Talous

Etla ennakoi kasvualoille pulaa työvoimasta Epävarmuus Emusta mutkistaa talouden ennustamista

Tilaajille

JARMO RAIVIO Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan vuoteen 2001 ulottuva suhdanne-ennuste lupaa Suomen taloudelle suotuisaa lähitulevaisuutta. Kokonaistuotanto kasvaa 3,5 prosenttia vuodessa eli prosenttiyksikön vauhdikkaammin kuin muissa EU-maissa.

Muuten hyvältä näyttävää taloustilannetta tahrii työttömyysaste, joka pienenee lähitulevaisuudessakin verkkaisesti, prosenttiyksikön vuodessa.

Vuonna 2001 työttömyysprosentti on vielä 11 prosenttia, kun se viime vuonna oli 15,7 prosenttia. Esimerkiksi elektroniikkateollisuus kärsii kuitenkin työvoimapulasta.

Ennustepäällikkö Markku Kotilaisen mukaan työvoiman tarjonta kasvaa lähivuosina, kun laman aikana työttömiksi joutuneet palaavat työelämään. Vasta hieman ennen vuotta 2010 suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle kääntää työvoiman tarjonnan laskuun.

Työttömyysasteen hidas pieneneminen on sitten miltei ainoa huono uutinen, joka Etlan raportista löytyy.

Viime vuodet korkealla pysynyt teollisuuden investointiaste tosin notkahtaa ensi vuonna, kun metsäteollisuus saa suuret investointinsa valmiiksi. Vuonna 1999 muiden alojen kasvavat investoinnit kääntävät investointiasteen taas nousuun.

Yksityinen kulutus nousee tänä vuonna takaisin lamaa edeltäneelle vuoden 1989 tasolle. Vuosina 1997-2001 kulutus kasvaa keskimäärin 3,5 prosenttia.

Inflaatio pysyy koko ennustekauden matalana. Kiivaana jatkuva vienti pitää vaihtotaseen ylijäämäisenä ensi vuosituhannelle saakka, vaikka ylijäämä hieman pieneneekin, kun tuonti kasvaa.

Euroopan talous- ja rahaliiton Emun ympärillä vellova epävarmuus vaikeuttaa talouden ennustajien elämää. Etla on olettanut ennusteessaan, että vuonna 1999 rahaliiton kolmanteen vaiheeseen osallistuvat Suomi, Saksa, Ranska, Benelux-maat, Itävalta sekä Irlanti.

Etlan raportin suuria linjoja voi järkyttää vain Emu-hankkeen lykkääntyminen tai kaatuminen kokonaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    7. 7

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    10. 10

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää