Talous

Syntyykö EU:n ja USA:n vapaakauppasopimus? HS kysyi suomalaismepeiltä

EU-komissio haluaisi vapaakauppasopimuksen valmiiksi ennen kuin Obama jättää presidentin tehtävät. Meppien mukaan sopimukseen sisältyy lupauksia, mutta myös ongelmia.

Bryssel

Valtaosa suomalaisista europarlamentaarikoista ei usko, että EU:n ja Yhdysvaltain laajaa vapaakauppasopimusta TTIP:iä saadaan syntymään tämän vuoden aikana, kuten EU-komissio ja Yhdysvaltain hallitus toivovat.

Vain kolme meppiä uskoo siihen, että osapuolet voivat löytää sovun monia kiistakohtia sisältävissä neuvotteluissa ennen kuin Barack Obaman presidenttikausi päättyy Yhdysvalloissa ensi vuoden alussa.

”Emme vielä tiedä, miten eräitä hyvin keskeisiä asioita ratkaistaan”, toteaa Nils Torvalds (r) Helsingin Sanomien meppiraadissa.

EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström kertoi torstaina HS:n haastattelussa, että moni vaikea kysymys on vielä täysin levällään. Tänään perjantaina Suomessa vieraileva Malmström sanoi silti uskovansa, että sopimus on mahdollista saavuttaa tämän vuoden loppuun mennessä.

Ensi maanantaina neuvotteluissa alkaa 13. kierros. Samana päivänä Obama keskustelee TTIP:stä suurimpien EU-maiden johtajien kanssa Saksan Hannoverissa.

TTIP-sopimuksessa pyritään laskemaan tullimaksuja, yhtenäistämään EU:n ja Yhdysvaltain välisiä tuotestandardeja ja avaamaan yrityksille ovia osapuolten markkinoille. EU:n mukaan sopimus toisi suurta taloudellista hyötyä, vastustajien mielestä se olisi vaaraksi esimerkiksi ruokaturvallisuudelle.

“Kannatan lähtökohtaisesti trans­atlanttista yhteistyötä. On suomalaisten yritysten etu, jos pääsemme Yhdysvaltojen kanssa sopimukseen yhteisistä standardeista”, toteaa Henna Virkkunen (kok).

Aivan eri tavoin ajattelee Merja Kyllönen (vas): ”TTIP:ssä Euroopalla tai Suomella ei ole juurikaan voitettavaa mutta paljon hävittävää. Kyseessä on sekasopimus, joka estää luomasta parempia standardeja työntekijöiden ja ympäristön suojeluun, sekä palveluiden palauttamisen julkiseksi tuotannoksi.”

Sdp:n meppi Liisa Jaakonsaari katsoo, että ”vapaakauppa ja liberaali talousajattelu kärsivät tällä hetkellä vakavista uskottavuusongelmista”. Hän muistuttaa, että jos TTIP-sopu syntyykin, se menee vaativaan ratifiointimyllyyn sekä Yhdysvalloissa että EU:n jäsenmaissa ja EU-parlamentissa.

”Teen lopullisen päätöksen kannastani vasta, kun valmis teksti tuodaan parlamentin nähtäväksi”, Jaakonsaari sanoo.

Jussi Halla-aho (ps) kuuluu niihin, joiden mielestä sopimus saadaan piakkoin aikaan. Hänen mukaansa suomalaisyrityksillekin syntyisi uusia mahdollisuuksia, jos Yhdysvallat taipuisi avaamaan julkiset hankintansa eurooppalaiskilpailulle.

“Ongelmakohtia ovat esimerkiksi riitojen ratkaisumekanismi ja investointisuoja. Monet pelkäävät niiden johtavan siihen, että suuryritykset pystyvät vaikuttamaan epäterveellä tavalla EU-maiden lainsäädäntöön”, Halla-aho sanoo.

Keskustan Paavo Väyrynen ja Hannu Takkula puolestaan kuuluvat suurimpiin pessimisteihin. Heidän mukaansa TTIP-sopimus ei synny ikinä.

”En usko Yhdysvaltojen olevan valmis sitoutumaan komission tällä hetkellä neuvotteluissa asettamiin ehtoihin”, Takkula sanoo.

Mepit huomauttavat, että meneillään oleva Yhdysvaltain presidentinvaalikampanja nostaa vapaakaupan vastaista ilmapiiriä. Republikaanien ja demokraattien pääehdokkaat ovat puhuneet voimakkaasti helmikuussa allekirjoitettua Tyynenmeren vapaakauppasopimusta TPP:tä vastaan.

Pew-tutkimuslaitoksen äskettäisen kyselyn mukaan amerikkalaisista 51 prosenttia pitää kuitenkin vapaakauppasopimuksia myönteisenä asiana, kun taas 39 prosenttia pitää niitä pahana.

EU-maissa hieman yli puolet kansalaisista tukee TTIP-sopimusta.

1. Milloin arvelette EU:n ja Yhdysvaltain TTIP-vapaakauppasovun syntyvän:

a) tänä vuonna, b) myöhemmin, c) ei ikinä. 

2. Mitkä ovat mielestänne lupaavimpia ja mitkä huolestuttavimpia asioita TTIP:ssä? Millaisena pidätte sopimusta suomalaisten kannalta?

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • mepit
  • Euroopan unioni
  • USA
  • TTIP
  • TPP
  • EU

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    3. 3

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    6. 6

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    7. 7

      Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

    8. 8

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    9. 9

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    10. 10

      Sipilän hallitus taas kriisin partaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää