Talous

Suomi kilpailee omalla tavallaan Hallitus haluaa, että EY luopuu polkumyyntisyytöksistään Suomea vastaan

Tilaajille

Rusinapullateoria on usein käytetty fraasi Eurooppalaisesta talousalueesta EES:stä puhuttaessa. Se tarkoittaa asetelmaa, jossa jokin maa yrittää kerätä yhdentymisen hyödyt, mutta ei halua tehdä vastaavia uhrauksia.

Hallituksen tavoitteet kilpailupolitiikassa EES-sopimuksen jälkeen tuovat mieleen rusinapullat. Suomi ei selonteon mukaan luovu mistään eikä muuta mitään. Sen sijaan Suomi edellyttää, että muualla tehdään Suomea hyödyttäviä muutoksia.

Niistä olennaisin on, että EY luopuu polkumyyntisyytöksistään suomalaisia yrityksiä kohtaan. Yhteisön sisällä polkumyyntisäädöksiä ei ole. Ne kohdistuvat ulkopuolisiin maihin ja yrityksiin. Suomalaisia yrityksiä vastaan syytteitä on esitetty yhä useammin.

Lisäksi EES-sopimuksen pitäisi hallituksen mielestä yhdenmukaistaa valtiontukisäännöt.

Suomessa on motkotettu EY:n laivatukiaisista, joiden suurin sallittu määrä on nykyisin 20 prosenttia laivan hinnasta. Suomessa tuki on ollut 10-23 prosenttia.

EES:n muodostaminen ei selonteon mukaan pakota Suomea tiukentamaan eikä välttämättä muutenkaan muuttamaan omaa kilpailulainsäädäntöään. Sitä voidaan yhä soveltaa kotimaan elinkeinotoiminnassa.

EES-alueella on tarkoitus pelata EY:n kilpailusääntöjen pohjalta. Ne poikkeavat selvästi suomalaisista ja niiden soveltaminen EES-kauppaan johtanee Eftan ja EY:n yhteisen valvontaelimen luomiseen.

Kilpailulait täysin erilaisia

Yhteisön peruskirja, Rooman sopimus, sisältää runsaasti kilpailunrajoitusten kieltopykäliä. Niissä kartellit on yksiselitteisesti kielletty.

Tätä peruslähtökohtaa on huolellisesti varjeltu käytännössä. Yhteisön tuomioistuin on usein tuominnut ja rankaissut yrityksiä mm. toimista rinnakkaistuonnin estämiseksi ja markkinoiden alueelliseksi jakamiseksi.

EY:n kartellikielto ei koske pienten yritysten muodostamia pieniä ns. bagatellikartelleja. Bagatelliuden raja on osapuolten yhteenlasketun liikevaihdon jääminen alle miljardin Suomen markan ja EY-markkinaosuuden alle 10 prosentin.

Rooman sopimuksen kartellien kieltoperiaatetta on täydennetty useilla määräyksillä. Niistä tuorein ja ehkä merkittävin koskee yritysten yhdistymistä. EY:n komissio tutkii ja antaa luvan yrityskaupoille, joissa osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 25 miljardia markkaa, ja joihin osallistuu kahden jäsenmaan yrityksiä.

Suomen uudessa kilpailulaissa lähtökohta on toinen. Meillä kartelleja ei sinänsä kielletä. Laki pyrkii minimoimaan niiden perusteella syntyvän määräävän markkina-aseman väärinkäytön. Meillä ei myöskään ole fuusiokontrollia.

EES-alueella suomalaiset vientiyritykset joutuisivat toimimaan kahdenlaisten kilpailusääntöjen mukaan. Toiset ovat voimassa kotimaan kaupassa, toiset viennissä. Kotimaisia vahtisi kilpailuvirasto, kansainvälisiä EES:n valvontaelin.

Suomessakin kauppaa käytäisiin kahdenlaisten sääntöjen mukaan. Toiset koskisivat suomalaisia yrityksiä. EES-säännöt koskisivat EES-tuontitavaroiden kauppaa Suomessa.

Tällainen järjestelmä kuullostaa oudolta, mutta ei ole ainutkertainen. Monissa EY-maissa kansallinen kilpailulainsäädäntö poikkeaa Rooman sopimuksesta tai sitä ei ole juuri lainkaan.

Suomessa kilpailuvirasto on torjunut syytökset uuden kilpailulainsäädännön hampaattomuudesta ja vaatimukset kieltoperiaatteelle perustuvasta uudesta laista ja yrityskauppojen etukäteisvalvonnasta.

Yhtenäiset säännöt tukiaisille

Tähän saakka voimakas suosi kotimaista -henki on lyönyt leimansa julkisiin hankintoihin, joiden EY:ssä arvioidaan olevan lähes viidennes kansantuotteesta. Yhteisömaissa valtio ja kunnat ovat vain parissa tapauksessa sadasta ostaneet ulkomaiselta tarjoajalta. EY on kuitenkin tekemässä halvimman tarjouksen hyväksymisen pakolliseksi.

EES toisi vapaan kilpailun Suomenkin julkisiin hankintoihin.

Suomeen tulisi lisää tarjouksia ja sitä kautta alhaisempia hintoja. Suomessa julkisten hankintojen vapauttaminen voi ääritapauksessa merkitä, että merenkulkuhallituksen seuraava jäänmurtaja tilataan Länsi-Saksasta, tai että hollantilainen asfalttifirma päällystää Porvoon moottoritietä.

Toisaalta mahdollisimman vapaat julkiset hankinnat lisäävät suomalaisyritysten mahdollisuuksia tehdä kauppoja EES-maiden julkisten tahojen kanssa.

Julkisia hankintojakin olennaisempi kysymys toimivan kilpailun kannalta ovat valtion tukiaiset. EY jakaa niitä Eftaa avokätisemmin, mutta valvonta on EY:ssä Eftaa tiukempi.

Efta on kiristänyt omaa tukiaiskäytäntöään. Eftan ministerineuvosto voi tehdä päätöksiä jäsenmaiden yksittäisten tukipäätösten hyväksyttävyydestä.

Suomen pyrkimyksenä ei selonteon mukaan ole päästä eroon valtiontukiaisista. Pyrkimyksenä on luoda sellaiset säännöt, joilla estetään yritysten välisen kilpailun vääristymät.

Olennaisia kilpailua vääristäviä tekijöitä ovat myös teollisuus- ja tekijänoikeuskysymykset sekä tuotevastuu. Teollisuus- ja tekinjänoikeuksia järjestellään Gattissa. Tuotevastuu on Suomessa vastikään ajanmukaistettu EY:n tasolle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää