Talous

Säätiöt säilyttivät valtansa Stockmannissa

Hartwall Capitalin ehdotus yhdestä osakesarjasta torjuttiin äänestyksessä.

Säilyttäjät ja uudistajat ottivat yhteen kauppayhtiö Stockmannin yhtiökokouksessa tiistaina Helsingin Finlandia-talossa.

Säilyttäjät eli suomenruotsalaiset säätiöt voittivat. Yhtiössä on vastaisuudessakin kaksi osakesarjaa, A-osakkeet ja B-osakkeet, joista A-osakkeilla on äänestettäessä kullakin kymmenen ääntä ja B-osakkeilla vain yksi ääni.

Osakkaista sijoitusyhtiö Hartwall Capital olisi halunnut muuttaa yhtiöjärjestystä siten, että sarjat olisi yhdistetty ja kullakin osakkeella olisi vain yksi ääni.

Ehdotus torjuttiin kuitenkin äänestyksessä selkeästi, koska muutoksen toteuttaminen on tehty yhtiöjärjestyksessä hyvin vaikeaksi.

Sääntöjen mukaan muutos tulee voimaan vain, jos äänestyksessä mukana olevista osakkeista kaksi kolmasosaa kannattaa sitä, erikseen A-osakkeissa ja erikseen B-osakkeissa. Lisäksi uudistuksessa häviävän osapuolen, eli tässä tapauksessa A-osakkeiden, enemmistön pitää kannattaa muutosta. Mukaan luetaan myös ne, jotka eivät olleet läsnä kokouksessa.

Ehto täyttyi vähä-äänisten B-osakkeiden omistajien kohdalla, joista yli 70 prosenttia kannatti muutosta, mutta A-osakkaat kaatoivat sen selvin lukemin. Siksi Stockmannissa jatketaan nykyisellä yhtiöjärjestyksellä.

Entisen panimosuvun Hartwallin sijoitusyhtiö Hartwall Capital on ajanut osakesarjauudistusta parisen kuukautta julkisesti. Hartwall Capitalin toimitusjohtaja Eeva Ahdekivi perusteli ehdotusta kokouksessa sillä, että se auttaisi nostamaan yhtiön arvoa.

”Tiedossa on, että varsinkin monet ulkomaiset sijoittajat hyljeksivät kahden sarjan yhtiöitä, jotka kohtelevat omistajia eriarvoisesti. Muutoksella saataisiin lisää sijoittajia ja kurssi nousuun.”

Suurimpiin omistajiin kuuluvan Konstsamfundetin toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh katsoi, ettei kysymys osakesarjoista ole arvon kannalta olennainen, vaan yhtiön tulos ratkaisee. Hän uskoi, että Stockmann on pääsemässä vaikeuksien jälkeen uuteen nousuun.

”Suomessa on totuttu kunnioittamaan sopimuksia ja yhtiöjärjestys on sopimus. Jokainen Stockmannin osakkeita ostava tietää, että meillä on kaksi sarjaa”, Bergh sanoi.

Hartwallin esityksen mukaan A-osakkeiden omistajille olisi järjestetty osakeanti, jossa nämä olisivat saaneet jokaista omistamaansa 40 osaketta kohden kolme uutta osaketta. Näin osakkaat olisivat saaneet kurssiin nähden noin seitsemän prosentin hyvityksen äänivallan menetyksestä.

Stockmannin kurssikehitys on ollut lähes pelkkää alamäkeä sitten vuoden 2011, jolloin osakkeesta maksettiin noin 25 euroa. Nykyisin kurssi on runsaat kuusi euroa viimeaikaisen pienen nousun jälkeen.

Uudistusehdotusta seuranneessa keskustelussa kuultiin värikkäitä mielipiteitä. ”Vanhoillinen omistajakunta on hitaalla reagoinnillaan ajanut yhtiön ongelmiin. Stockmann on Titanic, joka on törmännyt jäävuoreen”, uudistusta kannattanut pienomistaja sanoi.

Kaj-Gustaf Bergh katsoi, että äänestys asiasta oli tarpeeton, koska A-osakkaiden kanta oli tullut keskustelussa selväksi. Hartwall Capitalin Ahdekivi vaati äänestystä, jotta mielipiteet tulevat mitatuiksi. Kokouksen puheenjohtaja asianajaja Stefan Wikman järjestytti äänestyksen.

Toisessa äänestyksessä hallitus ei saanut tarvittavaa enemmistöä ehdotukselleen suuresta osakeantivaltuudesta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Säätiöt hallitsevat

 Stockmannia hallitsevat suomenruotsalaiset säätiöt äänivaltaisten A-osakkeiden turvin.

 Svenska Litteratursällskapet, Föreningen Konstsamfundet ja Åbo Akademin Stiftelse ovat suurimmat säätiöomistajat.

 Hartwall Capital omistaa lukumääräisesti eniten osakkeita.

 Stockmannin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi tulee Jukka Hienonen. Nykyinen Kaj-Gustaf Bergh siirtyy hallituksen jäseneksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Stockmann

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Pohjois-Korea: Ydinsota voi syttyä milloin tahansa

    4. 4

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    5. 5

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    6. 6

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    7. 7

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    8. 8

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    9. 9

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    10. 10

      Oikeistopopulistit eivät haasta todellista eliittiä vaan hyökkäävät vihervasemmistolaisten ja suvakkien kimppuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    8. 8

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    9. 9

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    10. 10

      Miltä tuntuu, kun näkö alkaa yhtäkkiä kadota? Hilma Oksanen, 27, ei näe ihmisten kasvoja eikä voi ajaa autoa – ”Aivan kuin silmälasien keskellä olisi harmaat verhot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää