Talous

Markkinoiden Trump-šokki kesti vain hetken – kurssit nousevat, kun sijoittajat intoilevat tuhansien miljardien elvytyksestä

Helsingin pörssissä parin prosentin nousu, sijoittajia innostavat muun muassa kaivos-, kaasu- ja öljyteollisuus.

Osakkeiden kallistuminen jatkui torstaina Yhdysvalloissa. Donald Trumpin vaalivoiton jälkeinen lyhyt markkinapaniikki meni siis nopeasti ohi. Kaupankäynnin päättyessä kello 23 Suomen aikaa yhdysvaltalainen S&P 500 -osakeindeksi oli vahvistunut 0,2 prosenttia keskiviikon päätösnoteerauksesta.

Helsingin pörssin yleisindeksi nousi torstaina 0,8 prosenttia. Suomalaisista osakkeista torstaina eniten kallistui kaivosteknologiaa valmistava Outotec. Yhtiön osake vahvistui liki kuusi prosenttia. Syynä oli varmasti osittain Trumpin valinta, sillä sen myötä metallien hinnat ovat kallistuneet.

Metallien kallistumiseen yhtenä syynä on Trumpin lupaama elvytys, joka käsittäisi suuria rakennusprojekteja. Ohjelmassaan Trump lupaa myös suuria kevennyksiä tuloveroon, pääomatuloveroon ja yritysverotukseen.

Eri laskelmien mukaan Trumpin ohjelman lasketaan maksavan seuraavan kymmenen vuoden aikana 10 000 miljardia dollaria.

Torstaina kallistui myös konepajayhtiö Metson osake. Metso valmistaa laitteita kaivos-, kivenmurskaus-, öljy- ja kaasualoille.

Trumpin valinnan odotetaan vauhdittavan öljy- ja kaasualaa. Tulevan presidentin oletetaan vähentävän niiden sääntelyä. Metson osake kallistui torstaina neljä prosenttia.

Tieto Trumpin vaalivoitosta tuli keskiviikkoaamuna, jolloin osakekurssit notkahtivat, korot nousivat, dollari heikkeni ja monet raaka-aineet halpenivat.

Trumpin sovinnolliseksi tulkitun kiitospuheen jälkeen kurssit kuitenkin toipuivat jo keskiviikkona iltapäivästä.

Lääke- ja finanssialan yhtiöiden kurssit nousivat reippaasti. Lääkeyhtiöitä nosti se, että vastaehdokas Hillary Clintonin oli odotettu kiristävän lääkkeiden sääntelyä.

Rahoitusalaa nostatti puolestaan se, että Trump on ilmoittanut lieventävänsä finanssialan sääntelyä. Asevalmistajien osakkeet nousivat siksi, että Trump on luvannut lisää sijoituksia aseisiin.

Deutsche Bankin katsauksessa todetaan, että Trumpin valinta voi olla ”käännekohta” Yhdysvaltain taloudessa. Pankki povaa maan talouskasvun olevan ensi vuonna tähän asti arvioitua nopeampaa.

Danske Bank arvioi, että elvytys peitti alleen sijoittajien pidemmän tähtäimen huolet protektionismista ja maahanmuuton rajaamisesta.

Trumpin ja Yhdysvaltain keskuspankin Fedin suhde on kiinnostava. Kertoihan Trump vaalikamppailun aikana moneen otteeseen, että hänen mielestään Fed on peukaloitu, ”Fed is rigged”.

Korjattu kello 22.40 rigged-sanan käännös.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Beyoncé, Rihanna ja Snoop Dogg nousivat puolustamaan prostituutioon pakotettua 16-vuotiasta, joka tappoi ”asiakkaansa” – mahdollisuus ehdonalaiseen 67-vuotiaana

    4. 4

      ”Olen tyytyväinen hitaasta kärsimyksestäsi – et ansaitse luotia”, näin näyttelijä Uma Thurman rikkoi hiljaisuuden Harvey Weinsteinin ahdistelukohusta, ja internetissä riemuitaan nyt rohkeasta postauksesta

    5. 5

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    6. 6

      HKL:n lyhimmät ja pisimmät kuskit pantiin aikoinaan testaamaan uuden ratikan ohjaamot – Nyt 60 koppia pannaan uusiksi, koska niissä on vaikea työskennellä

    7. 7

      Nytin suuressa snägäritestissä 8 Helsingin parasta nakkikioskia – katso mistä kannattaa hakea makkaraperunat ja mistä vegaaneille parhaat yöruoat

    8. 8

      Tällaista on kuuman asuntomarkkinan kasinopeli: sijoittaja ostaa rakenteilla olevan asunnon ja myy sen kymmenien­tuhansien voitolla ennen valmistumista

    9. 9

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    4. 4

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    7. 7

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    8. 8

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    9. 9

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää