Talous

Kesätöitä on paljon tarjolla - ja vielä ehtii hakea

Tilaajille

Kaiken järjen mukaan Pia Kosonenkin , 20, pääsee kesäksi töihin. Vastavalmistuneelle rakennuspiirtäjälle kelpaa mikä hyvänsä, mutta kaikkein mieluiten hän menisi myyjäksi Italiaan, ravintolatöihin Englantiin tai rakennuspiirtäjäksi Suomeen.

Helsingin Haapaniemenkadun työvoimatoimiston päätteeltä Kosonen kaivaa nopeasti pari mahdollista työnantajakandidaattia.

Kososella on tähän mennessä työkokemusta kotitilalta Pohjois-Karjalasta ja au-pairin hommista Malesiasta. Ensi syksynä hän toivoo aloittavansa opinnot taideteollisessa korkeakoulussa.

Joustava, monipuolinen ja kielitaitoinen nuori, siis. Ja yritteliäs. "Kyllä nykyään töitä löytyy, jos jaksaa etsiä eikä ole kranttu", Kosonen sanoo. Samaan sanovat uskovansa muutkin työvoimatoimiston päätteitä näpelöivät kesätyönhakijat.

Työvoimavirkailijat nyökyttävät: totta se on.

Toimialajohtaja Tuija Laiho Helsingin työvoimatoimistosta kertoo, että viimeiset kolme vuotta kesätyöpaikkoja on ollut koko ajan enemmän tarjolla. Tilastoja ei ole, sillä kesätöitä ei erikseen tilastoida.

"Satoja" nuoria menee lisäksi työvoimatoimistojen kautta kesätöihin ulkomaille.

Helsingin, Espoon ja Vantaan alueella kesätyöpaikaksi käyviä työpaikkoja oli työvoimatoimistossa eilen tarjolla 218. Vaikkapa eristäjiksi, haastattelijoiksi, hyttisiivoojiksi, lihamyyjiksi, sadonkorjuutöihin, puhelinmyyjiksi tai prosessinhoitajiksi haluaville olisi ollut useampiakin paikkoja tarjolla.

Parhaiten töitä löytyy Laihon mukaan hotelli- ja ravintola-alalta. "Isot teollisuusyritykset rekrytoivat suoraan, netin välityksellä", Laiho arvelee.

Teollisuuden tavoitteena on tarjota tänä kesänä töitä 60000 kesätyöläiselle. Tosin 8000 työpaikoista olisi "tienaa tonni" -työläisiä, joille maksetaan tuhat markkaa kahden viikon töistä.

Jos tavoite toteutuu, kesätyöpaikkoja olisi teollisuudessa tarjolla 5000 enemmän kuin viime vuonna. "Näyttää kohtuullisen hyvältä", sanoo johtaja Tuomo Lähdenniemi Taloudellisesta tiedotustoimistosta.

Parhaiten kesätöitä saa elektroniikka- ja metalliteollisuudesta, mutta myös palveluteollisuudeksi luettavissa pesulapalveluissa ja vartioinnissa on kesätyövoimalle kysyntää.

Lähdenniemen mukaan teollisuuden kesätyöpaikkoja ei ole myöhäistä kysellä yrityksistä vieläkään - viimeinen rekrytointiaalto on juuri alkanut.

Entä kuinka moni pääsee kesätöihin Suomen kuuluisimmalle työnantajalle?

Viime vuonna Nokialla oli Suomessa 1500 kesätyöntekijää. Tänä vuonna otetaan "suunnilleen saman verran tai ainakin yli tuhat", Nokialta kerrotaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    10. 10

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää