Talous

Talvivaarasta tuli piensijoittajan ongelma – verottaja hyväksyy tappiot, jos osakkeen myy pilkkahintaan

Talvivaaran osakkeet voi myydä Privanetin välittäjäpalvelun kautta – hinta osakkeelta 0,003 euroa.

Kymmenet tuhannet suomalaiset omistavat kaivosyhtiö Talvivaaran osakkeita, joiden arvo on käytännössä painunut nollaan.

Piensijoittajat innostuivat Talvivaaran osakkeista heti vuonna 2009, kun ne tulivat Helsingin pörssin listalle, eikä ostointo loppunut, vaikka niiden arvo lähti tuntuvaan laskuun 2011.

Osakkeista on nyt tullut piensijoittajille ongelma. Löytyisikö niille vielä ostajia, vai voiko ne ilmoittaa verottajalle tappioiksi, jolloin niitä vastaan voisi saada verohyötyä, kun tappioita voisi vähentää pääomatuloista?

Verottajan kanta on selkeä. Se on ilmoitettu verohallinnon nettisivuilla: osakkeita ei voi kirjata suoraan tappioiksi, koska yhtiö ei ole tehnyt virallista konkurssia. Se jatkaa toimintaansa yrityssaneerauksessa, johon se hyväksyttiin viime vuonna.

Talvivaaran omistajilla on kuitenkin halutessaan mahdollisuus irrottautua osakkeistaan myymällä ne lähes ilmaiseksi. Näin saadaan aikaan tappio, jonka verottaja hyväksyy vähennettäväksi pääomatuloista.

Ostajia Talvivaaran osakkeille löytyy Privanetin välityspalvelun kautta. Privanet on yksityinen yritys, joka välittää pörssissä listaamattomien yritysten osakkeita.

Privanetin hallituksen puheenjohtaja Karri Salmi kertoo, että yhtiö alkoi välittää Talvivaaran osakkeita heti kun Talvivaaran osakkeiden kaupankäynti keskeytettiin pörssissä toissa vuonna.

Kovinkaan monet yksityissijoittajat eivät ole tilastojen mukaan luopuneet osakkeistaan.

Pörssisäätiön mukaan Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osakkeenomistajina oli suomalaisia yksityshenkilöitä syyskuun lopussa 76 368 ja näiden omistusosuus yhtiöstä oli 58,4 prosenttia.

Tilanne ei ole juuri muuttunut viime vuodenvaihteesta, jolloin yksityisomistajia oli 76 529 henkilöä ja näiden omistusosuus 58,7 prosenttia.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri arvioi omistajien passiivisuutta osakkeen myynnissä ehkä selittävän osin sen, että laajassa tiedossa ei vielä ole lainmuutos, joka laajentaa tappioiden hyödyntämistä tämän vuoden verotuksesta alkaen.

Ennen osaketappioita on saanut vähentää vain osakkeiden myyntivoitoista. Nyt vähennyksiä voi tehdä kaikista muistakin pääomatuloista, kuten osinko-, korko- ja vuokratuotoista.

”Tämä laajentaa mahdollisuuksia pienentää tappioita, mutta ehkä tämä ei vielä ole kaikkien tiedossa.”

Privanetin Salmi sanoo, että yhtiöllä on muutama ostaja, jotka ovat halunneet ryhtyä keräämään Talvivaaran osaketta.

”Ehkä he uskovat, että sillä on vielä joskus arvoa, tai sitten he ostavat vain, kun pikkurahalla on mahdollisuus saada iso tukku osakkeita.”

Ostajat eivät ole instituutioita, vaan Salmen mukaan he ovat ”tavallisia suomalaisia yksityissijoittajia”.

Privanetin kaupankäynnissä Talvivaaran osake on laskenut lähelle nollaa euroa. Salmi kertoo, että viimeksi sillä on käyty kauppaa 0,003 euron kappalehintaan. Sentillä saa siis kolme osaketta ja eurolla saa 333 osaketta.

Rahaa ei tässä kaupankäynnissä siis paljon liiku, mutta jos on myyjällä on pääomatuloja, tappiota pystyy verotuksessa vähentämään tuntuvasti.

Privanet ottaa Talvivaara-kaupoista välityspalkkiota miniminä 30 euroa. ”Tällä ei pääse tienaamaan. Palvelu onkin meiltä lähinnä kädenojennus asiakkaillemme, jotka haluavat päästä realisoimaan tappionsa”, Karri sanoo.

Pekka Perän perustama Talvivaaran kaivosyhtiö pääsi ensin vuonna 2007 Lontoon pörssiin. Kaksi vuotta myöhemmin se listattiin myös Helsingin pörssiin ja siitä tuli pikku hiljaa suomalaisten piensijoittajien suosikkiosake.

Osakkeen hurja alamäki alkoi jo vuoden 2011 alusta, mutta piensijoittajet jatkoivat ostojaan. Kun Suomen valtion Solidium tuli isoksi omistajaksi samana vuonna, moni sijoittaja ilmeisesti järkeili valtion olevan takuumies, joka pitää yhtiön hengissä.

Mitä alemmaksi osake putosi, sitä enemmän piensijoittajat ostivat. Vuoden 2014 lopulla osakkeesta oli tullut pörssin viidenneksi omistetuin osake ja kotitalouksilla oli osakkeista 60 prosenttia.

Tarkennus 10.10. kello 9.25: Tarkennettu faktalaatikkoa sen osalta, missä Talvivaara ei enää harjoita kaivostoimintaa. Aiemmin faktalaatikossa sanottiin, että Talvivaara ei enää harjoita kaivostoimintaa Talvivaarassa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Solidium suurin omistaja

Yrityssaneerauksessa olevalla Talvivaaralla on yhteensä runsaat 2,1 miljardia osaketta.

Suurin omistaja on Suomen valtion Solidium, jolla on runsaat 318 miljoonaa osaketta.

Yhtiön perustaja Pekka Perä omistaa vajaat 75 miljoonaa osaketta ja venäläinen Norilsk Nickel Holdings runsaat 12 miljoonaa.

Talvivaara ei enää harjoita kaivostoimintaa Sotkamossa, vaan se siirtyi valtion Terrafame-yhtiölle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Verotus
  • Privanet Pankkiiriliike Oy

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    4. 4

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    5. 5

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    6. 6

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    7. 7

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    10. 10

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    5. 5

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    6. 6

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    7. 7

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    8. 8

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    9. 9

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää