Talous

Kiistelty yrittäjävähennys saa tukea asiantuntijoilta: ”Kyllä se yrittämiseen kannustaa”

Yrittäjävähennys maksaa veronmaksajille paljon, vaikka sen kannustavat vaikutukset ovat epävarmat.

Hallituksen esitys yrittäjävähennyksestä on herättänyt valtavan porun eduskunnassa. Hallitus pyrkii veronkevennyksellä kannustamaan suomalaisia yritystoiminnan harjoittamiseen. Työpaikkojen lisäämisen kannalta esitys on kuitenkin tehoton.

”Ehdotetulla vähennyksellä ei arvioida olevan merkittäviä yritystoimintaa kasvattavia tai yrittäjyyttä lisääviä vaikutuksia”, lakiesityksessä lukee.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) korosti eduskunnassa, että Suomi haluaa esiintyä yrittämiseen positiivisesti suhtautuvana maana. ”Yrittäjävähennys on merkittävä, jotta yhteiskunta näyttää selkeän viestin siitä, että me haluamme tukea teidän toimintaanne.”

Hyvän tahdon ele vähentää verotuloja noin 123 miljoonaa euroa vuodessa. Asiantuntijat suhtautuvat esitykseen silti varovaisen myönteisesti.

”Ei voi sanoa, että tämä on hyvä tai huono. Kuinka se konkreettisesti vaikuttaa esimerkiksi työllisyyteen, sitä on hirveän vaikea ennustaa”, vero-oikeuden professori Seppo Penttilä Tampereen yliopistosta sanoo.

Hänkin on pannut merkille, että lakiesityksen perusteluista ei löydy argumentteja sen tueksi miksi laki pitää säätää. ”Sen suurin merkitys on positiivinen signaali”, hän sanoo hallitukseen yhtyen.

Penttilän mukaan yrittäjävähennystä voi perustella sillä, että yrittäjä kantaa aina riskin, jota palkansaajalla ei ole. Yksityisiä elinkeinonharjoittajia kuitenkin verotetaan samalla veroasteikolla kuin palkansaajia.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja, valtiotieteen tohtori Pasi Holm on tutkinut yrittämisen kannustimia.

Hän pohtii yrittäjävähennyksen kannustinvaikutusta siinä kokonaisuudessa, johon kuuluvat toisaalta palkansaajan turvattu palkka, hyvä sosiaaliturva, mutta korkea verotus ja toisaalta yrittäjän riski, huonompi sosiaaliturva, mutta riskiä kompensoiva kevyempi verotus.

”Kun sitä verotusta kevennetään edelleen, minusta se kyllä kannustaa yrittämiseen”, hän sanoo.

Holm päätyy siihen, että yrittäjävähennys kannattaa ottaa käyttöön. ”Ehkä näiden argumenttien kautta vähennys on 123 miljoonan euron väärtti.”

Johtaja Ann-Mari Kemell keskuskauppakamarista suhtautuu myös vähennykseen varovaisen myönteisesti.

”Jos tulotaso on pieni ja yrittäjä kantaa riskin, voi olla perusteltua että hän saa järjestelmältä tukea. Kyllä tällä voi olla oikeansuuntaista kannustinvaikutusta”, hän sanoo.

Kemell sanoo, että veroetujen vaikuttavuutta yleensä liioitellaan, ja veroetujen vaikutusta on vaikea mitata euroissa. ”Verotusta osana kokonaisuutta ei kuitenkaan pidä väheksyä”, hän korostaa.

Kemell pitää perusteltuna kokeilla yrittäjävähennystä tilanteessa, jossa veronkevennysten tie on budjetissa katsottu loppuun. Jos hän saisi valita, katse olisi vaikuttavammassa ja laajemmassa verouudistuksessa.

Vuonna 2014 alennettiin yhteisöveroa, joka koski osakeyhtiöitä. Nykyhallitus oikaisee vääryyden yrittäjävähennyksellä, joka koskee yksityisliikkeitä, henkilöyhtiöitä sekä maa-, metsä- ja porotalouksia.

Sekä Holm että Kemell pitävät yrittäjävähennykselle pätevänä perusteluna sitä, että pienet yritysmuodot asetetaan samalle viivalle.

Esityksen mukaan elinkeinotoiminnan veronalaisesta tuloksesta saisi vähentää verotuksessa viisi prosenttia, kun tulos verotetaan luonnollisen henkilön tai kuolinpesän tulona.

Vähennyksen kohdentumista on eduskunnan vasemmisto-oppositio pitänyt kohtuuttomana. Eniten hyötyisivät ne viitisen tuhatta yritystä, joiden yritystulo on noin 100 000 euroa vuodessa. Heidän verotustaan vähennys keventäisi noin 1 700–2 900 euroa.

Ne 150 000 pikkuyritystä, joiden tulo on alle 10 000 euroa vuodessa pääsisivät nauttimaan 50-150 euron säästöstä vuodessa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yrittäjyys
  • Yrittäjät
  • Hallitus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      Nobel-palkittu Ican-järjestö: Miljoonia tappava ydintuho on yhden kiukunpuuskan päässä

    5. 5

      Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava

    6. 6

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    7. 7

      Lionel Messin nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

    8. 8

      Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii

      Tilaajille
    9. 9

      Kaija Saariahon miljoonalahjoitus takaa Musiikkitalolle urut

    10. 10

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    4. 4

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    9. 9

      Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää