Talous

Perinteiset tavaratalot ajautuivat kriisiin – ”Pitäisi myydä elämäntapaa”

Anttilan konkurssi vapisuttaa kaikkia tavarataloja. Verkkokauppa rikkoi kotimarkkinoiden rauhan.

Kaupan alan pitäisi pohtia, millainen on modernin tavaratalon sielu. Näin kehottaa palvelujen ja kaupan professori Hannu Saarijärvi Tampereen yliopistosta. Tyyriissä liiketiloissa majailevat perinteikkäät tavaratalot eivät voi kilpailla hinnalla ja valikoiman suuruudella verkkokauppojen tai halpaketjujen kanssa.

”On perusteltua kysyä, onko tavarataloissa käynti arkipäiväistynyt liikaa. Asiakasvirran näkökulmasta arkisuus voi toimia, mutta samalla tavaratalo altistaa itsensä hintavertailulle muiden toimijoiden kanssa. Tavaratalojen ei pitäisi myydä vain tavaroita, vaan elämäntapaa”, Saarijärvi toteaa.

Yli 60-vuotias tavarataloyhtiö Anttila hakeutui tiistaina itse konkurssiin velkaongelmien ja asiakaskadon vuoksi. Lähes 1 300 ihmisen työpaikat uhkaavat haihtua ilmaan.

Stockmann on jo moneen otteeseen karsinut henkilökuntaansa, mutta se ei ole onnistunut punnertamaan tavaratalotoimintaa voitolliseksi. S-ryhmän Sokoksilla menee paremmin, mutta sielläkin on luovuttu ne­liöistä ja karsittu osastoja.

HS selvitti, miksi kulutus­yhteiskunnan symbolista, tavaratalosta, tuli raskas kiviriippa.

Netti kiristi kilpailua

Kaupan liiton toimitusjohtajan Juhani Pekkalan ei tarvitse pitkään miettiä syyllistä tavaratalojen ahdinkoon.

”Verkkokauppa on avannut Suomessakin kaupan alan kansainväliselle kilpailulle. Tavaratalot joutuvat toimimaan ympäristössä, jossa verkkokaupan kilpailu on kaikkein tuntuvinta.”

Suomalaisten tavaratalojen omat nettikaupat eivät pärjää valikoimassa kansainvälisille jäteille. Anttila avasi Net-Anttilan jo vuonna 1999. Samana vuonna toimintansa aloitti kiinalainen Alibaba, joka on myynnillä mitattuna nykyään maailman suurin verkkokauppayhtiö.

Pekkalan mielestä ei ole reilua olettaa, että suomalaisfirmat voisivat tasaväkisesti kisata ulkomaisia suuryrityksiä vastaan.

”Suomen markkinat ovat kerta kaikkiaan niin pienet, että täältä ei tule Zalandon ja Amazonin kaltaisia menestyjiä. Peliala on ollut tässä poikkeus.”

Halpakaupat myyvät hintaa

Halpaketjuilla menee heikossa markkinatilanteessakin melko hyvin. Esimerkiksi Tokmanni aikoo kasvattaa myymäläverkos­toaan nykyisestä noin 150:stä yli 200:aan.

”Mitä arvokkaampi tuote on, sitä helpommin ihmiset vertailevat niitä netissä. Edulliset käyttötavarat kestävät paremmin verkkokaupan kilpailua”, selittää Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen.

Tokmannin tavaratalot sijaitsevat pääosin edullisilla kauppapaikoilla lähiöiden liepeillä. Väänäsen mukaan Tokmanni ei ole kiinnostunut ostamaan Anttilaa konkurssipesältä. Joidenkin tilojen vuokraaminen silti houkuttelee.

”Rupesin jo katsomaan liiketilojen osoitteita. Monilla alueilla, missä Anttila on, meillä ei vielä ole myymälää.”

Erikoistujat pärjäävät

Verkkokauppojen lisäksi kapea-alaiset ketjut vievät elintilaa perinteisiltä tavarataloilta. Oman nurkkansa ovat vallanneet muun muassa urheilukauppaketju XXL ja elektroniikkaketju Gigantti.

”Tavaratalojen valikoimassa pitää olla jotain uutta ja erilaista, mitä ei verkkokaupoista tai viereisestä hypermarketista saa. Pitää miettiä, minkälainen tuote­valikoima oikeuttaa tavaratalojen kalliit neliöhinnat”, professori Saarijärvi sanoo.

S-ryhmän keskusliikkeen SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine uskoo, että Sokos-tavarataloissa on jo saatu aikaan käänne parempaan.

”Mietimme liikeideamme uusiksi. Perinteisessä tavaratalossa on monenlaisia tuoteryhmiä lenkkitossuista televisioihin, mutta me olemme keskittyneet muotiin ja kauneuteen.”

Samoin on tehnyt Stockmann. Laine kuitenkin uskoo konseptiin.

”Muoti on todella kilpailtu mutta pirstaloitunut ala. Yritämme hakea sellaisia tuotemerkkejä, joita kaikki maailman verkkokaupat eivät ole pullollaan. Tavaratalo on laatuun panostava konsepti.”

Oikaisu 21.7. kello 16.30: Toisin kuin jutussa ensin kerrottiin Kalle Anttilan perustama Solpa ei ollut Suomen ensimmäinen postimyyntiyritys.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Anttilan vuodet

 1952: Kalle Anttila perustaa postimyyntiyrityksen postitusliike Solpan. Myöhemmin perustetaan Kalle Anttila Oy.

 1954: Helsingin Sörnäisiin avataan alennustavaratalo, joka kilpailee huokeilla hinnoilla.

 1960: Anttilan tavaratalo avataan Helsingin Tennispalatsiin.

 1976: Kalle Anttila myy yrityksensä keskusliike Tukolle. Anttila-tavaratalojen määrä kaksinkertaistuu.

 1992: Anttila aloittaa postimyynnin Viroon. Ensimmäinen Kodin Ykkönen aloittaa toimintansa Vantaalla.

 1996: Anttila siirtyy Keskolle.

 1999: Verkkokauppa Net-Anttila perustetaan.

 2000-luvun alku: Anttila uudistaa tavarataloverkostoaan kiivaasti. Kannattamattomia kauppoja suljetaan, mutta uusia kauppojakin avataan.

 2010-luku: On selvää, että Anttila on suurissa vaikeuksissa. Helmikuussa 2014 Kesko ilmoittaa sulkevansa kolmanneksen kaikista Anttiloista.

 2015 maaliskuu: Kesko kertoo myyvänsä Anttila-yhtiön tavarataloineen ja verkkokauppoineen sijoitusrahasto 4K Investille miljoonalla eurolla.

 2016 heinäkuu: Anttila kertoo hakeutuneensa konkurssiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • konkurssi
  • Tavaratalot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    3. 3

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    4. 4

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    5. 5

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      ”Ideologisesti” työtön Ossi Nyman aiheutti kohun kieltäytymällä ”typeristä” hommista – mutta entä jos työ on ihmisen oikeus eikä vain pakko?

    8. 8

      Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    10. 10

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta
    3. Trump aikoo sallia John F. Kennedyn murhaa koskevien salattujen asiakirjojen julkaisun
    4. Korkeasaaren ilves­tarhan rakentaminen maksaa 470 000 euroa enemmän kuin alkuperäinen hinta, hintalappu nyt 1,2 miljoonaa
    5. Tänään televisiossa: Erinomainen dokumenttielokuva Greenpeace-järjestöstä ei vain hymistele saavutuksista, vaan kertoo myös riidoista
    6. Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”
    7. Tunti sitten
    8. Japani äänestää tänään, vaali­asetelma kuulostaa supersankari­elokuvalta: Huulipuna­ninja ja uneton ydinturma­mies haastavat Super Marion taifuunin keskellä
    9. Sääli, että niin moni jäi ulos hypetetyn pelimannin keikalta – Blind Boy Paxton soitti ja kertoi hyviä tarinoita Louisianan isovanhemmistaan
    10. Jättikuorolle tehty Affekt on monotoninen monumentti, mutta Leif Segerstam piti kaiken hallinnassaan
    11. Viikon kirjasuosituksissa Arundhati Royn odotettu uutuus, antiikin myyttejä ja 1990-luvun trillerimäinen Venäjä
    12. Ihminen alkaa olla vanhenevaa teknologiaa Eino Santasen runoissa
    13. Näytä lisää