Talous

Digi-lähetyksiin sopivia televisioita hamstrataan

Tilaajille

Suomalaiset ovat innostuneet digitaalisen television tulosta. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla on myyty jo miltei yhtä monta laajakuvatelevisiota kuin koko viime vuoden aikana.

Digitaaliset televisiolähetykset hyödyntävät laajakuvatelevisioiden 16:9-kuvasuhdetta.

"Laajakuvatelevisioiden menekki viime syyskaudella yllätti kauppiaat ja aiheutti jopa tavarapulaa. Jotkut alan miehet puhuvat jopa myynnin räjähtämisestä", kertoo Elektroniikan tukkukauppiaiden toimitusjohtaja Pentti Karhu .

Elektroniikan tukkukauppiaiden tilastojen mukaan viime vuonna myytiin yli 16000 laajakuvatelevisiota. Jo silloin myyntiluvut kasvoivat satoja prosentteja edellisvuoteen verrattuna.

Karhu ennustaa, että tänä vuonna myydään yli 40000 laajakuvatelevisioita.

Digitaalisia lähetyksiä

voi katsella myös tavallisella televisiolla, johon on liitetty set top boxiksi kutsuttu lisälaite. Se muuntaa lähetyksen vanhaan televisioon sopivaksi eli analogiseksi.

Karhu kertoo, että lisälaitteita on saatavilla kaupoissa jo tulevan joulun alla. Varsinaisten digitelevisioiden hän arvioi saapuvan kuluttajien ulottuville vuotta myöhemmin.

Vastaanottimien huono saatavuus on hidastanut digitaalisten lähetysten aloittamista. Yleisradio aloittaa koelähetykset syksyllä Sydneyn olympialaisista aiottua matalammalla profiililla.

Kodintekniikkakauppiaille

digitaaliaikaan siirtyminen merkitsee miljardimarkkinoita. Set top boxin hinnaksi on alkuvaiheessa arvioitu 2500 markkaa. Digitelevision hinnan Karhu ennustaa asettuvan kymppitonnin paikkeille.

"Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että vanhat vastaanottimet vaihdetaan uusiin suhteellisen nopealla aikataululla. Tähän viittaisi laajakuvatelevisioiden ostoinnostus", Karhu hykertelee.

Valtioneuvoston suunnitelmien mukaan analogiset lähetykset päättyvät 2006. Viimeistään silloin jokaisen tv-katsojan on uusittava kalustonsa.

Uutta tekniikkaa

hyödyntävät vastaanottimet ovat herättäneet epäilyksiä lisääntyvästä viranomaisvalvonnasta, joka voisi esimerkiksi lopettaa luvattoman tv-katselun. "Mitään tällaista ei ole suunnitteilla", kieltää Yleisradion videotekninen asiantuntija Kari Risberg .

Digitaalinen televisio hyödyntää samaa tekniikkaa kuin nykyiset, maksulliset satelliittikanavat. Digitelevisioihin asennetaan salauksenpurkukortit, joiden avulla salatut kanavat näkyvät tilaajilla häiriöittä.

Salauksenpurkukortteja tarvitaan, jotta osa digitelevision kanavista, kuten elokuva- ja urheilukanavat, voivat olla maksullisia. Periaatteessa viranomaiset voisivat yhdistää salauksenpurkukorttiin televisiomaksun, jolloin luvattomassa televisiossa ei enää näkyisi yksikään kanava.

"Edellytyksenä olisi, että kaikki kanavat salattaisiin. Ei Ylellä, kuten myöskään MTV:llä tai Nelosella ole tällaisia suunnitelmia", Risberg vakuuttaa.

Telehallintokeskuksen arvion mukaan noin 180000 suomalaista kotitaloutta katselee tv:tä luvatta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Edis Tatli erittäin lähellä EM-titteliä – tuomareiden päätös enää jäljellä

    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää