Talous

Hallitus selvittää markan eurokytkennän Säästömiljardista neuvotellaan alkuviikosta

Tilaajille

Hallitus aikoo teettää selvityksen Suomen markan mahdollisesta kytkemisestä Euroopan Yhteisön EY:n valuuttakurssijärjestelmään EMS:ään ja Suomen suhteesta kehitteillä olevaan Euroopan valuuttaliitoon EMU:un.

Valtiovarainministeri Matti Louekosken (sd) mukaan asiaa selvittävä työryhmä aijotaan nimittää mahdollisimman pian.

Käytännössä EMS-kytkentä merkitsisi Suomen itsenäisen valuuttakurssipolitiikan huomattavaa kaventumista. Louekoski kiisti kuitenkin, että EMS-selvityksen yksi motiivi olisi sitkeiden devalvaatio-odotusten vaimentaminen.

"Devalvaatio-odotuksia on aivan turhaa elätellä. Devalvaatio ei sovi nykyiseen tilanteeseen monestakin syystä. Vahvan markan politiikkaa on syytä jatkaa", Louekoski sanoi OKOn seminaarissa Saariselällä.

Raskas perintö seuraajalle

Jo nyt tiedossa oleva alijäämäaukko on 6 miljardin suuruinen. Se suurenee koko ajan talouden tilanteen nopeasti heikentyessä. Louekoski arvioi esimerkiksi työttömien määrän nousevan jo ensi kevättalvella 150000:een.

Tilanteen on arvioitu aiheuttavan vakavia vaikeuksia myös pankeille. Niitä ennakoi OKOn seminaarissa mm. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pertti Kukkonen.

Hänen mukaansa pankit joutuvat talletusten lähdeveron ja yleisen taantuman vuoksi vakaviin vaikeuksiin. Kukkonen esitti, että lähdeveron voimaantuloa siirrettäisiin vähintäin vuodella ja että Suomen Pankki vapauttaisi pankkien kassavarantotalletukset.

Ministeri Louekoski tyrmäsi haaveet lähdeveron siirtämisestä, vaikka myönsikin tuntevansa huolta sekä pankkien että koko kansantalouden tilanteesta.

Viime mainitun vuoksi hän piti oman puolueensa päävaaliteemaksi nostamaa vaatimusta vuosiloman pidentämisestä viikolla huonosti tilanteeseen sopivana.

"Se kohta vaaliohjelmasta olisi pitänyt jättää tyhjäksi", Louekoski sanoi.

Suomen kansantaloudella on edessään jyrkempi ja nopeampi lasku kuin koskaan aiemmin, arvioi toimitusjohtaja Pertti Kukkonen. Kansantuotteen kasvu jää tänä vuonna noin prosenttiin ja muuttuu ensi vuonna miinusmerkkiseksi. Vain julkinen sektori on ensi vuonna kasvava osa-alue, hän painottaa.

Kukkosen mukaan on täysin oikeutettua väittää meneillään olevan syvän taantuman muuttuvan ensi vuonna lamaksi. Tämä merkitsee työttömyyden jyrkkää kasvua jopa 150000 henkeen ja konkurssien nopeaa lisääntymistä.

Myös pankkien luottotappiot nousevat viime vuoden 1,8 miljardista aivan uudelle tasolle, hän ennustaa. Keinoina kierteen katkaisemiseksi Kukkonen vaatii valtion budjettilinjasta selviä luottamusta herättäviä toimia.

Tälläisenä hän ei pidä valtion menojen kasvua ensi vuonna 5 prosenttiyksikköä enemmän kuin BKT:n muutos. Ilman nopeita toimia olemme pakkotilanteessa, jossa valtion kehittämissuunnitelmia esimerkiksi sosiaali-, opetus-, terveys- ja maatalouslohkoilla on jäädytettävä.

Kukkonen ennustaa, että tuotannolliset investoinnit saattavat supistua ensi vuonna jopa 20 prosenttia. Myös idänkaupan supistuminen saattaa olla 30-50 prosenttia ja läntinen taantuma heijastuu koko laajuudessaan vasta nyt.

Lisää kolme prosenttiyksikköä

Kun näistä lainoista maksetaan nykyisin alle 10,5 prosentin korkoa, on korotus yli kolme prosenttiyksikköä. Kun lainojen koko on keskimäärin 250000-300000 markkaa, on tilanne lainanottajien kannalta varsin vakava, sanoo OKO:n varatoimitusjohtaja Seppo Kylmänen. Pankit voivat hänen mukaansa tulla velallista vastaan vain maksujärjestelyiden avulla.

Pankkien oma tilanne on Kylmäsen mukaan muodostumassa erittäin hankalaksi. Ottolainauksen kasvu on pudonnut koko pankkijärjestelmän osalta alle viiteen prosenttiin ja on myös selviä merkkiä kotitalouksien luottotappioiden kasvusta.

Pankkien antolainauskannasta noin 40 prosenttia on ollut kahden vuoden määräaikaistileillä. Jos nämä varat ohjataan vuoden vaihteessa lähdeveron alaisille tileille joiden korko kilpailusyistä asettunee 11 prosentin tienoille merkitsee se pankkien korkomenon huimaa kasvua, Kylmänen sanoo.

Lähdeveron voimaantulo nykyisessä tilanteessa onkin pankkien kannalta ajoitukseltaan epäonnistunut, Kylmänen sanoo. Hieman helpotusta tilanteeseen tuo mahdollinen korkotukilainojen poistuminen. Tällöin on kuitenkin otettava myös vanha lainakanta huomioon. Muutoin ei pankkijärjestelmä kykene ottamaan vastuuta suunnitelluista muutoksista, vaan hieman kärjistäen tilanne muuttuu itsemurhaksi pankeille, Kylmänen sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää