Talous

Britannia suunnittelee yritysveron laskemista alle 15 prosentin – ”Suomen kannattaa seurata tilannetta”

Vero-oikeuden professorin mukaan Suomen ei kannata hätiköidä alentamaan omaa yhteisöveroaan.

Britannian valtiovarainministeri George Osborne suunnittelee maan yritysveron alentamista alle 15 prosentin, kertoo Financial Times.

Jos 15 prosenttia alittuisi, brittien yritysvero olisi Euroopan pienimpiä. Alle 15 prosentin yritysvero on käytössä vain Irlannissa, Kyproksella ja Bulgariassa.

Britannian yritysveroprosentti on tällä hetkellä 20 prosenttia eli sama kuin Suomella.

Yritysveron alennuksilla houkutellaan maahan pääomia ja investointeja ja niiden kautta työpaikkoja. Verohallinnon johtavan veroasiantuntijan Lauri Savanderin mukaan alennus voi vaikuttaa Suomeen, jos sijoittajat siirtävät rahansa Britanniaan.

”Jostain ne ovat luultavasti pois.”

Vero-oikeuden professori Marjaana Helminen arvioi, että Britannialla on kova tarve turvata oma kilpailuasemansa, etteivät yritykset lähde muille maille siinä pelossa, että menettävät EU:n suomat edut.

”Yritysveron alentamisella halutaan tuoda näkyväksi se, että vaikka britit suunnittelevat lähtöä, heidän verojärjestelmänsä on edelleen kilpailukykyinen.”

Helmisen mukaan Suomen ei kannata alentaa omaa yhteisöveroastettaan brittien vanavedessä, koska vasta muutama vuosi sitten Suomessa tehtiin suuri muutos yritysverotukseen.

Vuonna 2014 Suomen yritysveroprosentti laski 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Suomen yritysten veroprosentti on alle Euroopan unionin keskiarvon, ja muissa Pohjoismaissa yritykset maksavat enemmän veroja kuin Suomessa.

Helmisen mielestä veroremonttiin ei juuri nyt kannata ryhtyä Suomessa myöskään siksi, koska Euroopan unionilta on tulossa syksyllä esitys aiempaa yhtenäisemmästä verotuksesta.

”Nyt kannattaa seurata tilannetta. Suomen ei kannata sooloilla sekavassa tilanteessa.”

EU:ssa on jo vuosikausia oltu huolissaan kiihtyvästä yritysverokantojen rapautumisesta.

Vuonna 2008 alkaneen talouskriisin jälkeen taloustilanne on ollut huono ja verotuloja on tarvittu, jotta julkisen sektorin palveluja on voitu rahoittaa entiseen tapaan. Unionin yritysveroprosenttien keskiarvo on laskenut vuodesta 2008 prosenttiyksikön verran.

Helminen ei silti usko, että Britannian yritysprosentin muutos kiihdyttää verokilpailua.

”Ei tässä mitään uutta ja ihmeellistä ole. Yritysveroasteet ovat koko ajan pienentyneet.”

Professori muistuttaa, että verojärjestelmät ovat kokonaisuuksia ja seurauksia on vaikea arvioida tässä vaiheessa.

Veroalea ehdottanut Britannian valtiovarainministeri Osborne kuuluu niihin brittipoliitikkoihin, jotka ovat varoitelleet Britannian EU-eron talousvaikutuksista. Hän on muun muassa ennustanut, että se vie Britannian taantumaan.

Yritysveron alennus oli yksi viidestä keinosta, jolla Osborne yrittää taistella Britannian tulevan EU-eron aiheuttamia talousvaikeuksia vastaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brexit
  • Britannia ja EU
  • Talous
  • Yritysverotus
  • Euroopan unioni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    2. 2

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    3. 3

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    4. 4

      Sairaala kotiutti huonokuntoisen helsinkiläismiehen saastaiseen kotiin, jossa vessa oli tukossa ja jääkaappi tyhjä – apuun hälytetty puolituttu: ”Miten ihmisen voi jättää heitteille näin?”

      Tilaajille
    5. 5

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    6. 6

      Tasa-arvon mallimaassa on ristiriita, joka ulottuu koulusta työelämään

      Tilaajille
    7. 7

      Kaksi vuotta vapaita aukioloaikoja: pääkaupunki­seudulla hypermarkettiin pääsee yölläkin, syrjäisellä Rautjärvellä kunta joutui avuksi kylän viimeisen Siwan mentyä kiinni

    8. 8

      Veronpalautuksen nostaminen maksaa tänä vuonna, ellet ilmoita tilinumeroasi verottajalle – aikaa on perjantaihin, jos haluaa palautuksen tilille 5.12.

    9. 9

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    10. 10

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    6. 6

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    7. 7

      Lähes 200:aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    8. 8

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    9. 9

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta sukupuolten väliset erot ovat maailman suurimmat – ”Tämä asia pitää ottaa vakavasti”

    10. 10

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää