Talous

ABC:n nimi syntyi tölväisystä – Kokeile visalla, miten arvaat tarinat tunnettujen suomalaisyritysten nimien takana

Uutuuskirja kertoo, miten tunnetut yritykset ja tuotteet saivat nimensä.

Mistä yritysten nimet tulevat?

Ihan mistä sattuu, totesi Timo Leppänen, kun hän selvitti nimien tarinoita tuoretta kirjaansa varten.

”Yllättävän harvoin on mainostoimisto mukana. Nimet keksitään usein, kun yritys on vasta perusteilla”, sanoo Leppänen.

Leppänen on työskennellyt muun muassa mainostoimisto Bob Helsingissä ja Taivas-konsernissa. Mainoshommissa hän huomasi, että brändäyksestä ja markkinoinnista on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja mutta yritysten nimistä ei juuri mitään. Nimiä on myös tutkittu hyvin vähän.

Leppänen linnoittautui Kansalliskirjastoon, jossa hän uppoutui yritysten historiikkeihin. Kun niiden tarinat loppuivat, hän siirtyi yritysten asiakaslehtiin ja henkilökuntalehtiin. Lopulta hän ryhtyi soittelemaan ja päätyi tekemään noin sata haastattelua.

Leppäsen työn tulos on kirja Merkilliset nimet – Tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä. Siinä käydään läpi yli 150 yrityksen ja tuotteen nimien taustalta löytyvät selitykset ja tarinat.

Oheisella visalla voit kokeilla, miten hyvin tunnet joidenkin tuttujen suomalaisten nimien tarinat. Juttu jatkuu visan jälkeen.

Erityisesti Leppäselle jäi mieleen kosmetiikkayhtiö Lumenen nimen tarinan kaivaminen. Historiankirjoituksesta löytyi tieto, jonka mukaan nimi viittaa Kuhmoisissa sijaitsevaan Lummenne-järveen. Mutta tarinaa nimen takana ei tuntenut kukaan. Lopulta Leppänen löysi vastauksen lääkeyhtiö Orionista, johon Lumene aiemmin kuului.

Eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Asko Perisalo kertoi harkinneensa 1960-luvun lopulla kirkasvetisessä Lummenne-järvessä sijaitsevan saaren ostamista. Hän kävi tutustumassa saareen paikan päälläkin. Saari jäi ostamatta, mutta järven nimi jäi Perisalon mieleen.

Kun Orionissa etsittiin uudelle kosmetiikkasarjalle nimeä, Perisalo ehdotti Lummenea. Hän ei muistanut, että järven nimessä on kaksi n-kirjainta. Myöhemmin vielä mainostoimisto pudotti yhden m-kirjaimen pois.

Huoltoasemaketju ABC:n nimen takana puolestaan oli kiire. SOK:n uuden huoltoasemaketjun vetäjän Heikki Strandénin piti esitellä havainnekuvia ketjusta SOK:n hallitukselle, mutta nimeä ei ollut vieläkään saatu valittua. ”Laita kuviin vaikka ABC”, Strandén tokaisi.

Takaportin kautta väliaikainen nimi pääsi mukaan kuluttajakokeisiin, joissa se osoittautui vastaajien suosikiksi, erityisesti nuorten parissa.

Osin nimet ovat aikansa tuotteita. 1990-luvulta alkaen yleistyi muoti, jossa keksittiin kansainvälisen kuuloisia nimiä, jotka eivät tarkoita mitään: Merita, Sonera, Destia.

Viime aikoina ovat yleistyneet nimet, joiden kirjoitusasussa on erikoismerkkejä ja visuaalisuutta. Edelläkävijä oli vakuutusyhtiö If, joka brändäsi itsensä pienellä alkukirjaimella ja kolmella pisteellä: if…

Tarinallisuuden kannalta on tylsää, että uusien nimien takana on vähemmän sattumaa ja huumoria kuin vanhoissa nimissä. Leppäsen mukaan liiketoiminnan kannalta sillä ei ole väliä.

”Yrityksen tai tuotteen nimellä on todella paljon merkitystä, mutta sillä mistä nimi tulee, ei ole merkitystä.”

Entä minkä nimen mainosmies Leppänen itse olisi halunnut keksiä?

”Jaloviinan nimen. Se sopii hyvin suomalaisen suuhun ja kertoo myös oivaltavalla tavalla juoman sisällöstä. Alkon valmistamaan juomasekoitukseenhan sekoitetaan paloviinaa, konjakkia, vettä ja sokeriväriä.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brändit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    3. 3

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    8. 8

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    9. 9

      Yhdysvalloissa puuhataan maksu-uudistusta, joka on monissa Euroopan maissa ollut arkea jo pitkään – kankeista paperisekeistä ei silti vieläkään päästä eroon, arvelee asiantuntija

    10. 10

      Korisnuoret pelastanut Donald Trump oli vaihteeksi saada kaikki puolelleen, mutta möhli tilanteen huomionkipeydellään – sai lopulta toivomansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    4. 4

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    7. 7

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    8. 8

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    9. 9

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    10. 10

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    10. 10

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    11. Näytä lisää