Talous    |   RAHAN LIIKKEET

Kansainvälinen valuuttarahasto...

Tilaajille

Kansainvälinen valuuttarahasto ei kehitysmaiden lapsia rokota Normandian maihinnousun jälkeen 1944 newhampshirelaiseen pikkukaupunkiin Yhdysvalloissa matkasi 700 poliitikkoa ja asiantuntijaa 44 maasta. He pähkäilivät, miten estää maailmaa 1930-luvulla riivanneen talouskaaoksen toistuminen.

Bretton Woodsin viisaat päättivät, että kiinteät valuuttakurssit pelastavat maailman. Valuuttajärjestelmää valvomaan ja siten maailmantalouden vakautta turvaamaan perustettiin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Käytännössä IMF:n piti pitää maailma radallaan lainaamalla rahaa maille, joiden vaihtotase oli alijäämäinen eli jotka eivät pystyneet hoitamaan maksujaan ulkomaille.

Kiinteiden kurssien järjestelmä on ollut silkkaa nostalgiaa jo neljännesvuosisadan, mutta sitä valvomaan perustettu IMF on mahtavampi kuin koskaan. Jäsenmäärä on kasvanut 181:een, ja syyskuussa se sai jäsenmaat suostumaan kolmivuotisen väännön jälkeen pääomansa 45 prosentin korottamiseen. Lisäksi sillä on menossa megaluokan pelastusoperaatio: rahasto on organisoinut talouskriisiä poteviin Aasian maihin noin 500 miljardin markan suuruisen apupaketin.

Kun IMF:n ja sen pääjohtajan Michel Camdessus'n mahti kasvaa, kasvaa myös arvostelijoiden joukko.

Yksi näkyvimmistä on entinen Venäjän taloudellinen neuvonantaja, nykyisin Harvardissa tutkiva Jeffrey Sachs , jonka mukaan suunnilleen kaikki IMF:ssa on pielessä. "On järjen vastaista, että Washingtonin 19. kadulla majaileva tuhannen ekonomistin joukko sanelee 75 kehitysmaan 1,4 miljardille asukkaalle elämän taloudelliset ehdot", Sachs kirjoittaa.

Hän vaatii IMF:n rakenneohjelmia ja päätöksentekoa julkisiksi. Lisäksi Sachs pitää Aasian maille annettuja lainaehtoja naurettavina. Hänen mielestään julkisen talouden leikkaaminen ja rahapolitiikan kiristäminen paniikkitilanteessa vain syöksevät Indonesian, Thaimaan ja Etelä-Korean syvemmälle.

Sachsin ei todellakaan tarvitse sättiä yksikseen. Viimeksi hermostuivat amerikkalaispoliitikot, kun Ranskan keskuspankin entinen pääjohtaja Camdessus ilmoitti, ettei 45 prosentin pääoman korotus riitä IMF:lle nykyisinä epävakaina aikoina, vaan yli tuhannen miljardin markan pääomaa pitää nostaa 70-80 prosenttia.

Yhdysvaltojen maksettavaksi lankeaisi korotuksesta 18 prosenttia, eli sen osuus nykyisestä pääomasta. USA:lla on hallussaan myös 18 prosenttia äänivallasta IMF:n kokouksissa. Koska tärkeisiin päätöksiin vaaditaan 85 prosentin enemmistö, Yhdysvallat voi yksin estää vastenmielisenä pitämänsä päätöksen.

Kehitysmaat jäävät

suurten jalkoihin Suomen kaltaisen pienen maan osuus IMF:n pääomasta ja äänivallasta on 0,6 prosenttia eli kuutisen miljardia markkaa. Suurten teollisuusmaiden valta-asema on saanut pienet jäsenet ja erityisesti kehitysmaat arvostelemaan IMF:ää USA:n käsikassaraksi.

Kritiikin mukaan IMF velvoittaa lainaa saavat maat harjoittamaan amerikkalaista uusliberalistista talouspolitiikkaa.

IMF puolustautuu sanomalla, ettei se voi pakottaa jäsenmaitaan mihinkään. Ei varmasti voikaan, mutta onko köyhillä mailla oikeasti varaa pullikoida vastaan, jos ne ovat menossa konkurssiin?

Kun IMF myöntää maalle lainaa, se edellyttää maalta talouden rakennemuutoksia. Yleensä tämä tarkoittaa julkisen talouden supistamista, yksityistämistä ja erilaisten tukien vähentämistä. IMF:llä on vieläkin meneillään massiivinen operaatio entisissä kommunistimaissa, joiden siirtymistä markkinatalouteen se on rahoittanut.

IMF:n laina-avun tavoitteena on talouden tasapainottaminen eli velkaantumisen hillitseminen. Arvostelijoiden mielestä IMF ei ole onnistunut tässä.

IMF:n lainoja on vuosina 1965-95 saanut 137 maata, joista amerikkalaisen Heritage-säätiön mukaan 81 on lisännyt lainanottoaan 50 prosenttia vuosina 1981-95. Bolivian budjettivaje kasvoi vuosina 1985-95 peräti 8000 prosenttia, vaikka maa sai joka vuosi IMF:ltä lainaa, jonka ehtona oli budjettivajeen supistaminen.

Arvostelijoiden mukaan IMF:n ohjelmat lisäksi kurjistavat köyhien elinoloja. Kun ruuantuotannon tukea vähennetään, peruselintarvikkeet kallistuvat. Kun pienistä maatalousyrityksistä tehdään vientiin keskittyviä agribisnesjättejä, työpaikat vähenevät. Valuuttojen devalvointi vauhdittaa vientiä, mutta laskee vientitulojen arvoa ja lisää tuonnin kustannuksia.

Kehitysjärjestöjen tekemän tutkimuksen mukaan esimerkiksi lapsikuolleisuus on lisääntynyt, kun lainansaajamaat ovat leikanneet julkisia menoja. Ugandassa käytetään kolme dollaria henkeä kohden terveydenhoitoon, kun samaan aikaan velkojen maksuun menee 17 dollaria asukasta kohti.

Kritiikissä voi olla vinha perä, mutta eihän IMF mikään kehitysjärjestö tai äänestäjiensä hyvinvointiin huolekkaasti suhtautuva demokraattisesti valittu hallitus olekaan. Liberalistisiksi sanottuja lainaehtoja sanellessaan IMF toteuttaa vain tehtäväänsä, joka on maailman valuuttojen pitäminen vakaina.

IMF:n ekonomisteja ja rahamarkkina-asiantuntijoita tuskin koskaan nähdään rokottamassa kehitysmaiden lapsia tauteja vastaan. Rokotusohjelmat kuuluvat IMF:lle yhtä vähän kuin työttömyyden poistaminen tai toimentulotuesta huolehtiminen Suomen Pankille. Se tekee pienemmässä mittakaavassa samaa hommaa kuin IMF: lain mukaan Suomen Pankin ensisijainen tehtävä on markan arvon vakaudesta huolehtiminen eikä mikään muu.

Annukka Oksanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    10. 10

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää