Talous

PTT nosti selvästi kasvuennustettaan

Tilaajille

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos nosti torstaina selvästi talouden kasvuennustettaan. PTT arvioi Suomen kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna viisi prosenttia. Edellisessä ennusteessaan viime lokakuussa laitos povasi neljän prosentin kasvua.

Talouskasvua pönkittää vahvoilla kierroksilla käyvä vienti. PTT ennakoi viennin karttuvan vuoden mittaan peräti 11 prosenttia. Myös yksityinen kulutus edesauttaa talouskasvua.

Rivakasta tahdista huolimatta PTT ei näe Suomen taloudessa vakavia ylikuumenemisen merkkejä. Niinpä valtion ei pidä suhdannepoliittisista syistä kiristää finanssipolitiikkaa.

PTT:n toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mielestä talouspolitiikassa pitäisi keskittyä helpottamaan talouden tarjontapuolta. Toimenpidelistan kärkeen kuuluu tällöin työn verotuksen alentaminen.

"Veroja voidaan laskea suunnilleen sen verran kuin hallitusohjelmassa on linjattu (kymmenen miljardia markkaa vaalikaudella). Suurempaakin veronalennusvaraa olisi, jos palkkakehitys olisi maltillisempaa", Vihriälä toteaa.

Työllisyys ei PTT:n arvion mukaan kohene enää yhtä nopeasti kuin viime vuonna. Laitos arvioi tämän vuoden työttömyysasteeksi keskimäärin 9,2 ja ensi vuoden 8,5 prosenttia. Vuonna 1999 työttömyysaste oli 10,2 prosenttia.

Palkkojen nousukierrettä

PTT luonnehtii Suomen kokonaiskehityksen pääongelmaksi. Palkkoihin kasaantuu Vihriälän mukaan ensi vuodeksi nousupaineita, kun eräillä aloilla nyhdetään tänä keväänä keskimääräistä suurempia sopimuspalkkoja.

"Tänä keväänä ensimmäiseksi sopineet liitot tuntevat pettymystä, kun jäivät 3,1 prosentin tasolle. Tämä johtaa kompensaatiovaatimuksiin", Vihriälä totesi.

Kiihtyvä palkkakehitys rokottaa Suomen kilpailukykyä, ja lisäksi vientimarkkinoiden imu heikkenee ensi vuonna. Niinpä PTT ennakoi vuodelle 2001 tätä vuotta maltillisempaa 3,5 prosentin talouskasvua.

Tietyt uhkat varjostavat

myönteistä kehitystä. Jos viime viikkojen pörssivellonta ajaa Yhdysvaltain talouden ahdinkoon, seuraukset säteilevät vääjäämättä myös Suomeen.

"Siinä tapauksessa kasvuennusteet menevät uusiksi", Vihriälä myöntää.

Hän ei kuitenkaan ole ainakaan vielä erityisen huolissaan pörssinotkahduksesta. Vihriälä katsoo, että kurssit voivat pudota vielä lisääkin ennen kuin vaaroja alkaa tulla.

"Helsingin pörssissä ollaan edelleenkin selvästi yli viime kesän lukemien", Vihriälä muistutti.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää