Talous

Pelko Britannian EU-erosta ravistelee markkinoita

Osakkeet halpenivat tiistaina liki kaksi prosenttia.

Osakkeet Euroopassa heikkenivät jälleen tiistaina, koska sijoittajat pelkäävät Britannian mahdollisen EU:sta eroamisen seurauksia.

Tiistai oli jo viides peräkkäinen kaupankäyntipäivä, jolloin osakkeet halpenivat.

Eurooppalaisten osakkeiden arvonkehitystä mittaava FTSEurofirst 300 -osakeindeksi heikkeni tiistaina 1,9 prosenttia maanantain päätösnoteerauksesta. Osakkeiden lähes kahden prosentin halpeneminen yhden kaupankäyntipäivän aikana merkitsee kohtalaisen suurta hinnanmuutosta.

Sijoittajien ”pelkokertoimena” tunnettu eurooppalainen volatiliteetti-indeksi kohosi tiistaina suurimmilleen kuin kertaakaan aikaisemmin tänä vuonna. Volatiliteetti tarkoittaa arvopapereiden hintavaihtelua.

Sijoittajien pelkoa on lisännyt uusimmat mielipidetiedustelut, joiden mukaan enemmistö Britannian äänestäjistä kannattaisi EU:sta eroamista.

Saksan valtion 10 vuoden joukkolainan tuottoprosentti oli tiistaina ensi kertaa negatiivinen. Britannian mahdollisen EU:sta eroamisen takia sijoittajat pyrkivät siirtämään pääomiaan turvaan kaikista luotettavimpina pitämiinsä arvopapereihin.

Sijoittajat ovat etsineet turvaa myös siirtämällä pääomiaan jalometalleihin, joiden ne uskovan säilyttävän arvonsa talouden pahimmissakin myrskyissä.

Useat tutkimuslaitokset ovat viime aikoina varoittaneet, että Britannian EU:sta eroamisella voisi olla suuria ja arvaamattomia seurauksia koko Euroopan ja maailman talouteen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Pankkikortteja mahdollisesti kopioitu – Aasiassa tehdyistä nostoista kolmessa päivässä jo 19 rikosilmoitusta

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    8. 8

      Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston pitkä kyräily huipentui huhtikuussa 1981, kun pääministeri Koivisto kieltäytyi eroamasta

    9. 9

      Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut

      Tilaajille
    10. 10

      ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    8. 8

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    9. 9

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää