Talous

IMF ja euromaat eri linjoilla Kreikan velkahelpotuksesta

Päätöstä Kreikan velkataakan keventämisestä ei odoteta vielä alkavalla viikolla.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n osallistuminen Kreikan kolmannen tukiohjelman rahoittamiseen on vielä epävarmaa.

Jos euromaat aikovat saada IMF:n rahoittamaan Kreikkaa, kuten esimerkiksi Saksa ja Suomi ovat jatkuvasti vaatineet, niiden on löydettävä kompromissi Kreikalle tarjottavan velkahelpotuksen suuruudesta. IMF voi sääntöjensä mukaan rahoittaa ainoastaan maata, jonka velkataakan se arvioi kestäväksi.

Toistaiseksi euromaiden ja IMF:n näkemykset ovat kaukana toisistaan.

Euromaiden valtiovarainministerit keskustelevat velkahelpotuksesta tiistaina Brysselissä. Kokousta varten Euroopan vakausmekanismi EVM on valmistellut nipun ehdotuksia, joilla Kreikan vuotuiset velanhoitokulut pysyisivät siedettävällä tasolla.

Vaihtoehtoihin sisältyvät muun muassa viiden vuoden maksuajan pidennys ja korkokaton asettaminen. Euromaat voisivat myös palauttaa Kreikalle Euroopan keskuspankin tukiosto-ohjelmasta syntyneitä voittoja.

Lisäksi EVM esittää, että kolmannen hätäohjelman käyttämättä jääneet pankkitukirahat, lähes 20 miljardia euroa, voitaisiin käyttää IMF-lainojen korvaamiseen halvemmilla EVM-lainoilla. IMF-lainojen korko on noin neljä prosenttia, kun EVM:ltä Kreikka saa rahoitusta noin prosentin korolla.

Samoin voitaisiin tehdä euromaiden myöntämiselle kahdenvälisille lainoille. Kreikka hyötyisi tästä siten, että EVM-lainojen lyhennykset alkavat paljon myöhemmin.

IMF:lle kaavaillut toimet tuskin riittävät. Sen arvio Kreikan kyvystä hoitaa lainansa on paljon synkempi kuin eurooppalaisten käyttämä. Rahasto katsoo, etteivät Kreikan toteuttamat uudistukset ja leikkaukset tasapainota taloutta kuten euromaat arvioivat eikä budjettikuria voi pitää tiukkana loputtomiin.

”3,5 prosentin perusylijäämän saavuttaminen vuoteen 2018 mennessä on hyvin kunnianhimoinen tavoite. Kuten olemme aiemmin ilmaisseet, meistä ei ole realistista ylläpitää sellaista tasoa monen vuosikymmenen ajan. Hyvin harvat maat historiassa ovat siihen pystyneet. Meistä se johtaisi liian tiukkaan talouskuriin”, IMF lausui torstaina.

Rahasto onkin esittänyt paljon rajumpia velkahelpotustoimia. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan se ehdottaa lyhennysvapaan ulottamista aina vuoteen 2040 saakka ja viimeisten lainaerien takaisinmaksua vasta vuonna 2080.

”IMF:n esitykset ovat sellaisia, ettei niitä välttämättä voi hyväksyä yksikään euromaa”, eräs neuvotteluita tunteva lähde arvioi.

Jos sopua velkahelpotuksesta ei synny, on periaatteessa mahdollista, ettei IMF enää anna Kreikalle uutta rahoitusta, mutta pysyy tukiohjelmassa asiantuntijan roolissa.

Neuvotteluita tuntevien lähteiden mukaan tiistain kokouksesta ei odoteta päätöstä velkahelpotuksen suuruudesta tai muodosta. Suunnitelmien kuitenkin odotetaan tarkentuvan. Brysselissä puhutaan myös mahdollisuudesta siirtää lopullinen päätös vuoteen 2018, yli ensi vuonna pidettävien Saksan parlamenttivaalien.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kreikka
  • Eurokriisi
  • IMF
  • Euroalue

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    3. 3

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    4. 4

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    5. 5

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    6. 6

      Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta

    7. 7

      Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    8. 8

      ”Ideologisesti” työtön Ossi Nyman aiheutti kohun kieltäytymällä ”typeristä” hommista – mutta entä jos työ on ihmisen oikeus eikä vain pakko?

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Minkä rauhan mukaan Rauhankatu on nimetty ja kuka oli Mathilda Augusta Wrede? – Testaa, tunnetko Helsingin katujen taustat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    10. 10

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää
    Uusimmat