Talous

Suomalaisten työeläkemiljardien valvonnasta paljastui iso puute – Fiva salasi kiistellyt työhyvinvointirahat

Finanssivalvonta myöntää, että se ei olet tutkinut eläkeyhtiöiden poikkeuksellisia liiketoimia. Asia on jäänyt julkisen kontrollin varaan, jota on tehty puutteellisin tiedoin. Fivan uusin linjaus tänä vuonna piilotti työhyvinvointirahat lopulta kokonaan julkisuudesta.

Suomalaisten työeläkkeiden pohjana olevien eläkesijoitusten valvonnasta on paljastunut iso aukko. Puute liittyy eläkeyhtiöiden asiakkaidensa kanssa tekemiin liiketoimiin, joiden raportoinnista Finanssivalvonnalle on laissa erityissäännökset.

Suomalaiset työeläkeyhtiöt hallinnoivat yhteensä 106 miljardin euron eläkerahastoja.

Eläkeyhtiöiden ylin valvoja Finanssivalvonta (Fiva) myöntää nyt, että se ei ole tutkinut eläkeyhtiöiden Fivalle kertomia merkittäviä ja poikkeuksellisia liiketoimia. Eläkeyhtiöt ovat käyttäneet uusien asiakkaiden kanssa tehtyihin liiketoimiin satoja miljoonia euroja eläkerahaa, vaikka eläkevaroille olisi saattanut saada muualta paremman tuoton.

Eläkeyhtiöt ovat raportoineet huomattavat tai poikkeukselliset liiketoimet yksityiskohtaisesti Finanssivalvonnalle keväästä 2011 alkaen. Tuosta lähtien myös eläkeyhtiön asiakkaan nimi on ollut pakko kertoa valvojalle.

”Massaa on ollut niin paljon, että me emme ole sitä käytännössä pystyneet yksityiskohtaisesti rivi riviltä käymään läpi”, työeläkeyhtiöiden valvonnasta vastaava Fivan toimistopäällikkö Vesa Hänninen myöntää.

Ennen kevättä 2011 myös Finanssivalvonta oli tietopimennossa. Vasta tuosta vuodesta lähtien eläkeyhtiöiden on ollut pakko kertoa raportissaan Fivalle, kenen kanssa poikkeuksellisia liiketoimia on tehty.

Aukko eläkevarojen valvonnassa paljastui torstaina, kun Helsingin Sanomat pyysi Vesa Hänniseltä lausuntoa eläkeyhtiöiden lähettämien raporttien tietojen salaamisesta. Finanssivalvonta julkisti torstaina osan työeläkeyhtiöiden merkittävistä ja poikkeuksellisista liiketoimista, mutta salasi suurimman osan tiedoista.

Aiemmin osittain julkisten tietojen päällä on nyt asiakirjoissa isot mustat neliöt. Poistetut tiedot liittyvät työhyvinvointirahoihin, joita Finanssivalvonta on pitänyt vuosikausia poikkeuksellisina liiketoimina.

Aiemmin työeläkeyhtiöt ovat joutuneet erittelemään julkiseen raporttiin, kuinka paljon ne ovat myöntäneet työhyvinvointirahaa asiakkailleen edellisen kuukauden aikana. Julkisia ovat olleet eläkeyhtiön nimi, työhyvinvointirahan määrä, päivä sekä saajan juridinen muoto kuten osakeyhtiö.

Julkiset raportit ovat paljastaneet, että varsinkin suurimmat eläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen ovat käyttäneet julkisia eläkevaroja asiakkaiden kalasteluun vuosikausia. Jopa miljoonien eurojen työhyvinvointirahojen lupaaminen yksittäiselle asiakkaalle on vastoin työeläkejärjestelmän ja työhyvinvointirahojen tarkoitusta.

Myös Finanssivalvonta on todennut omissa selvityksissään, että työeläkeyhtiöt ovat käyttäneet työhyvinvointimiljoonia uusien asiakkaiden hankkimiseen ja vanhojen säilyttämiseen. ”Työhyvinvointihankkeiden osalta olemme tehneet tarkastuksen, kehittäneet raportointia ja antaneet palautetta yhtiöille”, Hänninen sanoo.

Hännisen mukaan Fiva ei aio käydä merkittävien ja poikkeuksellisten liiketoimien listaa lävitse myöskään jälkikäteen.

”Ei ole tarkoitus käydä [raportteja] jälkikäteen läpi. Tämä on minun mielipiteeni”, Hänninen sanoo.

Hännisen mukaan raportoinnin tarkoitus ei ole ollutkaan se, että Fiva olisi niitä tutkinut.

Hän vetoaa siihen, että työeläkeyhtiöiden merkittävien ja poikkeuksellisten kauppojen valvonta on tapahtunut julkisuuden kautta. Eläkeyhtiöiden lähettämät raportit ovat nimittäin lähtökohtaisesti julkisia asiakirjoja.

”Yhtiöt ovat ilmoittaneet ja meiltä on saanut kopion. Näin on toimittu julkisuusvalvonnan avulla”, Hänninen sanoo.

Finanssivalvonta ei tosin ole ennen tätä viikkoa julkistanut yhtään sellaisen työeläkeyhtiön asiakkaan nimeä, jonka kanssa liiketoimia on tehty. Tällä viikolla Fiva julkisti joukon nimiä, mutta salasi työhyvinvointisopimukset kokonaan.

Asia käy ilmi myös valituksesta, jonka Fiva lähetti viime viikolla Korkeimpaan hallinto-oikeuteen eläkesijoitusten läpinäkyvyyden lisääntymisestä.

Fiva teki uuden linjauksen työhyvinvointitointirahojen julkisuudesta maaliskuussa sen jälkeen, kun julkisuudessa oli kerrottu esimerkkejä työhyvinvointirahojen (tyhy-raha) käytöstä asiakashankinnassa. Esimerkiksi Suomen suurin työeläkeyhtiö Varma osti Raha-automaattiyhdistyksen asiakkaakseen lupaamalla työhyvinvointiin 755 000 euroa, kun muut eläkeyhtiöt tarjosivat puolet vähemmän.

Eduskunta on säätänyt tiedot aikoinaan julkisiksi erityislailla. Eduskunta on halunnut erityislailla ”estää työeläkeyhtiöiden varojen liiallisen ja epätarkoituksenmukaisen käytön uusien asiakkaiden hankintaan”.

Viime viikolla jättämässään valituksessa Fiva perustelee kannanmuutostaan sillä, että työhyvinvointitoimintaa ”on lähtökohtaisesti pidettävä työeläkevakuutusliikkeeseen kuuluvana”. Tämän vuoksi Fiva kertoo poistaneensa työhyvinvointihankkeet poikkeuksellisia liiketoimia koskeneesta luettelosta.

Näin siitä huolimatta, että omissa selvityksissään Fiva oli todennut työeläkeyhtiöiden myöntäneen asiakkailleen työhyvinvointirahaa kyseenalaisin perustein.

Fiva kerää eläkeyhtiöiden työhyvinvointipanostuksia ja -lupauksia nyt erillisellä raportilla, joka ei Hännisen mukaan kuitenkaan ole julkinen. Fiva saattaa julkistaa osan näistä sopimuksista sellaisessa tapauksessa, että Fiva omien tutkimustensa perusteella katsoo ne poikkeuksellisiksi liiketoimiksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Hyvinvointirahoja mennyt vääriin tarkoituksiin

 Eläkeyhtiöiden maksamia työhyvinvointirahoja (tyhy-raha) on tarkoitus käyttää työntekijöiden työhyvinvointiin, jotta he jaksaisivat pitempään työelämässä.

  Osa eläkeyhtiöistä on käyttänyt työhyvinvointirahoja vastoin tarkoitusta asiakkaiden kalasteluun eikä työhyvinvoinnin lisäämiseen.

  Isot eläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen ovat luvanneet yksittäiselle yhtiölle jopa miljoonien eurojen työhyvinvointirahoituksen.

  Fivan uusi linjaus salata tyhy-rahat tekee työhyvinvointirahojen julkisen seuraamisen mahdottomaksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    2. 2

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    3. 3

      Yli 230 ihmistä on kuollut hyökkäyksessä moskeijaan – isku on yksi vakavimmista Egyptissä vuosiin

    4. 4

      ”Porno voi olla naisellekin hyvä tapa toteuttaa seksuaalisuutta” – Yle kysyi naisilta, millaista pornoa he haluavat nähdä ja teki vastauksien perusteella radio-ohjelman

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    8. 8

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    9. 9

      Seitsemän auton ketjukolari Turussa – Liikenne ruuhkautui moottoritiellä

    10. 10

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    3. 3

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    4. 4

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    5. 5

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    9. 9

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    10. 10

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää