Miten saada korot alas? - Talous | HS.fi

Miten saada korot alas?

4.8.1992 3:00

logo:VIERASKYNÄ

Miten saada korot alas? Korkotason pysyminen poikkeuksellisen korkeana koetaan talouden keskeiseksi ongelmaksi. Investointien jyrkkä lasku uhkaakin johtaa niin matalalle, että talouden elpyminen saattaa lykkäytyä pitkälle. Korkea korko on myös likviditeettiongelma velkaisille yrityksille ja kotitalouksille. Suomen inflaatiovauhti on Euroopan matalimpia, vain muutaman prosentin luokkaa. Korkotason pitäisi tältä kannalta olla Suomessa hyvin matala. Lyhyiden markkinakorkojen sopiva taso olisi ehkä viiden prosentin luokkaa, talouden laman vuoksi vieläkin matalampi. Markan ollessa kiinnitetty ecuun, ecu-korko on myös markkakoron kiinnekohta. Se on nyt 10,5 prosenttia erityisesti Saksan kireän inflaationvastaisen talouspolitiikan seurauksena. Saksa muodostaa perinteisesti lattian Euroopan koroille, koska muilla mailla on vähemmän uskottavuutta inflaation vastaisessa talouspolitiikassa. Tämän lisäksi Suomen korot heijastavat monimuotoisesti tilannetta Suomen raha- ja valuuttamarkkinoilla, taloudessa ja talouspolitiikassa. Pääomien kysyntä ylittää edelleen niiden kotimaisen tarjonnan valtiontalouden suuren alijäämän vuoksi. Avotalouden toiminnan pelkistetyssä ajattelussa tällä ei pitäisi olla mitään merkitystä korkotason kannalta, mutta todellisuudessa näin on eri syiden vuoksi. Viime syksyn devalvaatio johti odotetusti spekulaation nostamien lyhyiden korkojen selvään laskuun ja pitkien korkojen nousuun. Devalvaatio osoitti jälleen sen, että tällainen tilanne on mahdollinen. Tämä kokemus, samoin kuin talouspolitiikan harjoittajien linjojen sekaantuminen keväällä vaikuttavat rahamarkkinoihin. Toisaalta markan taakse aikaansaadut tukitoimet vakauttavat tilannetta markkinoilla. Julkisessa keskustelussa on esitetty lähinnä kolmea lääkettä korkokriisiin: korkosäännöstelyä, pääomatulojen verotuksen muuttamista ja valtiontalouden alijäämän supistamista julkisia menoja leikkaamalla. Korkojen alentaminen veisi kriisiin Yleinen korkosäännöstely voisi vaikeuttaa pankkien asemaa ja olisi todennäköisesti tehoton. Yleinen korkojen alentaminen aiheuttaisi valuuttakriisin jo ennen toteutumistaan. Lähinnä tällaiset toimenpiteet on ajateltu kohdistettavan talletustuottoihin ja talletussuojaan. Talletussuojan kaventaminen muistuttaa kuitenkin menneiden vuosien taloustilanteen hoitamista tänä päivänä. Jos pankit ovat aiemmin ottaneet liikaa riskiä, nyt riskinoton mahdollisuuksia pitäisi edistää, eikä vaikeuttaa. Talletussuojan purkaminen on tehoton keino akuuttiin kriisiin. Talletuskoroissa kiinnittää huomiota verottomien käyttelytilien positiivinen reaalikorko, mikä ei ole kohtuullista. Seuraava epäsymmetrinen peruskorkoratkaisu voitaisiin suunnata tähän. Näillä toimenpiteillä kuitenkin helposti siirretään ongelmaa muualle, joten korot eivät ehkä laskisikaan. Olennaista on arvioida toimenpiteitä sen mukaan, kuinka ne vaikuttavat luottokorkoihin. Nämä eivät suuresti muutu ennen kuin markkinakorot laskevat. Lähinnä merkittävä eteneminen hallinnollisen korkosäätelyn tiellä olisi se, että Suomen Pankki ottaisi nykyisen kiinteän valuuttaputken sijasta tavoitteekseen markkinakorkojen pitämisen matalina. Kiinteän koron politiikkaan Lyhyellä tähtäyksellä likviditeetin pumppaaminen rahamarkkinoille johtaisi markan tuntuvaan heikkenemiseen - kuinka paljon, on vaikea sanoa. Markan arvo hakeutuisi niin heikolle tasolle, että siihen liittyisi niin paljon nykyistä pienemmät devalvaatio-odotukset (tai peräti revalvaatio-odotukset), että ne pitäisivät yllä pienempää korkoeroa ulkomaihin nähden kuin nyt. Tämä täyskäännös talouspolitiikassa merkitsisi talouspolitiikan uskottavuuden täydellistä romuttumusta, mikä vauhdittaisi markan heikkenemistä. Kun kuitenkin markan arvo on tällä hetkellä kilpailukyvyllä arvioituna pitkän ajan kestävällä tasolla, seurauksena olisi varsin voimakas kotimainen inflaatioprosessi. Markan rajua heikkenemistä ei luultavasti hyväksyttäisi tuloneuvotteluissa ay-liikkeen taholta. Teoreettisesti ajatellen tämä politiikka saattaisi aluksi tuottaa joitain tuloksia, mutta käytännössä talouspoliittiset ja poliittiset seuraukset saattaisivat olla todella tuskallisia. Koron kiinnitysyritykseen voisi liittyä täysin hallitsematon inflaatiokehitys ja yleinen epävarmuus taloudenpidon ehdoista. Tämä regiimin muutos ei ratkaisisi vaihtotaseen eikä valtiontalouden alijäämän ongelmia. Kestävän sopeutumisen palasten kokoaminen kokeilun jäljiltä olisi äärimmäisen tukalaa. Sinänsä tällaista ekspansiivista rahapolitiikkaa voidaan harjoittaa suurissa maissa, mutta ei juuri pienissä, joista pääomat voivat helposti vetäytyä muualle. Suomellekin olisi tietysti suotavaa, jos Saksan rahapolitiikka muuttuisi ekspansiivisempaan suuntaan, mutta ei ole ainakaan vielä todennäköistä. Verotus parempi ratkaisu Tällöin voitaisiin säästäjiä verottaa ylimääräisesti ja tehdä uudet investoinnit rahoituksellisesti edullisemmiksi. Verotusratkaisut ovat markkinoiden toiminnan kannalta huomattavasti parempi tapa vaikuttaa niihin kuin korkosäännöstely. Esimerkiksi avoimen sektorin investointien pääomakustannusten alentaminen viidellä prosenttiyksiköllä eurotasolle vaatisi noin 1.5 miljardin markan panostuksen vuodessa, joka voitaisiin koota kotitalouksiin kohdistuvalla lievällä varallisuusverolla. Investointikiihokkeita avoimelle sektorille käytettiin 1970-luvun lamassa. Sijoitukset ulkomaille ovat verotuksellisesti varsin epäedulliset, joten tähän politiikkaan olisi mahdollisuuksia ilman pelkoa pääomien ulosvirtauksesta tai säästämisen vähenemisestä. Säästäjät saavat huomattavasti yli normaaliaikojen tuoton joka tapauksessa. Pääomaveropolitiikka on merkinnyt lamatilanteessa askelta väärään suuntaan. Pelkästään talletuskorkojen alentaminen verotuksellisin tai muin keinoin ei ole riittävää, vaan on nimenomaan saatava luottokorkoja alennetuksi. Jos investointikiihokkeet johtaisivat ulkomaisen pääoman sisäänvirtaamiseen, markkinakorot alenisivat. Tällainen politiikka lievittäisi, mutta ei ratkaisisi korkean koron ongelmaa. Korkean korkotason taustalla on varsin olennaisesti valtiontalouden alijäämä, joka on tänä vuonna lähes huikeat kymmenen prosenttia suhteessa kansantuotteeseen. Pelkoa setelimyllystä Devalvaation jälkeen ei ole tapahtunut pysyvää pääoman sisäänvirtausta Suomeen. Yksityinen sektori ei enää tuo pääomaa maahan päinvastoin kuin ennen devalvaatiovaihetta. Ainoastaan valtio ottaa ulkomaisia lainoja. Devalvaation jälkeen pääomaa virtasi maahan runsaasti marras-joulukuussa, lähes 20 miljardia markkaa. Tämän vuoden alussa tilanne on muuttunut niin, että yksityinen sektori vie suuresta korkoerosta huolimatta pääomaa maasta noin miljardi markkaa kuukaudessa. Syvästä lamasta huolimatta vaihtotase ei ole osoittanut pysyvää paranemista, mikä on huolestuttavaa. Suomi velkaantuu yhä. Ulkomainen luottamus Suomeen on toistaiseksi rapautunut. On syntynyt pattitilanne, jossa pääomaliikkeet ja rahamarkkinat ovat ilmeisesti menettäneet suuren osan aiemmasta herkkyydestään koti- ja ulkomaisten korkojen eron suhteen. Rahoituksen suljettu maa Tätä syrjäytystä voidaan periaatteessa lievittää lisäämällä valtion ulkomaista lainanottoa. Tälle politiikalle lienee kuitenkin melko nopesti rajat vastassa, koska valtion velka on uralla, jolla se uhkaa kasvaa hallitsemattomasti. Kolmena viime syksynä rahamarkkinoilla on ollut levottomuutta ja spekulaatiota ja koettu korkopidotukset ensi syksyn tulokierroksen kitkasta pitävät osaltaan yllä korkeaa korkotasoa. Tuloneuvotteluissa ei kuitenkaan ole mitään jaettavaa, joten tilanne voitaisiin nopeasti laukaista. Korkojen tuntuvaa laskua ei ole vielä näköpiirissä. Euroopan korot pysyvät vielä korkeina. Suomen talouden sopeutuminen uudelle ulkomaista velkaisuutta alentavalle kasvu-uralle on kesken. Valtiontalouden tasapainottuminen tulee parhaassakin tapauksessa tapahtumaan asteittain. Lähitavoitteena on siksi estää korkojen nousu. Markkaan ei kohdistu kilpailukyvyn kannalta taloudellisia muutospaineita, lähinnä ne lähtevät halusta saada aikaan markan reilu aliarvostus ja siten nopeampi nousu lamasta. Korot kuitenkin nousevat tällaisten suunnitelmien seurauksena joko etu- tai jälkikäteen ja tekevät ne pitkälti hyödyttömiksi. Talouspolitiikan harjoittajien on siksi seistävä vaikealla, mutta kestävällä linjalla horjumatta. Kirjoittaja, valtiotieteen tohtori Kari Alho, toimii tutkimusjohtajana Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa.

Luitko jo nämä?