Talous

EKP:lta odotetaan vihjauksia tulevasta

Euroalueella on yhä ongelmana hidas inflaatiovauhti ja vaisu talouskasvu, joita EKP on yrittänyt jouduttaa.

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto tuskin muuttaa rahapolitiikkaansa torstaina pidettävässä kokouksessaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan sijoittajat odottavat pääjohtaja Mario Draghilta silti vihjauksia siitä, harkitseeko keskuspankki mahdollisesti arvopapereiden osto-ohjelman pidentämistä tai muuttamista. Etenkin Saksan keskuspankille arvopapereiden osto-ohjelman pidentäminen voisi olla kauhistus.

Nykyinen arvopapereiden osto-ohjelma päättyy maaliskuun lopussa. EKP on kuitenkin ilmoittanut lukuisia kertoja voivansa tarpeen vaatiessa jatkaa sitä. EKP:n ostaa kuukausittain markkinoilta 80 miljardin euron arvosta arvopapereita lisätäkseen rahan tarjontaa.

Odotukset inflaation kiihtymisestä ovat syksyn aikana lisääntyneet, mikä voisi periaatteessa tarkoittaa kuukausittaisten arvopaperihankintojen vähentämistä.

Lisäämällä rahan tarjontaa keskuspankki pyrkii siihen, että pankit kasvattaisivat lainanantoaan yrityksille ja kotitalouksille uusia investointeja varten. Uudet investoinnit ovat ajan mittaan elintärkeitä talouskasvulle.

EKP:n on tehostanut pyrkimystään asettamalla liikepankkien talletuskoron negatiiviseksi ja tarjoamalla pankeille lainaa negatiivisella korolla. Yksikään suuri keskuspankki ei ole ennen EKP:tä turvautunut vastaaviin poikkeustoimiin. Viime aikoina uudet investoinnit ovat alkaneet kasvaa, mutta kohtalaisen hitaasti.

Poikkeustoimiin EKP on joutunut turvautumaan, koska keväällä 2010 kärjistynyt euroalueen kriisi on pitkittynyt. Euroalueella on yhä ongelmana hidas inflaatiovauhti ja vaisu talouskasvu, joita EKP on yrittänyt jouduttaa. Lisäksi työttömyysaste on Euroopan tilastokeskuksen Eurostatin mukaan vieläkin kymmenen prosenttia, vaikka työttömyys onkin vähentynyt kolmen vuoden kuluessa.

Pääjohtaja Draghi on korostanut useissa puheenvuoroissaan, että euroalueen ongelmia ei voida ratkaista pelkästään rahapolitiikalla. Siksi hän on peräänkuuluttanut talouden rakenteellisia uudistuksia vaikeuksissa olevissa valtioissa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rahapolitiikka
  • EKP
Luetuimmat - Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää