Talous

Aktia-pankin Timo Tyrväinen: Tärkeintä on taistella hölynpölyä vastaan

Eläkkeelle lähtevä ekonomisti korostaa sattumien ja käyttäytymisen merkitystä.

Aktia-pankin johtava neuvonantaja Timo Tyrväinen piti perjantaina Adios muchachos -jäähyväisseminaarin Helsingissä. Tilaisuudessa juhlistettiin kesällä eläkkeelle siirtyvän Tyrväisen pitkää ja näkyvää ekonomistiuraa.

Tyrväinen on ollut kepeä ja hyväntuulinen väriläiskä ekonomistien keskuudessa – taiteilijaperheen vesa, joka on ylpeä innostuksestaan ja itsetunnostaan.

Tyrväinen sanoo ekonomistiuransa suurimman opetuksen olevan siinä, että kukaan ei tiedä tulevaisuutta.

”Talous on ihmisten käyttäytymistä. Siksi on turha vaatia ekonomisteilta tarkkoja ennustuksia siitä, miten jokin rakennemuutos vaikuttaa bruttokansantuotteeseen tai työttömyyteen”, Tyrväinen sanoo.

”Ei ymmärretä, että epävarmuutta ja sattumia on paljon. Aina voi tapahtua joku kolmas asia.”

Tällainen kolmas asia oli esimerkiksi Euroopan keskuspankin korkojen lasku.

Tyrväinen opittiin kansan parissa 2000-luvun alusta lähtien tuntemaan ekonomistina, joka vuosikausien ajan sitkeästi ennusti pääkaupunkiseudun asuntojen halpenevan. Ennuste ei toteutunut osittain siksi, että lähellä nollaa olevat lainakorot ovat pitäneet hinnat korkeina.

Tyrväinen ei itse katso vanhan ennustuksensa liian kovista asuntojen hinnoista menneen pieleen.

Vuoden 2005 tienoilla asuntojen hinnat halpenivat 5–10 prosenttia, hän muistuttaa.

Tyrväisen arvio asuntomarkkinoista on edelleen kriittinen.

Hän ennustaa asuntojen hintojen pysyvän ennallaan tai halpenevan maltillisesti.

Tyrväisestä asuntojen hintakehitys kertoo suurten rakennusyhtiöiden vallasta ja kaavoituspolitiikan huonoudesta.

”Matalat korot eivät tuoneet lisää neliöitä. Ne menivät asuntojen hintoihin.”

Paremmin Tyrväisen ennustus osui kohdalleen toukokuussa 2006, kun maailmantaloudessa kaikki näytti lähes erinomaiselta.

Tyrväinen arvioi silloin HS:n haastattelussa, että ”tunnelma on kuin Tappajahain alkukuvissa, ihmiset ovat tyytyväisinä rannalla ja ottavat aurinkoa, mutta pinnan alla liikkuu tappajahai”.

Helmikuussa 2007 saatiin ensimmäiset varoitukset Yhdysvaltain asuntolainakriisistä, ja vuonna 2008 kärjistyi finanssi­kriisi.

Hyvänä ominaisuutenaan Tyrväinen listaa kykynsä innostua. ”Se saa satsaamaan voimia.”

Tyrväinen korostaa myös vaistojen ja intuition merkitystä, kunhan kokemus ja tutkimustieto pidetään mukana.

Tyrväinen päätti läksiäisluentonsa Nobel-palkitun yhdysvaltaisen ekonomistin Robert Solowin elämänohjeeseen. Sen mukaan ekonomistien tehtävänä on taistella hölynpölyä vastaan, missä sitä ikinä esiintyykään.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Timo Tyrväinen

 Aktian johtava neuvonantaja Timo Tyrväinen on ollut Aktiassa töissä syyskuusta 1998.

 Vuosina 1998–2014 hän toimi Aktia-pankin pääekonomistina.

 Tyrväisen ura alkoi Suomen Pankista vuonna 1975. Se kesti yli 22 vuotta.

 OECD:ssä hän työskenteli vuosina 1982–1983 ja uudestaan vuosina 1993–1994.

 Perusti vuonna 1975 puolisonsa Anja Tyraväisen kanssa Taljanka-yhtyeen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taloustiede
  • Juha-Pekka Raeste

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    3. 3

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    4. 4

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    5. 5

      Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

    6. 6

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    7. 7

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    8. 8

      Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    9. 9

      ”He puhuivat meille kuin orjille” – Unkari sulkee pakolaiset piikkilangoin eristetyille parakkileireille, HS kuvasi ne kopterilla ja tapasi ulos päässeitä

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    7. 7

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    8. 8

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    11. Näytä lisää