Talous

Kolme lentoyhtiöryhmää aikoo jakaa Yhdysvaltojen markkinat

Hintojen raju nousu ja loputon keskittymiskehitys herättävät arvostelua

Tilaajille

Kuusi jättimäistä yhdysvaltalaista lentoyhtiötä suunnittelee yhteistyökuvioita, joista tulisi lentoyhtiöiden allianssikehityksen eräänlainen huipentuma. Jos tekeillä olevat kolme liittoutumaa toteutuvat, yli 80 prosenttia maailman suurimmista lentoliikennemarkkinoista jaetaan vain kolmen yritysryhmän kesken. Seurausvaikutukset tuntuvat muuallakin maailmassa.

Näitä kolmea ryhmittymää ovat muodostamassa Northwest ja Continental, American ja US Airways sekä United ja Delta. Northwestin ja Continentalin liitto julkistettiin jo viime vuoden puolella ja siihen liittyy myös ristiinomistusta.

Kahdesta viimemainitusta kerrottiin muutaman päivän välein viime viikolla. Ainakin alkuvaiheessa mukana olevat yhtiöt tyytyvät yhdistämään kanta-asiakasohjelmansa ja yhdistelemään lentojaan niin kutsutun yhteiskoodauksen alle. Näilläkin, viattoman tuntuisilla toimenpiteillä on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia matkustajavirtoihin.

Allianssikaavailut ovat herättäneet melkoisen hämmingin ja vastalauseiden aallon Washingtonissa. Kaksi vuosikymmentä sitten toteutetun lentoliikenteen säännöstelyn purkamisen piti johtaa uusien yrittäjien tuloon markkinoille, kilpailun kiristymiseen ja halvempiin lentoihin.

Täysin vapaa kilpailu onkin johtamassa päinvastaiseen tulokseen kuin mitä tavoiteltiin. Uudet yrittäjät ovat hävinneet tai häviämässä, ala on kokemassa ennen näkemättömän keskittymiskehityksen ja lentomatkojen hinnat ovat rajussa nousussa.

Lentohinnat nousivat Yhdysvalloissa vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana 36,9 prosenttia. Korotus oli massiivinen maassa, jossa inflaatio oli muutaman prosentin luokkaa ja jossa lentoyhtiöidenkin tuotantokustannukset ovat laskusuunnassa.

Suurin syy korotuksiin oli se, ettei suuryhtiöille enää ole halpoja vaihtoehtoja. Ne perivät hallitsemillaan markkinoilla haluamiaan hintoja.

Viranomaiset ovat hädissään jo päättäneet eräistä toimista, jotka estäisivät kuutta suurta yhtiötä kuristamasta heti hengiltä mahdollisia uusia yrittäjiä. Uudet, polkuhinnoittelun vastaiset säännöt muun muassa rajoittavat suuryhtiöiden mahdollisuuksia vastata uusien tulokkaiden halpoihin hintatarjouksiin.

Lentoliikenne onkin yksi harvoja aloja, joissa täysin vapaata kilpailua on ryhdytty uudelleen rajoittamaan. Deregulaation eli julkisen vallan säätelyn purkamisen jälkeen on jouduttu kokeilemaan reregulaatiota eli uutta säätelyä.

Jättiläisten yhteistyökaavailuja epäillään erittäin laajasti. Yhdysvaltalaiset kuluttajaryhmät ja kasvava joukko poliitikkoja suhtautuu niihin kriittisesti.

Allianssit

ovat kartelleja "Allianssit ovat sama asia kuin kartellit", sanoi Aviation Consumer Action Panel -kuluttajajärjestön johtaja Aviation Week -lehden haastattelussa.

Kartellit on Yhdysvaltain lainsäädännössä tiukasti kielletty. Kongressissa onki tehty useita lakialoitteita, jotka tähtäävät lentoyhtiöiden allianssien rajoittamiseen.

Yhteistyökuviot ovat luoneet koko alalle hyvin sekavan tilanteen. Hyvänä esimerkkinä käy Finnairin tilanne.

Sen amerikkalainen partneri on nyt Delta, joka kuitenkin on lyöttäytymässä yhteen Unitedin kanssa. United taas on Euroopassa kimpassa Finnairin pahimpien kilpailijoiden SAS:n ja Lufthansan kanssa.

Toisaalta Finnairin allianssi British Airwaysin kanssa on viemässä suomalaisyhtiötä Americanin ja US Airwaysin leiriin. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään muutoksia. Deltan Suomen-lennot lennetään Finnairin koneilla.

Nyt pitkälle menevää yhteistyötä ovat alkaneet epäillä myös lentäjät, jotka ovat suuren vallan käyttäjiä amerikkalaisissa lentoyhtiöissä ja alalla muutenkin. Kansainvälisen liikennelentäjäliiton IFALPA:n vuosikokous ilmaisi huhtikuussa huolensa jopa allianssien vaikutuksesta lentoturvallisuuteen.

Lentäjät pelkäävät, että niin turvallisuus kuin lentäjien työsuhteetkin voivat joutua vaaraan, jos olennaiset päätökset liikenteestä siirretään yhtiötasolta ylikansallisten yhteistyöelimien tehtäviksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää