Talous

Uusi näyttö luo lumemaailmaa

Suomalaisyritykset tekevät teknologiaa virtuaalimaailmoihin. Espoolainen Dispelix keksi uudenlaisen läpinäkyvän näytön.

Virtuaaliset maailmat kehittyvät harppauksin myös suomalaisen osaamisen avulla.

Sekä keinotodellisuus että lisätty todellisuus ovat viimein muuttumassa tieteiskirjallisuudesta jokapäiväisiksi laitteiksi. Lukuisat suomalaiset yritykset kehittävät laitteita tai ohjelmistoja, joita käytetään keinotekoisten maailmojen luomisessa.

Keinotodellisuus, virtual reality eli VR, tarkoittaa ympäristöä, jossa ympäröivä todellisuus suljetaan kokonaan pois. Lisätty todellisuus, augmented reality eli AR, tarkoittaa tietokonegrafiikoiden lisäämistä ympäröivään maisemaan läpinäkyvien silmälasien tai näytön avulla.

Espoolaisen Dispelixin toimitusjohtaja Antti Sunnari kertoo, että keinotekoiset todellisuudet ovat kehittyneet läpimurron partaalle. Näytöt, liikkeentunnistimet, akut ynnä muut tarpeelliset teknologiat ovat edistyneet viime vuosina paljon.

”Nyt alkavat palikat olla kohdallaan”, Sunnari sanoo.

Dispelix sai alkunsa Teknologian tutkimuskeskuksessa VTT:llä, jossa Sunnari vahingossa keksi keinon päästä eroon läpinäkyviä näyttöjä häiritsevästä sateenkaari-ilmiöstä.

Yhtiö pystyy valmistamaan edullisesti jopa vain millimetrin paksuisia läpinäkyviä muovinäyttöjä, joihin voi heijastaa tarkkoja kuvia.

Dispelix kertoo saaneensa 1,7 miljoonan euron rahoituksen liiketoiminnan kasvattamiseen. Varat tulevat kotimaisilta pääomasijoittajilta Lifeline Venturesilta ja VTT Venturesilta.

Sunnari kertoo Dispelixin tekevän yhteistyötä kansainvälisten asiakkaiden kanssa tuotteiden tuomiseksi markkinoille ehkä vielä tämän vuoden puolella.

Sunnari ei vielä paljasta tuotteita, mutta mahdollisia käyttötarkoituksia on paljon. Kiinteistönhoitajat voivat saada talojen pohjapiirrokset nähtäväksi virtuaalilaseilla, moottoripyöräkypärien visiiriin voi heijastaa navigointiohjeita, ja pyöräilylaseihin voi heijastaa sykkeen sekä muuta tietoa suorituksesta.

”Yksi mielenkiintoinen alue on uiminen. Siinä on muuten vaikea tuoda näkyviin informaatiota”, Sunnari sanoo.

Keinotodellisuuden teknologia on pidemmällä kuin lisätty todellisuus, mutta jälkimmäinen saattaa kasvaa suuremmaksi ilmiöksi.

”Sen käyttökohteet ovat niin loputtomat”, Sunnari sanoo.

Virtuaalimaailmoja luovat laitteet alkavat vihdoin olla myös kuluttajien ulottuvilla.

Facebookin omistaman Oculus-yhtiön virtuaalilasit ovat tulossa Suomessa myyntiin noin 750 euron hintaan. Microsoftin lisätyn todellisuuden Hololens-lasien myynti ei ole vielä alkanut, mutta laitetta toimitetaan jo ulkopuolisille ohjelmistonkehittäjille.

Ohjelmistoyhtiö Umbra Softwaren toimitusjohtaja Otso Mäkinen sanoo, että myös kännykän nostaminen sovittimen avulla silmien eteen luo yllättävän vahvan vaikutelman toisesta todellisuudesta.

Umbra kehittää muille yrityksille työkaluja kolmiulotteisten maailmojen luomiseen. Mäkinen sanoo, että Suomessa keinotodellisuudessa vahvaa on erityisesti ohjelmisto-osaaminen.

Toiminta on vielä melko pientä, mutta yritysten määrä on nopeassa kasvussa. Alan yhdistys Virtual Reality Finlandin mukaan Suomessa on ainakin 30 alalla toimivaa yhtiötä.

Lisätyn todellisuuden tuotteet eivät ole väistämättä menestyksiä. Googlen Glass-älylasit tuottivat pettymyksen, kun kuluttajat eivät pitäneetkään kömpelön näköisistä laseista.

”Kun tuote tuodaan kasvoille, designin on oltava hyvä, jotta se voisi menestyä”, Sunnari sanoo.

Umbran Mäkinen uskoo tekniikan kehittyvän siten, että jo muutaman vuoden päästä ihmiset voisivat käyttää arjessa virtuaalilaseja.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Virtuaalitodellisuus
  • Kasvuyritykset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti

    2. 2

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    3. 3

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    4. 4

      Antti Tuiskun rohkeus on nyt virallinen tapa keksiä artisteja uudelleen – Viimeisimpänä samaa yrittää Anna Abreu kaksimielisillä orkideakorteilla ja seksilaululla

    5. 5

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    6. 6

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    7. 7

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    8. 8

      Poliisi löytänyt videokuvaa tilanteesta, jossa autoilija törmää 6-vuotiaaseen poikaan Itäkeskuksessa ja pakenee paikalta – myös videolla näkyvää silminnäkijää etsitään

    9. 9

      Latinalaisen Amerikan ensimmäinen naispuolinen sukellusvenesotilas näki meren vasta 21-vuotiaana – nyt hän on loukussa sukellusveneessä, josta on loppumassa happi

    10. 10

      Onko paperittomina maassa oleskelevilla oikeus rokotuksiin ja mielenterveys­palveluihin? Helsingin kaupunginvaltuusto saa eteensä mielipiteitä jakavan kiistakapulan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    5. 5

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    6. 6

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    7. 7

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    8. 8

      Lähes 200:aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    10. 10

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää