Talous

Suomen Pankin johtokunta kasvaa väliaikaisesti neljään

Pankkivaltuusto keskusteli järjestelystä kokouksessaan perjantaina. Syy on pankin koko kolmihenkisen johtokunnan vaihtuminen parin vuoden sisään.

Suomen Pankki aikoo nostaa pankin johtokunnan jäsenmäärän väliaikaisesti neljään. Suomen Pankki aikoo lisäksi laittaa todennäköisesti elokuussa kaksi johtokunnan jäsenen paikkaa samanaikaisesti hakuun.

Pankkivaltuusto keskusteli järjestelystä kokouksessaan perjantaina. Syy on pankin koko kolmihenkisen johtokunnan vaihtuminen parin vuoden sisään.

”Päätimme, että elokuun pankkivaltuuston kokouksessa tehdään johtokunnan jäsenyyksiin liittyvät avoimeksi julistamispäätökset ja laitetaan hakuprosessi käyntiin”, sanoo pankkivaltuuston puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk).

Vuodesta 2002 johtokunnassa istuneen Pentti Hakkaraisen viisivuotiskausi päättyy vuoden 2017 tammikuun lopussa. Seppo Honkapohja eläköityy puolestaan vuoden 2017 lopussa.

Pääjohtaja Erkki Liikasen toinen seitsenvuotiskausi umpeutuu kesällä 2018.

Vanhasen mukaan pankkivaltuusto on jo hyväksynyt periaatteen, että pankin johtokunta voidaan väliaikaisesti kasvattaa nelijäseniseksi. Pysyväksi järjestelyä ei ole tarkoitettu.

”On hyväksytty periaate, että johtokunnassa voi olla väliaikaisesti neljä jäsentä hyvän siirtymän turvaamiseksi. Sen jälkeen kun Honkapohja on jäänyt eläkkeelle, johtokuntaan jäisi jälleen vain kolme henkilöä.”

Hakkaraisen paikka on määrä täyttää helmikuun alusta ensi vuonna. Toisen paikan vastaanottoaikataulusta voidaan Vanhasen mukaan joustavasti sopia.

Vanhanen ei halua vielä ennakoida, minkälaisia ominaisuuksia pankin tulevilta johtokunnan jäseniltä odotetaan. Hän ei myöskään halua vahvistaa, laittaako pankkivaltuusto jo elokuussa suoraan kaksi paikkaa auki.

”En sitä vielä kerro. Tietysti julkinen tieto on, että noin reilun vuoden aikajänteellä kaksi paikkaa johtokunnassa tulee täytettäväksi.”

Vanhanen haluaa jatkaa edelleen pankkivaltuuston johdossa, vaikka hän luopuukin presidenttiehdokkuutensa vuoksi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajuudesta.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajuus vaihtuu juhannuksen alusviikon tiistaina.

Pankin sääntöjen mukaan Pentti Hakkarainen ei voi hakea johtokunnasta enää uutta viisivuotiskautta. Pääjohtajan eli Erkki Liikasen virkaa Hakkarainen voi myöhemmin kuitenkin tavoitella.

Suomen Pankin johtokunnan jäsen on yksi Suomen julkisen sektorin kovapalkkaisimpia virkoja. Suomen Pankki tarjoaa johtokunnan jäsenille myös huomattavat luontaisedut.

Suomen Pankin neljännestä johtokuntapaikasta luovuttiin, kun Sinikka Salo jäi eläkkeelle vuonna 2010.

Suomen Pankin johdossa on haluja kasvattaa johtokunnan jäsenmäärää myös pysyvästi.

Lain mukaan johtokunnan päätösvaltaisuus edellyttää kolmen jäsenen läsnäoloa. Matkojen ja sairauslomien aikana poissaolevia ovat tuuranneet osastopäälliköt ja neuvonantajat.

Pankkivaltuusto nimittää lain mukaan johtokunnan jäsenet, ja tasavallan presidentti pääjohtajan pankkivaltuuston esityksestä.

Eduskunnan pankkivaltuusto on eduskunnan ensimmäisillä valtiopäivillä valitsema toimielin, joka valvoo Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan toimintaa.

Pankkivaltuutetut antavat eduskunnalle vuosittain kertomuksen ja tarvittaessa erilliskertomuksia.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomen Pankki
  • Matti Vanhanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      HIM päätti viimeisen Amerikan-kiertueensa New Yorkissa fanien kirkuessa

    6. 6

      Pankkikortteja mahdollisesti kopioitu – Aasiassa tehdyistä nostoista kolmessa päivässä jo 19 rikosilmoitusta

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    9. 9

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    10. 10

      Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    5. 5

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    6. 6

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    7. 7

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    8. 8

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    9. 9

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jari-Matti Latvalan rallikausi päättyi puuhun viimeisellä erikoiskokeella –”En olisi halunnut lopettaa vuotta tällä tavalla”
    3. HIM päätti viimeisen Amerikan-kiertueensa New Yorkissa fanien kirkuessa
    4. Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä
    5. Pohjois-Korean ulkoministeri vierailulle Kuubaan – Kuuba on hylkiövaltion viimeisiä liittolaisia
    6. Tunti sitten
    7. Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut Tilaajille
    8. Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta epäillään kuolonkolarista Japanissa – ajoi humalassa punaista päin
    9. Tänään tv:ssä: Armi Ratia ajoi kauneuden asiaa – Jörn Donnerin Armi elää! on erilainen muotokuva suomalaisen muotoilun teräsnaisesta
    10. Juoksijoiden silmiä kirveli, kurkkua kuivasi ja nenä vuosi – Delhin puolimaraton järjestettiin hengenvaarallisesta savusumusta huolimatta
    11. Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston pitkä kyräily huipentui huhtikuussa 1981, kun pääministeri Koivisto kieltäytyi eroamasta
    12. 2 tuntia sitten
    13. Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta
    14. Näytä lisää