Talous

Edustusalus Tauvo jäi ilman rahaa

Tilaajille

Merenmittausalus Tauvo joutui eläkkeelle kolme vuotta sitten, kun sen luotauslaitteet vanhenivat.

Tauvosta oli määrä tulla valtiolle edustusalus. Merenkulkuhallitus esitti kunnostusrahoja telakoiden tukipakettiin, mutta idea karahti kiville. Remonttiin olisi tarvittu miljoonia, ja niitä ei valtion tilausmenoihin otettu.

Siikajoella sijaitsevan majakan mukaan nimensä saanut Tauvo rakennettiin 1963 Pansion telakalla väyliä mittaamaan. Sillä työskenteli ja asui yksitoista miestä sekä aluksen päällikkö ja luotauspäällikö, ja keittiön takana oli vielä emännän ja messitytön kortteeri.

"Nätti laiva, edustaa aikakautta", tuumaa merenkulkuhallituksen laivainsinööri Timo Korhonen. "Sisälaipioita lukuunottamatta täällä ei ole suoria pintoja." Välikannella ovat patjat ja huovat sekaisin, kuin lakanoiden vaihtoa odottamassa. Pursimiehen hytissä tyttökalenteri näyttää heinäkuuta 1992.

Pääkannella on avaraa ja keskeneräisen näköistä, kun neljä jäänmurtajilla työskennellyttä miestä on leutoa talvea kuluttaakseen repinyt lastulevykoppeja pois. Ylhäällä ohjaamossa aika on pysähtynyt. Pöydälle on unohtunut paperi, jossa luetellaan hätäraketit.

Konsulttitoimisto kaavaili vuosi sitten, että pääkannesta tehdään edustustilaa. Keulaan salonki, sitten keittiö, sauna ja omistajan hytti. Välikannelle kaavailtiin hyttejä kahdeksalle matkustajalle ja viidelle miehistön jäsenelle. Dieselkone piti vaihtaa dieselsähköiseksi, että melu vähenisi.

Edustuskäytössä Tauvolle olisi mahtunut 30 henkeä kotimaan liikenteessä. Ministeriöt, virastot ja presidentin kanslia olisivat voineet vuokrata alusta Merenkulkuhallitukselta ja viedä sillä ulkomaisia vieraitaan merelle. Jäänmurtajien miehistöllä olisi kesäaikaan aikaa ohjata sitä, ja tarjoilu olisi tilattu pitopalvelusta.

Huutokauppa odottaa

Tauvon vauhti on noin kymmenen solmua, kun matkustajalaivat ajavat kahtakymmentä. Jos presidentti olisi lähtenyt sillä Viroon valtiovierailulle, matka Tallinnaan olisi kestänyt noin seitsemän tuntia.

Merenkulkuhallitus pyysi kahdeksalta telakalta kunnostustarjouksen ja sai kuusi. Kunnostukseen arveltiin menevän noin yhdeksän miljoonaa markkaa. Ilmapiirin haluttiin säilyvän, eikä kaareviin muotoihin tai ulkomuotoon haluttu puuttua. Sen takia laiva on kunnostettava käsityönä.

Laiva myydään huutokaupalla. "Eniten pelkään, että päälle rakennetaan punainen tötterö ja laiva viedään Kauppatorin rantaan ravintolaksi", Korhonen sanoo.

PENTTI KOSKINEN / HS

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    10. 10

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää