Talous

Hyvä tarina pitää kurssit pilvissä

Romahdus ei vielä pelota sijoittajia, pahempaa olisi jäädä liian aikaisin kasvun kelkasta

Tilaajille

Nokian osakkeen hinta on noussut kuukaudessa 530 markasta 770 markkaan eli yli 40 prosenttia. Soneran markkina-arvo eli osakkeen hinta kerrottuna osakkeen määrällä on tällä hetkellä 160 miljardia markkaa. Siis lähemmäs 20 kertaa yhtiön viimevuotisen liikevaihdon verran.

Teknologia-alan osakkeiden hintakuplasta on puhuttu kauan, eikä kasvu vain tunnu taittuvan. Onko pörssi taas tullut hulluksi?

Ainakin kaupankäynti sellaisilla arvopapereilla, jotka suojaavat omaa osakeomistusta kurssin romahdukselta, on vilkastunut.

Projektiohjaaja Esa Jokivuolle Suomen Pankista kertoo, että Yhdysvalloissa myyntioptiot ovat tällä hetkellä jopa yli 30 prosenttia osto-optioita kalliimpia. Hinta kertoo, että sijoittajat hakevat omistukselleen suojaa - eli pitävät kurssilaskua todennäköisenä.

Soneran Zed on

rahakas tarina Sijoitusyhtiö Finvestin johtaja Peter Seligsonin mielestä teknologia-alan osakemarkkinoilla on kysymys ihan aidosta hintakuplasta. Hulluus ei vaivaa koko pörssikauppaa, vaan muiden alojen osakkeet ovat jopa suhteellisen edullisia tai aliarvostettuja.

Kasvuyhtiöidenkään kohdalla hinnat eivät kuitenkaan ole perusongelma, vaan se, "onko koko touhussa mitään järkeä".

"Huolestuttava piirre on se, että sijoittajat eivät enää etsi ja tutki, vaan nyt sijoitetaan siihen firmaan, joka kertoo kauneimman stoorin", Seligson sanoo.

Kun rahaa on liikkeellä, pörssi nousussa ja korot matalalla, markkinoille tunkee suuri määrä uusia sijoittajia.

Tuoreella pörssihailla ei välttämättä ole kokemusta markkinoista. Sijoituskohteita ei valita konkreettisesti tarjolla olevien voittojen, vaan huimien kasvuodotusten perusteella.

Yritysmielikuvien merkitys kasvaa ja story based investing eli firmojen kertomiin suuriin tarinoihin perustuva sijoittaminen yleistyy.

Mitä ne tarinat ovat?

Seligsonin mukaan Sonera on noussut viime kuukauden ajan nimenomaan suurten puheiden varassa. "Tottakai wappiportaalit ja Sonera-brandi ovat fantastisia tuotteita, mutta onko niiden arvo 60 miljardia markkaa?" Itsessään yhtiössä ei välttämättä ole muuttunut mikään. "Joku on vain kertonut, että me tulemme valtaamaan maailman wap-portaalilla." Vastaavia tuotteita on tarjolla muuallakin, mutta niistä ei toitoteta yhtä äänekkäästi. Lauma seuraa parasta tarinaa.

Lasku on

väistämätön Yhdysvaltalainen konsultti- ja tutkimusyritys Gartner Group on yhtenä lähtenyt selvittämään, miltä teknologiafirmojen tulevaisuus näyttää. Yhtiön tuottaman tutkimuksen mukaan lasku on väistämätön.

Tietoverkkoihin perustuvan liiketoiminnan voittokulku kääntyy rankimman huuman jälkeen laskuun, kun ensimmäiset merkit joidenkin yritysten epäonnistumisista kantautuvat maailmalle. Tarinat murenevat ja alan tasapaino löytyy vasta rajun uudelleenjärjestelyn jälkeen.

Häviäjiä eivät välttämättä ole isot, infrastruktuuria rakentavat firmat kuten Sonera ja Nokia, mutta paljon yrityksiä karsiutuu kilpailussa pois markkinoilta.

Toistaiseksi nousu kuitenkin jatkuu.

Peter Seligsonin mielestä sijoittajat pelkäävät tällä hetkellä enemmän sitä, että he putoavat väärällä hetkellä kelkasta kuin sitä että kurssit lähtisivät laskuun.

Kun kurssi saattaa ensi viikolla nousta kymmeniä prosentteja, kukaan ei halua myydä omistustaan, mutta kaikki tahtoisivat ostaa. Hinnat pysyvät huipputasolla.

Tämä selittää osan hurjista kursseista. Kun ensin on noustu sata prosenttia, 50 prosentin mahalasku ei pelota.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää