Talous

Puukartellijutussa alkaa kuntahaara – 32 kuntaa vaatii miljoonakorvauksia metsäyhtiöiltä

Stora Enso, Metsäliitto ja UPM-Kymmene selvisivät kuiville vuosi sitten Metsähallituksen korvauskanteesta.

Helsingin käräjäoikeudessa alkaa tänään tiistaina niin sanotun puukartellijutun kuntia koskeva osuus. Siinä 32 kuntaa vaatii Stora Ensolta, Metsäliitolta ja UPM-Kymmeneltä yhteensä noin kuuden miljoonan euron korvauksia.

Korvauksia vaativat muun muassa Tampere, Jyväskylä, Joensuu, Kuopio, Lappeenranta, Savonlinna, Vaasa ja Rovaniemi.

Metsäyhtiöt kiistävät aiheuttaneensa vahinkoa kunnille.

Markkinaoikeus totesi vuonna 2009, että metsäteollisuusyhtiöt vaihtoivat liiketoimintaansa liittyviä tietoja ja jakoivat markkinoita lainvastaisesti. Puun ostokartelli oli markkinaoikeuden mukaan voimassa vuosina 1997-2004.

Oikeuden tiedotteen mukaan asiasta odotetaan tuomiota kesällä 2017.

Metsäyhtiöt saivat kartellijutun toisessa haarassa huomattavan voiton runsas vuosi sitten, kun Helsingin käräjäoikeus hylkäsi viime kesänä Metsähallituksen vahingonkorvauskanteen.

Metsähallitus vaati yhteensä yli 159 miljoonaa euroa Stora Ensolta, Metsäliitolta ja UPM-Kymmeneltä.

Käräjäoikeuden mukaan ei ollut näyttöä, että kartelli olisi aiheuttanut Metsähallitukselle vahinkoa raakapuun alihintana. Osaa vaatimuksista oikeus piti vanhentuneina.

Metsähallitus määrättiin maksamaan yhtiöiden oikeudenkäyntikulut, jotka ovat yli kahdeksan miljoonaa euroa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kartelli
  • Metsäteollisuus
  • Käräjäoikeudet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Bosnian teurastajalle” Ratko Mladićille vihdoin lopullinen tuomio – Tuomion­julistamisesta tuli farssi: verenpaine­mittauksen jälkeen riehunut komentaja poistettiin salista

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Hiihtotähti Therese Johaug vihdoin tunnustaa oman vastuunsa dopingkäryssä – ”Tämä olisi pitänyt sanoa paljon aikaisemmin”

    5. 5

      Entinen penkkipunnertaja löi pahoinpitelyyn väliin mennyttä miestä ”koukkulyönnillä” päähän – mies menetti tajuntansa jo ennen kaatumista ja sai vakavan aivovamman

    6. 6

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    7. 7

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    8. 8

      Mustan Barbaarin äiti kertoi oikeudessa luulleensa poliisia kerjäläiseksi – ”Kun katselin häntä, minulle ei tullut mieleenkään, että hän voisi olla poliisi”

    9. 9

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    10. 10

      Räppäri Nikke Ankara on parissa vuodessa kadonnut, lopettanut uransa, noussut taas huipulle ja suututtanut ihmiset – tätä hän siitä ajattelee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    5. 5

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    8. 8

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    9. 9

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    10. 10

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää