Talous

Moni Euroopan posti on jo pörssissä

HS selvitti, kuinka postiyhtiöiden listautumiset ovat sujuneet Euroopassa. Käynnissä on varsinainen listautumisaalto

Mikä olikaan vuoden 2015 suurin pörssilistautuminen maailmassa? Kenties kyseessä oli jokin rakettimaisesti kasvava amerikkalainen sosiaalisen median yhtiö? Teknologiayritys Piilaaksosta? Ehkä jotain uusiutuvaan energiaan liittyvää?

Ei. Vuoden suurin listautumis­anti tapahtui marraskuussa Japanissa, missä 144-vuotias posti vietiin pörssiin. Kun valtio laittoi myyntiin 11 prosenttia perinteikkäästä yhtiöstä, kysyntä oli valtavaa. Liikkeellä olivat niin institutionaaliset sijoittajat kuin kotitaloudetkin. Valtio keräsi annilla 1 440 miljardia jeniä eli vajaat 11 miljardia euroa.

Kun pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi viime viikolla, että valtio on valmis keventämään merkittävästi omistustaan Postissa ja kaavailee sen listaamista, hän ei esittänyt mitään ennenkuulumatonta tai radikaalia. Hän vain asetti yhtiön polulle, jolla se voi seurata lukuisten edeltäjien jalanjälkiä. Euroopassa on käynnissä suorastaan postiyhtiöiden listautumistrendi.

Postin listautumismahdollisuuksia on epäilty, mutta esimerkit Euroopasta ja Japanista osoittavat, että suuntaansa etsivä Suomen posti ei ole ongelminensa yksin.

HS kokosi maailmalta esimerkkejä postiratkaisuista.

Italia

Euroopan postimarkkinoita ryhdyttiin avaamaan kilpailulle vuonna 1997. Ensin postit yhtiöitettiin, ja 2000-luvulla niitä on alettu viedä pörssiin.

Viimeisin pörssitulokas Euroopassa on Poste Italiane, jonka osakkeista 35 prosenttia listattiin lokakuussa 2015. Kyseessä oli suurin listautuminen Italiassa vuosikymmeneen, ja kysyntä oli kovaa.

Sijoittajien kysyntää selittävät lupaukset ruhtinaallisista osingoista sekä se, että vain runsas kymmenesosa Poste Italianen liikevaihdosta tulee perinteisestä jakelutoiminnasta.

Paljon merkittävämpää liiketoimintaa ovat konserniin kuuluvat pankki- ja vakuutuspalvelut. Näistä toiminnoista saatavat voitot myös paikkaavat jakelutoiminnan tappiot. Myös Japanissa postin listautumisen yhteydessä listattiin konserniin kuuluvat pankki ja vakuutusyhtiö.

Suomen Postilta puuttuu tällainen vetovoimatekijä. Pankki- ja telepalvelut erotettiin konsernista jo 1990-luvulla. Konserniin kuuluu yrityksille talouspalveluita tarjoava OpusCapita, mutta sen osuus liiketoiminnasta ei ole järin suuri.

Monia muitakin listautumis­esimerkkejä Euroopasta löytyy. Tyypillistä niille on, että valtio on säilyttänyt yhtiössä enemmistöomistuksen tai vähintäänkin merkittävän osuuden.

Sipilä on väläyttänyt mahdollisuutta, että Postin listautumisen yhteydessä osakkeita tarjottaisiin myös työntekijöille. Näin tapahtui muun muassa Britanniassa vuonna 2013.

Saksa

Listautumisten edelläkävijä Euroopassa löytyy Saksasta. Samalla Deutsche Post DHL on kiinnostava esimerkki siitä, kuinka kansallinen postiyhtiö pystyi oikean kumppanin avulla nousemaan maailmansarjaan.

Valtiollinen ja tappiollinen Deutsche Post yhtiöitettiin 1995. Tavoitteeksi asetettiin, että siitä tehdään voitollinen ja maailman suurin logistiikkayhtiö.

Käynnistyi yrityskauppojen sarja. Vähemmistöosuuden yhdysvaltalaisesta logistiikkayh­tiöstä DHL:stä DP osti jo vuonna 1998.

Kun yhtiö vietiin pörssiin vuonna 2000, kyseessä oli vuoden kolmanneksi suurin listautuminen maailmassa.

Kaksi vuotta myöhemmin DHL siirtyi täysin DP:n omistukseen.

Syntyi Deutsche Post DHL, joka on nykyään todellinen globaali jätti. Logistiikkayhtiön liikevaihto oli viime vuonna lähes 60 miljardia euroa, ja sen palveluksessa on lähes puoli miljoonaa työntekijää.

Ruotsi ja Tanska

Erilaisia yritysjärjestelyjä postialalla tapahtuu nyt paljon, kun kaikki yhtiöt tehostavat toimintaansa ja yrittävät löytää uutta, kannattavaa liiketoimintaa.

Kiinnostava yritysjärjestely löytyy Pohjoismaista, missä Ruotsin ja Tanskan kansalliset postiyhtiöt yhdistettiin kesällä 2009. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kansalliset postiyhtiöt fuu­sioidaan. PostNord-nimi otettiin käyttöön 2011.

Yhtiöstä 60 prosenttia omistaa Ruotsin valtio ja loput Tanska. Äänivalta on jaettu tasan. Yhtiö toimii myös Norjassa ja Suomessa.

Alkuperäinen ajatus oli viedä yhtiö pörssiin muutaman vuoden kuluessa fuusiosta, mutta suunnitelma on toistaiseksi hyllyllä.

Vain niukasti voitollinen yhtiö on kovalla kulukuurilla. Kuten niin monet muut postiyhtiöt, PostNord on haistanut kasvun mahdollisuuden pakettilähetysten toimittamisessa. Se tähtää Pohjoismaiden suurimmaksi verkkokaupan toimijaksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Hallitus suunnittelee Postin listaamista

 Hallitus ilmoitti viime viikolla hakevansa eduskunnan suostumusta siihen, että valtion omistusosuus Posti Group Oyj:ssä voidaan laskea 50,1 prosenttiin. Myytäväksi menevä osuus yhtiöstä siirrettäisiin perustettavaan valtion kehitysyhtiöön.

 Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan pörssilistaaminen on yksi vaihtoehto sille, kuinka osakkeet laitettaisiin myyntiin. Käytännössä hän valtuutti yhtiön johdon valmistelemaan listautumista.

 Postialan kansainvälisen kattojärjestön IPC:n tilastojen mukaan kirjepostin määrä on pudonnut globaalisti lähes neljänneksen sitten vuoden 2004.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Posti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    5. 5

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    6. 6

      Älä pese alapäätäsi saippualla, älä ajele häpykarvojasi ja vältä pikkuhousunsuojia – Nuorten naisten sukuelinten kosketusarkuus haittaa elämää, mutta sitä voi itse hoitaa, sanoo tutkija

      Tilaajille
    7. 7

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    8. 8

      Lewis Hamilton voittaa USA:n Grand Prixin – Verstappen tiputti viimeisellä kierroksella Räikkösen palkintopallilta, mutta aikarangaistus nosti suomalaisen takaisin

    9. 9

      Takaperin kävelevä panda hämmentää Berliinissä: Eläintarhassa toivotaan, että parittelu piristäisi ”murrosikäistä” Meng Mengiä

    10. 10

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää