Talous

Käyttäjät kehittämään palveluja: Avoin lähdekoodi säästäisi miljoonia, sanoo asiantuntija

Avoin lähdekoodi vauhdittaisi julkisia digipalveluja.

Kuvittele, että olet ostanut laatikollisen Lego-palikoita. Olisitko tyytyväinen, jos saisit koota niistä vain rakennelmia, joihin valmistaja antaa luvan?

Eikö ole parempi, että voit rakennella niistä mitä itse haluat?

Samalla tavalla sähköisten palvelujen käyttäjät pääsevät kehittämään palveluja, jos niiden tietojärjestelmät perustuvat avoimeen lähdekoodiin.

Julkiset palvelut voisivat muuttua sähköisiksi nykyistä no­peammin ja halvemmalla, jos niissä otettaisiin käyttöön avoin lähdekoodi, sanoo julkishallinnosta vastaava johtaja Timo Honko digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Solitasta.

”Jos neljännes palveluista siirtyisi avoimeen lähdekoodiin, se säästäisi 140 miljoonaa euroa kymmenessä vuodessa”, Honko sanoo.

Suurin osa julkisista digipalveluista on kuitenkin edelleen rakennettu suljettujen lisenssien tietojärjestelmiin. Järjestelmän toimittaja on lukinnut oikeudet sovellusten kehittämiseen itselleen.

Honko arvioi, että valtionhallinto maksaa it-lisensseistä noin 70 miljoonaa euroa vuosittain, kun it-ostot ovat noin 560 miljoonaa euroa vuodessa.

”Pahimmillaan it-hankkeiden kilpailuttamiseen menee enemmän rahaa kuin itse hankkeeseen. Kilpailuttamisen vaatima byrokratia vie paljon aikaa sovellusten kehittämiseltä, joka olisi hyödyllistä työtä”, Honko sanoo.

Tämän on iso ongelma erityisesti kunnissa.

”Kunnat ostavat ihan samoja asioita, joita naapurikunnat ovat jo tehneet. Samoja asioita tehdään moneen kertaan, vaikka ne voisivat hyödyntää samaa pohjaa ja saada palvelut halvemmalla”, Timo Honko sanoo.

Ensimmäisiä avoimen lähdekoodin palveluja on Lupapiste.fi, jossa voi hakea rakentamisen lupia. Suuri osa kunnista on jo siinä mukana.

”Yhdellä palvelulla pystytään tarjoamaan palvelu kaikille kunnille. Silti kaikki kunnat ovat edelleen velvollisia kilpailuttamaan palvelun, mikä on käytännössä turhaa”, Timo Honko sanoo.

Avoin lähdekoodi voi edetä harppauksin, kun valtiovarainministeriö laatii ensi syksynä uuden hallinnon kehittämisen strategian.

”Tavoitteena on saada hyvät käytännöt leviämään, mutta se vaatii ison kulttuurin ja toimintatapojen muutoksen. Kyse on siitä, uskalletaanko se hyppy tehdä”, erityisasiantuntija Aleksi Kopponen valtiovarainministe­riöstä sanoo.

Valtiolla on kaksitoista hallinnonalaa, joilla on omat tietohallintobudjettinsa ja halu hallita itse omia palvelujaan.

”Digipalveluja pitää lähteä kehittämään asiakkaan tarpeista. Silloin yhden viraston kehittämät ratkaisut pitäisi olla kaikkien virastojen käytössä”, Kopponen sanoo.

Avoin lähdekoodi avaa tähän mahdollisuudet.

”Jos palvelut perustuvat avoimeen lähdekoodiin, muut virastot voivat hyödyntää niitä paremmin. Esimerkiksi Trafin tekemistä avoimen lähdekoodin sovelluksissa voi olla opittavaa muille”, Kopponen sanoo.

Samalla palvelujen kehittämiseen pääsevät mukaan myös pienet yritykset, mikä taas voi poikia töitä suomalaisille.

Käytössä olevia avoimen lähdekoodin ratkaisuja on osoitteessa www.avoinkoodi.fi

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tietojärjestelmät
  • Koodaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Neljä ihmistä on loukkaantunut veitsihyökkäyksessä Münchenissä, tekijä vapaana – HS seuraa

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    5. 5

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    6. 6

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    7. 7

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    8. 8

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    9. 9

      Kurdijoukkoihin värväytyneen Mehmet Aksoyn elokuvanteko päättyi Isisin luoteihin Raqqan porteilla – sitä ennen hän lähetti viestin Suomeen

    10. 10

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    5. 5

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    6. 6

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    7. 7

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    10. 10

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää