Talous

EU haluaa saksalaisten verkkokauppojen tarjoukset suomalaistenkin saataville – myös postituskuluja halutaan hillitä

Tavaroiden ja palveluiden ostaminen ulkomailta on tehty komission mielestä kuluttajille liian vaikeaksi.

Euroopan komissio haluaa kieltää käytännön, jossa esimerkiksi saksalainen verkkokauppa kieltäytyy myymästä tarjoushintaista tuotetta suomalaiselle asiakkaalle. Samoin se yrittää hillitä kohtuuttomiksi katsomiaan toimitushintoja, joita posti- ja lähettipalvelut perivät rajat ylittävistä toimituksista.

Toimenpiteet ovat osa komission keskiviikkona antamaa lakiesitystä, jonka tavoitteena on tehdä kuluttajille helpommaksi hankkia tavaroita ja palveluita toisista EU-maista. Tällä hetkellä 15 prosenttia kuluttajista ostaa tavaroita tai palveluita verkossa toisesta EU-maasta, ja rajat ylittävää myyntiä tekee alle kymmenesosa yrityksistä.

Komission mukaan liian usein kuluttajia estetään verkossa käyttämästä toisten maiden tarjouksia esimerkiksi ohjaamalla kuluttaja maakohtaiselle verkkosivulle tai pyytämällä maksun suorittamista tietyssä maassa annetulla pankki- tai luottokortilla. Käytäntö ei komission mukaan sovi sisämarkkinoille ja se haluaa kieltää sen.

Samalla komissio puuttuu rajat ylittävien pakettilähetysten hintoihin. Pienen paketin toimittaminen toiseen EU-maahan voi maksaa usein jopa viisi kertaa enemmän kuin toimitus maan sisällä, eikä hinnoilla komission mukaan ole selkeää yhteyttä todellisiin kustannuksiin.

Komissio esittää, että postipalveluita tarjoavat yritykset raportoivat hinnoistaan kansallisille viranomaisille, jotka voivat arvioida, perustuvatko hinnat todellisiin kustannuksiin. Hintasääntelyyn komissio ei vielä turvaudu, mutta varoittaa, että se tarkastelee asiaa uudestaan vuonna 2019, ja mikäli läpinäkyvyys ja itsesääntely eivät ole hintoja laskeneet, niitä voidaan laskea lakiteitse.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Verkkokauppa
  • EU-komissio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Demokraatit ottivat yllätysvoiton Alabaman senaattivaalissa – Roy Mooren tappio oli paha isku Donald Trumpille, joka silti onnitteli voittajaa

    5. 5

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      HS:n painossa ja jakelussa häiriöitä – lue keskiviikon näköislehti ilmaiseksi täältä

    10. 10

      Poliisi epäilee miehen käyttäneen seksuaalisesti hyväksi kahta 6–7-vuotiasta lasta Pohjois-Karjalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    11. Näytä lisää