Talous

Pekka Koponen ideoi kiinalaisen Kaidin biodieseljalostamon Kemiin

Kiinalaisten biodieselhanke on herättänyt runsaasti kritiikkiä niin tukivetoisuudesta kuin teknologian toimivuudesta. Mikä on totta?

Kiinalaisella sijoittajalla ja yrittäjällä Chen Yilongilla oli käsissään hieno teknologia. Hänen yrityksensä Sunshine Kaidi New Energy Group oli ostanut amerikkalaiselta energiateknologian jätiltä Westinghouselta plasmakaasutusta tekevän yhtiön.

Plasmakaasutuksella esimerkiksi jätteestä tai puusta pystytään hyvin korkeassa lämpötilassa tekemään synteesikaasua. Siitä taas pystytään valmistamaan muun muassa ekologista biodieseliä.

Chen tapasi Kiinassa suomalaisen Pekka Koposen, joka omistaa innovaatioprojektien johtamiseen ja julkisten tukien järjestelyyn erikoistuneen konsulttiyhtiön Spinversen. Ennen oman yrityksen perustamista Koponen teki uraa Nokialla muun muassa Kiinassa.

”Spinversessä rakensimme Kiina-suhteita systemaattisesti alusta asti Kiinan valtionhallinnon ja yritysten kautta. Tämän verkoston kautta meidät esiteltiin Kaidille ja Chenille”, Koponen kertoo.

Chen kertoi Koposelle plasmakaasutuksesta ja siitä, että hänen yhtiönsä oli pyörittänyt biodieseliä tekevää koelaitosta Kiinan Wuhanissa. Nyt Chen etsi Euroopasta kohdetta, jossa teknologiaa voisi hyödyntää.

Idea lähti elämään Koposen päässä. Vuonna 2012 valtion turveyhtiö Vapo oli vetäytynyt Kemin Ajokseen suunnitellusta biodieseltehdashankkeesta, vaikka sille oli jo myönnetty melkein 90 miljoonaa euroa EU-tukea.

Kemin ympäristössä riittäisi raaka-ainetta, Vapon saama tuki olisi ehkä siirrettävissä uudelle hankkeelle, ja koska teknologia oli hieman erilainen kuin Vapon harkitsema, ehkä sijoittajatkin saataisiin uskomaan, että tehdas voisi kannattaa.

Koponen houkutteli Chenin Kemiin käymään toukokuussa 2014.

Helmikuussa 2016 Helsingissä pidettiin tiedotustilaisuus, jossa Koponen kertoi, että kiinalainen Kaidi suunnitteli rakentavansa Kemin Ajokseen miljardi euroa maksavan biodieseljalostamon. Koponen oli ryhtynyt itse hanketta pyörittävän Kaidi Finlandin toimitusjohtajaksi.

Laitos valmistaisi päästötöntä dieseliä ja bensiiniä noin 200 000 tonnia vuodessa suoraan Lapin metsistä kerättävästä puusta.

Biodieseljalostamoja on Suomessa muitakin. Neste valmistaa Porvoossa biodieseliä kasviöljyistä ja jäterasvoista. Metsäyhtiö UPM tekee Lappeenrannan kombinaatissaan dieseliä sellunkeiton sivutuotteena syntyvästä mäntyöljystä.

Puun käyttöä dieselin valmistuksessa ei ole kukaan muu aloittanut, vaikka harkittu on. Menetelmää on pidetty liian kalliina.

Kaidin hanke sai ristiriitaisen vastaanoton. Jotkut haltioituivat 4 000 henkilötyövuotta Kemiin lupaavasta rakennusprojektista. Osa tyrmistyi. Kaidia pidettiin suomalaisen tukirahan ja metsien lypsäjänä.

Europarlamentaarikko Heidi Hautala vertasi hanketta Talvivaaraan, energia-alan veteraani Mikko Kara piti hanketta niin taloudellisesti kuin teknisesti mahdottomana.

Hankkeen rahoitusneuvottelut ovat kesken. Rahoitussuunnitelma perustuu suurelta osin val­tioiden takaamaan lainarahaan ja julkisiin investointitukiin. Ilman tukea tehdasta ei synny.

Vapo ja Metsä Group hylkäsivät vuonna 2012 puolta pienemmän laitoksen rakentamisen kannattamattomana, vaikka sille oli jo myönnetty 88,5 miljoonaa euroa EU:n uusille teknologioille tarkoitettua NER-tukea. Vapon laitoksen piti nousta samaan paikkaan kuin Kaidin jalostamon.

Kaidin ja Spinversen hankkeeseen haetaan samaa NER-tukea huhtikuun loppuun mennessä. Kaidi on myös hakenut valtiolta biotalouden kärkihankkeille tarkoitettua rahaa, jota on jaossa tänä vuonna yhteensä 40 miljoonaa euroa.

Muu rahoitus on tarkoitus järjestää niin, että noin 30 prosenttia rahoituksesta on omaa pää­omaa, josta Kaidi itse maksaa osan. Osa saataisiin suomalaisilta sijoittajilta. Sijoittajien haku on käynnissä.

Noin 70 prosenttia rahoituksesta olisi lainarahaa. Kiinalaisten pankkien antamat lainat takaisi Kaidin suunnitelmissa Kiinan vientitakuulaitos Sinosure ja eurooppalaiset pankkilainat Suomen Finnvera. Osa on suunniteltu saatavan EU:n investointirahastosta.

Jotkut kommentaattorit ovat varoitelleet, ettei edes puun kohtelu bioraaka-aineena ole varmaa. EU käynnisti helmikuussa uuden konsultaation raaka-aineiden käytöstä.

HS:n haastattelemat asiantuntijat arvioivat, ettei biopolttoaineiden vuosikausien työllä laadittuja kriteerejä tässä yhteydessä kuitenkaan romuteta.

Vuodesta 2020 eteenpäin 20 prosenttia liikenteen polttoaineista pitää Suomessa olla biopohjaisia. Bensiinin ja dieselin jakelijoilla on velvollisuus huolehtia, että osuus täyttyy. Hallituksen tavoitteena on kasvattaa biopolttoaineiden osuus liikenteessä 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Jos raaka-aine on muun muassa teollisuuden jätettä tai sellaista puuta, jolla ei ole käyttöä teollisuudessa, biopolttoaine voidaan laskea 20 prosentin osuuteen kaksinkertaisena. Metsä­teollisuuden sivuvirrat ja ensiharvennuspuu, joita Kaidi on kertonut käyttävänsä raaka-aineena, täyttävät nämä kriteerit.

Suurimmat epäilyt liittyvät hankkeen kannattavuuteen. Dieselin tekeminen suoraan puusta on todennäköisesti huomattavasti kalliimpaa kuin sen tekeminen esimerkiksi mänty­öljystä, jota UPM käyttää omalla biodieseltehtaallaan.

Suomalainen puu on jo raaka-aineena arvokas, mutta myös valmistusprosessi on monivaiheinen ja kallis.

Vapon hanketta selviteltiin hieman toisenlaisen leijupetikaasutuksen pohjalta. VTT:n asiantuntijan mukaan sitä on pidetty lämpötaloudellisesti plasmakaasutusta parempana.

”Me olemme päätyneet siihen, että plasmakaasutus ei nimenomaan biomassan kaasutuksessa olisi taloudellisesti paras vaihtoehto”, tutkija Matti Reinikainen VTT:ltä sanoo.

Reinikaisen mukaan epäilyksenä on, että plasmakaasutuksen vaatima hyvin korkea lämpötila aiheuttaa liian suuren lämpöhukan. Iso osa energiasisällöistä karkaisi siis lämpönä harakoille.

Se ei haittaa, jos kaasutetaan jätettä, jota on rajattomasti ja melkein ilmaiseksi tarjolla. Mutta kun käytetään arvokasta puuta, lämpöhukka kasvattaa kustannuksia.

Plasmakaasutuksessa syntyvä kaasu on toisaalta puhtaampaa kuin leijupetikaasutuksessa. Korkea lämpötila polttaa kaasusta esimerkiksi tervat pois. Näin kaasujen kallis puhdistusvaihe on yksinkertaisempi ja halvempi.

Vapon hanketta vetäneen, nykyään konsulttina toimivan energia-alan veteraanin Mikko Karan mukaan suoraan puusta tehdyn biodieselin laskettiin Vapon hankkeessa olevan kannattavaa, jos raakaöljy maksaisi yli 200 dollaria barrelilta. Nyt se maksaa 40 dollaria barrelilta.

Kannattavuusarvio ei välttämättä päde Kaidin hankkeeseen. Kilpailutilanne, biopolttoaineen määritelmät ja käytetty teknologia ovat muuttuneet.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Miljardin euron hanke

 Kaidi Finland kertoi helmikuun alussa, että se suunnittelee rakentavansa Kemiin miljardi euroa maksavan biodiesel-tehtaan.

 Hanke työllistäisi rakennusvaiheessa 4 000 henkilötyövuotta ja vakituisesti 150 työntekijää.

 Päätös rakentamisesta on tarkoitus tehdä tämän vuoden aikana.

 Tehdas valmistuisi 2019.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • biodiesel
  • Energiantuotanto
  • Kemi
  • Kiina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    7. 7

      Lähes puoli miljoonaa osoitti mieltään Barcelonassa – Espanjan pääministerin ilmoittamat toimet ovat pahin hyökkäys sitten Francon ajan, sanoo Katalonian aluejohtaja

    8. 8

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    9. 9

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    10. 10

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää