Talous

Talvivaaran kaivoksen kohtalo ratkeaa pian

Kaivokselle on vaikea löytää ostajaa, koska lupatilanteesta tuli epävarma.

Entisen Talvivaaran kaivoksen tulevaisuus synkistyi torstaina. Vaasan hallinto-oikeus antoi kaivokseen liittyviin valituksiin joukon ratkaisuja, jotka saattavat tietää koko kaivoksen lopettamista.

Kaivos sai luvan pumpata käsiteltyjä jätevesiä Sotkamossa sijaitsevaan Nuasjärveen, mutta muutoin oikeuden päätökset olivat valtion omistamalle kaivosyhtiö Terrafamelle pettymys.

Valtio ei ole vielä valmis luovuttamaan, mutta kaivoksen alasajo on torstain jälkeen todellinen vaihtoehto.

”On mahdollista, että sekin vaihtoehto joudutaan käymään läpi”, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) muotoili eduskunnassa torstaina.

Rehn kertoo, että kaivoksen tulevaisuudesta päätetään lähiviikkoina.

Rehnin mukaan nyt ollaan yhä lähempänä tilannetta, jossa valtion omistama kaivos joudutaan sulkemaan.

Hallinto-oikeus muutti kaivoksen ympäristöluvan toistaiseksi voimassa olevasta tilapäiseksi. Uutta lupaa pitää hakea viimeistään ensi vuoden elokuun lopulla.

Ympäristöluvan väliaikaisuus tarkoittaa sitä, että yksityisen omistajan löytyminen on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta. Jos kaivoksen lupa-asiat ovat epäselviä, sijoittajien kynnys tulla kaivoshankkeeseen mukaan nousee.

”Käytännössä tämä merkitsee sitä, että yksityisten tahojen kanssa käytävät rahoitusneuvottelut tulivat erittäin paljon ­vai­keammiksi elleivät täysin mahdottomiksi”, sanoo Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia.

Ratian mielestä ympäristön ja työllisyyden kannalta paras vaihtoehto olisi toiminnan jatkaminen, mutta hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen lopettamistakin pitää miettiä.

”Varmaan valtiovallan täytyy harkita muitakin vaihtoehtoja eli alasajoa”, Ratia sanoo.

Ympäristölupa muutettiin tilapäiseksi, koska kaivoksen toiminta on epävarmalla pohjalla.

Oikeus nosti esiin muun muassa malmin käsittelyssä tarvittavaan bioliuotusprosessiin liittyvät epävarmuudet ja kaivoksen vesienhallinnan. Kaivosalueella on miljoonia kuutioita liikaa vettä, ja vain osa siitä on käsiteltyä.

Aluehallintovirasto antoi vuosi sitten kaivokselle luvan juoksuttaa käsitellyn veden mukana vuosittain 24 000 tonnia sulfaattia Nuasjärveen. Hallinto-oikeus linjasi, että suurin sallittu määrä on 15 000 tonnia vuodessa.

Kaivosyhtiö Talvivaara Sotkamon konkurssipesä olisi alun perin halunnut sulfaattirajaksi 30 000 tonnia vuodessa.

Pienemmällä kiintiöllä hallinto-oikeus haluaa varmistaa, että sulfaatit eivät muodosta haitallisia kerroksia Nuasjärveen. Suurina pitoisuuksina sulfaatti on haitallista kaloille ja muille järvien eliöille.

Nuasjärvi kuuluu Oulujoen vesistöön, joka laskee Perämereen.

Ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä Itä-Suomen yli­opistosta arvioi, että oikeuden päätös tietää kaivosyhtiölle ve­sienkäsittelyyn liittyviä investointeja.

”Se on erittäin iso haaste. Se edellyttää merkittäviä lisäinvestointeja alueelle”, Määttä sanoo.

Terrafamen Ratian mukaan kaivos pystyisi periaatteessa toimimaan oikeuden määräämissä päästörajoissa. Liiasta vedestä eroon pääseminen on kuitenkin hankalaa.

Terrafame uskoi saavansa purku­putken alkuperäisen luvan avulla kaivoksen vesitilanteen ­tasapainoon kolmessa vuodessa, mutta nyt siihen menee yhtiön mukaan useita vuosia pidempään.

Ratia pitää hyvin todennäköisenä, että Terrafame valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Kävi kaivoksen kuinka tahansa, veronmaksajien rahoja kuluu vielä suuria summia.

Jos kaivoksen toimintaa jatketaan, Terrafame tarvitsee valtiolta lähiaikoina 200 miljoonaa ­euroa uutta rahoitusta. Tämäkään sijoitus ei välttämättä riitä, jos yksityistä ostajaa ei löydy ja nikkelin hinta pysyy alhaisena.

Kaivoksen alasajo puolestaan maksaisi arviolta 300 miljoonaa euroa.

”Tällä olisi erittäin valitettavia vaikutuksia Kainuun aluetalouteen ja työllisyyteen”, sanoi elinkeinoministeri Rehn.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Tappiollinen kaivos

 Entisellä Talvivaaran kaivoksella eli nykyisellä Terrafamen kaivoksella on monia ongelmia.

 Kaivos kaatui valtion syliin, kun sitä operoiva Talvivaara Sotkamo meni konkurssiin.

 Valtionyhtiö Terrafame aloitti toiminnan uudelleen, mutta kaivos tekee yhä tappiota.

 Kaivosalueelle on 9,4 miljoonaa kuutiometriä vettä. Yhtiön mukaan sopiva määrä voisi olla tästä noin kolmasosa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talvivaaran kaivos
  • Kaivosteollisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku

    2. 2

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    3. 3

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    6. 6

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    7. 7

      Argentiinan merivoimat: Kadonnut sukellusvene ilmoitti viimeisessä viestissään teknisestä viasta – miehistöltä uhkaa loppua happi

    8. 8

      Näin toimii suomalaistutkijoiden keksimä malaria-ansa –Hyttyskatiska sai muodon Madonnan rintaliiveistä

      Tilaajille
    9. 9

      Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset

    10. 10

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    8. 8

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    9. 9

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    10. 10

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tuhannet tieteilijät varoittivat ihmiskunnan joukkotuhosta – he esittävät myös tekoja, joita kuka tahansa voi tehdä maailman hyväksi vaikka heti

    11. Näytä lisää