Talous

Osuuspankit luopunevat uusista koronkorotuksista PTV sanoo ottaneensa kantaa vain oikeuskäytäntöön

Tilaajille

Pankkitarkastusviraston (ptv) ohje, jonka mukaan pankkien on vahvistettava epäselvissä tapauksissa oikeutensa nostaa lainakorkoja tuomioistuimessa, on saamassa ainakin osuuspankit luopumaan uusista peruskorkosidonnaisten lainojen koronkorotuksista.

"Minusta tällä haavaa enemmistä uusista koronkorotuksista pitäisi pidättäytyä ja toteutetut koronkorotukset neuvotella kohtuulliselle tasolle", sanoo Osuuspankkien Keskusliiton lainopillisen toiminnan johtaja Tuomas Hinttula .

Paikallispankkeina osuuspankit ja säästöpankit päättävät toimintatavoistaan viime kädessä itse. Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Kalevi Kauniskankaan mukaan Säästöpankkiliitto ei aio ottaa kantaa uusiin koronkorotuksiin.

Alioikeukdet alkavat käsitellä ensimmäisiä koronkorotusjuttuja tämän kuun lopulla. Nämä tuomioistuinten ensimmäiset päätökset vaikuttavat pankkien tuleviin koronkorotuspäätöksiin.

Pankkitarkastusviraston oikeudellisen osaston päällikkö Markku Lounatvuori muistuttaa, ettei ptv ottanut ohjeessaan kantaa koronkorotuskysymykseen sinänsä, vaan "marssijärjestykseen". Normaalin oikeuskäytännön mukaisesti oikeudessa kantajana on se, joka vaatii vaatimustilanteeseen nähden uutta suoritusta eli koronkorotuksissa pankit.

Ennakkopäätöksiä haetaan kiistaan

Mikäli pankit saavat tuhansia ja taas tuhansia reklamaatioita asiakkailta, jotka kiistävät pankin oikeuden yksipuoliseen koronkorotukseen, on selvää ettei pankki voi vetää jokaista juttua oikeuteen. Pankit joko peräytyvät korotuksista tai riitauttavat muutaman tapauksen. Näihin tapauksiin vedoten sovittaisiin korotuksista muiden asiakkaiden kanssa.

Kuluttaja-asiamies kehottaa asiakkaita toimimaan entisten ohjeiden mukaisesti: reklamoikaa, mutta maksakaa silti korotetut korot.

Valmiita reklamaatiokirjeitä saa kunnalliselta kuluttajaneuvostolta ja asukasliitolta. Asukasliitto on luvannut myös oikeudellista apua asiakkaille, jotka ovat menossa tuomioistuimeen setvimään korkokiistaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää