaminen. Nastat ovat hyvät jäisissä olosuhteissa, mutta lumessa kitkarenkaiden pito on parempi”, Kuusi sanoo.

Uuden rengasmallin kehittäminen kestää 3–4 vuotta. Se tarkoittaa tuhansia kilometrejä testiajoa tuotekehitysvaiheessa. Nokian Renkaat testaa Ivalossa vuosittain 20 000 rengasta, joista osa on kilpailijoiden tuotteita. Yhtiö keskittyy nimenomaan talvirenkaisiin. Tuotannosta 70 prosenttia on talvirenkaita.

Ivalossa tehtävillä testauksilla ei ole tekemistä yhtiön perjantaina kertoman rengasvilpin kanssa. Rengasvilpissä kyse on siitä, että tiedotusvälineiden testeihin on toimitettu renkaita, joissa ominaisuudet ovat parempia kuin myyntiin tulevissa malleissa.

”Renkaiden kehittäminen on aina kompromissi”, sanoo Kuusi. Toisin sanoen eri ominaisuuksien välillä on tehtävä aina valintoja, koska kaikkia ominaisuuksia ei saa yhteen rengasmalliin.

Audin urheilumallin moottori murahtaa. Konepellin alla on yli 300 hevosvoimaa. Mika Kuusi kiihdyttää vauhdin liki 100 kilometriin tunnissa ja näyttää, kuinka auto käyttäytyy, kun pito katoaa kaikista renkaista.

”Tällaisessa tilanteessa autoa ohjataan kaasulla. Muuten olisimme penkassa.”

Kokeneen testikuljettajan kyydissä vaikuttaa siltä kuin hän voisi tehdä autolla lähes mitä tahansa.

Yhtiön menestyksen kulmakiviä on Pietarissa oleva tehdas, joka otettiin käyttöön vuonna 2015. Erittäin kannattavalla tehtaalla valmistetaan 80 prosenttia yh­tiön henkilöautojen renkaista.

Renkaiden valmistamisessa käytetään paljon öljyä, ja sitä on Venäjällä runsaasti. Öljyn halpenemisen ja ruplan heikkenemisen takia yhtiön kilpailukyky on parantunut, vaikka renkaiden kysyntä Venäjällä on taantuman takia vähentynyt. Lähes 70 prosenttia tehtaan myynnistä meni viime vuonna vientiin pääasiassa Keski-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Ivalossa testattavat koe-erät valmistetaan yhtiön kotipaikkakunnalla Nokialla.

Huoltohalli Ivalossa on täynnä renkaita. Useimmat niistä ovat tuotekehitysvaiheessa, eikä niitä siksi saa valokuvata. Kilpailu on ankaraa. Ammattilaisille pintakuviointi kertoo jo paljon.

Entä sitten ne kiinalaisten valmistavat renkaat, jotka ovat ainakin selvästi edullisempia?

”Ollaan täällä kiinalaisten tuotteille vähän naureskeltu. Toisaalta kilpailu renkaissa on todella kovaa, ja tuotekehitys pitää ottaa tosissaan.”

Helsingin Sanomat vieraili testiradalla tammikuussa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

    4. 4

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Krp paljasti poikkeuksellisen huumeliigan Itä- ja Pohjois-Suomessa

    7. 7

      Trumpin suosio hätyyttelee uusia pohjalukemia, mutta syöksyä ei ole luvassa – omiensa keskuudessa hän on ollut koko ajan suositumpi kuin Bill Clinton ensimmäisenä vuotenaan

    8. 8

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    9. 9

      Kymmenen kuukauden ikäinen lapsi kuoli kolarissa Uudessakaarlepyyssä – Autossa ei ollut turvaistuinta

    10. 10

      Presidenttiehdokkaat haastattelussa Sanomatalossa – suora lähetys HSTV:ssä kello 11

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    8. 8

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    9. 9

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää