Ilman irtisanomisia Hiilikompromissin mukaan henkilökunnan vähentäminen toteutetaan ilman irtisanomisia. Kaivosmiehille tarjotaan varhaiseläkkeitä ja uudelleenkoulutusta, ja töihin jäävien on tyydyttävä nykyistä lyhyempään työaikaan. Myös kaivosperinteisiin kuuluvia joulurahoja on määrä leikata. Saksan kivihiilikaivosten keskusliiton GVSt:n puheenjohtaja Gerhard Neipp sanoi maanantaina, että nyt sovitut leikkaukset turvaavat louhinnan jatkumisen kestävällä tavalla. "Kaivosalueet ja yritykset voivat samalla jatkaa rakennemuutoksen suunnittelua ilman äkillisiä katkoksia", hän sanoi. Neippin mukaan kaikki kaivospaikkakunnat joutuvat kuitenkin luopumaan vanhoista eduistaan, ja kaivosväen on osoitettava suurta keskinäistä solidaarisuutta voidakseen selviytyä edessä olevasta vaikeasta rakennemuutoksesta. TBL: x