Talous

Keskon pääjohtaja Helander: Kauppa siirtyy vähitellen peltomarketeista kaupunkien keskustoihin

HS:n sarja pohtii, millainen Suomi ja maailma on vuosien päästä.

Sadan vuoden päähän on pitkä matka, mutta monet tulevaisuuden mullistukset itävät jo nyt. Näin uskoo Keskon pääjohtaja Mikko Helander.

Niistä yksi ilmiselvä on digitalisaatio. 5g-verkkojen avulla arkisetkin esineet alkavat ehkä viestiä toisilleen netin välityksellä jo lähivuosina.

”Mielikuvitus ei riitä hahmottamaan mitä kaikkea teknologia mahdollistaa tulevina vuosikymmeninä”, Helander sanoo.

Jätetään siis digitalisaatio tällä kertaa heille, joilla on rikkaampi mielikuvitus. Idullaan on muitakin suuria myllerryksiä. Yksi keskeinen on Helanderin mielestä kaupungistuminen ja väestön ikääntyminen.

Yhden ja kahden hengen talouksien määrä kasvaa. Väki pakkautuu kasvukeskuksiin niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Maailman asukkaista kaupunkilaisia ennustetaan olevan 70 prosenttia vuosisadan loppuun mennessä.

”Kaupungistuminen muuttaa valtavasti kaupan rakenteita”, Helander uskoo.

”Monella kaupan alalla se on jopa isompi kysymys kuin verkkokaupan kasvu.”

Tulevatko ihmiset siis edelleen ihan omin jaloin käymään kaupassa sadan vuoden päästäkin? Helanderin mielestä kyllä.

Ostoskokemus muuttuu yksilölliseksi asiakasdatan hyödyntämisen ansiosta, mutta ihan kaikkea ei hänestä tulevaisuudessakaan haluta ostaa verkosta.

Kaupan painopiste sen sijaan muuttuu. Se siirtyy jättimäisistä laitamien marketeista kohti pienempiä kauppoja keskustoissa. Muutos olisi iso: nyt lähes kolmasosa suomalaisten ruokaostoksista tehdään hypermarketeissa, joihin ajetaan autolla. Jätit ovat saattaneet sadan vuoden päästä kokea dinosaurusten kohtalon.

Tämäkin muutos on alkanut jo nyt.

”Entistä enemmän on talouksia joilla ei ole autoa eikä ajokorttia, ei pienintäkään aikomusta hankkia autoa. He eivät ihan varmasti lähde kaupunkien ulkopuolelle isoihin hypermarketteihin, vaan he mielellään asioivat lähellä olevissa pienissä kivijalkakaupoissa”, Helander sanoo.

Ihan lyhyellä aikavälillä hän ei hypermarketien katoamiseen usko: Kesko on parhaillaan uusimassa Citymarketejaan. Juuri nyt niitä pönkittää asiakkaiden hintatietoisuuden lisääntyminen ja ruokakaupan hintakilpailun kiristyminen.

Uusien hypermarketien rakentaminen on kuitenkin lähes jäädytetty. Citymarketeja sen paremmin kuin S-ryhmän Prismojakaan ei nouse pelloille takavuosien tahtiin.

Keskon usko pikkukauppoihin näkyy myös sen päätöksessä ostaa Suomen Lähikaupalle kuuluvat Siwat ja Valintatalot. Kauppa odottaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston siunausta.

Autottomilla tulevaisuuden keskusta-asukkailla siis tuskin tulee olemaan vaikeuksia saada ruokaostoksiaan tehtyä.

Mutta entä syrjäisempien seutujen asukkaat? Miten käy yhä laajeneville muuttotappioalueille, jos ruokakaupatkin valuvat niistä pian väen mukana kasvukeskuksiin?

Riski kuihtumisesta on todellinen, uskoo Helander.

”Entistä isommaksi haasteeksi tulee kauppapalvelujen järjestäminen maaseutupaikkakunnille.”

Eikä vain kauppojen, vaan muidenkin palvelujen, myös yhteiskunnallisten. Viime kuukausien aikana VR on ilmoittanut karsivansa junavuorojaan, ajatuksia kirjepostin jakelun supistamisesta on heitetty ilmaan ja poliisiasemia suunniteltu lakkautettaviksi.

Kauppajohtaja näkee kehityksessä kuitenkin omalle bisnekselleen mahdollisuuksia. Helanderin visiossa yhteiskunta voisi muuttaa K-kaupan suojiin: ruokakauppojen yhteyteen voitaisiin järjestää ateriapalveluita vanhuksille, kerhotoimintaa sekä sosiaalitoimen ja terveydenhuollon palveluita.

”Kaupat tulevat olemaan palvelukeskittymiä. Ei ole sattumaa, että jo nyt kauppoihin on tullut entistä enemmän myös muita toimintoja”, Helander sanoo.

Siitä, halutaanko pikkukaupunkien ja kylien keskustojen tilalle tulevan yksi kaikki palvelut kattava ruokakauppa, voidaan ehkä olla monta mieltä.

Varmaa on silti, että Keskon ja suomalaisen yhteiskunnan pärjääminen kietoutuvat tiukasti toisiinsa. Keskon menestykselle yksi tärkeimmistä tekijöistä on ollut se, että Suomen sodanjälkeisen talouskasvun ansiosta ihmisillä on ollut yhä enemmän rahaa käyttää ostoksiin K-kaupoissa.

”Valtava elintason nousu ja se taloudellinen kehitys mikä meillä on ollut, on tarjonnut K-ryhmälle ja yrittäjille huikeat edellytykset rakentaa omaa liiketoimintaa”, Helander sanoo.

Ei ole itsestään selvää, että tämä jatkuu globalisoituvassa taloudessa.

Toisaalta globalisaatio on täyttänyt Citymarketitkin maailman äärissä tuotetulla ja ympäri maailman kuljetetulla huokealla tavaralla. Toisaalta kehitys on entistä vähemmän Suomen omissa käsissä. Kansallisvaltioiden rajat ovat taloudessa kadonneet, Helander kuvaa. Kaupan alalla verkkokauppa tekee ne merkityksettömiksi.

”Globalisaatio on maailmanlaajuista kilpailua pääomista ja työstä”, hän tiivistää.

”Miten hyvin me saamme siinä kilpailussa tänne pääomia, miten hyvin me saamme tänne työtä, kun sitä pääomaa ja työtä kaikki muutkin haluavat? Se on se iso keskeinen kysymys.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Mikko Helander

 55-vuotias Helander on toiminut kauppakonserni Keskon pääjohtajana viime vuoden alusta asti.

 Hänen johdollaan Keskossa on tehty useita uudistuksia: Anttilat myytiin ja Suomen Lähikauppa sekä Onninen päätettiin ostaa.

 Ennen Keskoa Helander työskenteli Metsä Boardissa ja Valmetilla. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri.

 Helander harrastaa lukemista ja ulkoilua. Nuorena hän pelasi jalkapalloa Kuopion Palloseurassa.

 Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

 Missä haluaisit tulla paremmaksi? ”Ihmisten johtamisessa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauppa
  • Tulevaisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    4. 4

      Sukellusvene katosi salaperäisesti mukanaan 44 miehistön jäsentä – Argentiinan merivoimat käynnisti suuretsinnät Etelä-Atlantilla

    5. 5

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Meikkibloggari neuvoo: Näin sinun kannattaa meikata juuri nyt – Meikkaus on nyt kasvojen muotoilua, jossa kovimmat osaajat opettavat uusimmat kikat muille Youtube-videoilla

    8. 8

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    9. 9

      Mahdollisena presidentti­ehdokkaana pidetty demokraatti kouri ja suuteli väkisin työtoveriaan – Trump paheksuu: ”Mihin kädet menevät kuvissa 2, 3, 4, 5, ja 6?”

    10. 10

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    4. 4

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää