Talous

Saksalaisyritykset pelkäävät Britannian EU-eroa – yritysten britti­työntekijöitä varoitettu kirjeellä Brexitin riskeistä

Britannian mahdollinen EU-ero pelottaa saksalaisyrityksiä. Saksa on Britannian tärkein kauppa­kumppani.

Saksalaiset yritykset ovat jo vähentäneet investointejaan Britanniaan, koska ne pelkäävät, että britit äänestävät 23. kesäkuuta EU:sta eroamisen puolesta.

Saksalaisten yritysten Britanniaan tekemien suorien investointien määrä väheni tammi–maaliskuussa kuusi prosenttia verrattuna vuoden takaiseen eli 4,4 miljardiin euroon. Saksan keskuspankin Bundesbankin tilastojen mukaan investoinnit Britanniaan supistuivat jo vuonna 2015 peräti 40 prosenttia.

Saksan teollisuus varoittaakin, että Britannian ero haittaisi molempien maiden talouksia.

”Britannian lähtö tarkoittaa Britanniassa toimiville yrityksille epävarmuutta. Yrityksen reagoivat tähän ja lykkäävät tai vähentävät investointejaan”, Saksan teollisuusliitto BDI:n toimitusjohtaja Markus Kerber sanoo.

Hänen mukaansa eroa kannattava kansanäänestyksen tulos johtaisi moniin oikeudellisiin epäselvyyksiin, joiden ratkominen kestää ainakin kaksi vuotta. Britannian ja EU:n pitäisi esimerkiksi neuvotella uusi vapaakauppasopimus. Tämä lisäisi yritysten ja valtiontalouksien riskejä molemmissa maissa.

Saksalaiset yritykset ovat Britanniassa suurimpien ulkomaisten toimijoiden ja sijoittajien joukossa. Saksalaisyrityksillä on maassa noin 2 500 tytäryritystä ja puoli miljoonaa työntekijää. Tärkeimmät toimialat ovat rahoitusala, teollisuustuotanto, kuljetus, energia ja vähittäiskauppa.

Yritykset ovat yleensä varovaisia kommentoimaan investointipäätöksiään ja kansanäänestystuloksen mahdollisia vaikutuksia niihin. Siemensin tiedottajan mukaan olisi kuitenkin selvästi edullista sekä ”vaurauden että työllisyyden kannalta”, jos Britannia pysyisi EU:ssa.

”Päätös vaikuttaisi Siemensin tuleviin investointipäätöksiin”, tiedottaja arvioi Reutersille.

Monien muiden saksalaisyritysten tavoin Siemens on lobannut työntekijöitään äänestämään EU-eroa vastaan. Siemens lähetti brittiläisille työntekijöilleen hiljattain kirjeen, jossa se varoitti eropäätöksen aiheuttamista riskeistä.

”Uuden vapaakauppasopimuksen neuvotteleminen EU:n kanssa voisi kestää vuosia. On myös mahdotonta ennakoida millä ehdoilla ja mihin hintaan se solmitaan”, Siemensin johto kirjoitti kirjeessä.

”Tämä epävarmuus ja pelko kustannusten noususta voisi tehdä Britanniasta vähemmän houkuttelevan paikan harjoittaa liiketoimintaa”, kirje jatkui.

Saman tyyppisiä kirjeitä ovat lähettäneet myös BMW, joka valmistaa Britanniassa luksusauto Rolls-Royceja, kemianyhtiö BASF ja lentokonevalmistaja Airbus.

Saksassa on laskettu, että Britannian ero voisi maksaa Saksalle 45 miljardia euroa menetettyinä vientituloina jo ensi vuoden aikana, jos maiden välinen vapaakauppa tyrehtyy. Britannia on Saksan kolmanneksi tärkein vientimarkkina.

Saksan Britannian-viennin arvo oli viime vuonna noin 89 miljardia euroa. Britanniasta tuotiin tavaraa 38 miljardilla eurolla, joten kauppa oli Saksalle selvästi ylijäämäistä. Saksa on brittiyrityksille kuitenkin tärkein kauppakumppani ennen Yhdysvaltoja.

Oikaisu kello 20.36: Artikkelin otsikossa ja yhdessä kohdassa tekstiä kirjoitettiin virheellisesti Britannian euroerosta, kun tarkoitettiin EU-eroa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kansanäänestyksestä tulee tiukka

 Britannia äänestää EU-jäsenyytensä tulevaisuudesta kesäkuun 23. päivänä.

 Economist-lehden julkaiseman kyselytutkimusten keskiarvoa laskevan mittarin mukaan niukka enemmistö eli 41 prosenttia briteistä kannattaa EU:hun jäämistä. 40 prosenttia kannattaa eroamista ja loput eivät vielä ole muodostaneet kantaansa.

 Jos britit päätyvät EU-eroon, aikaa Britannian ja EU:n suhteen uudelleenjärjestelyihin on kaksi vuotta. Neuvotteluaika alkaa siitä, kun brittihallitus ilmoittaa lähtöpäätöksestä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    3. 3

      Tukholman parhaaseen alakouluun oppilaat ilmoitetaan jo synnytyslaitoksella – Jono täyttyy alkuvuoden lapsista, eikä koulussa ole yhtään maahanmuuttajaa

      Tilaajille
    4. 4

      Esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti – punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    7. 7

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    8. 8

      Tuleeko laina-autolla ajelu kalliiksi, ja mikä on kätevin palvelu? HS testasi kaksi viikkoa yhteiskäyttö­autoilua Helsingissä

    9. 9

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    10. 10

      Järjestäjät: Uusnatsien vastamielen­osoitukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata äärivasemmistoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää