Talous

Suomen tietotekninen panostus onkin alle maailman keskitason

Viime vuoden investoinneilla päästiin sijalle 24 maailmassa

Tilaajille

Suomi ei olekaan viime selvitysten mukaan maailman kärkimaita tietotekniikassa.

Viime vuonna Suomessa käytettiin tietotekniikkaan vain 5,9 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun koko maailman keskiarvo oli 6,6 prosenttia. Tämä ilmenee tietotekniikka-alan maailman kattojärjestön WITSA:n selvityksestä.

Suomi jäi vertailussa sijalle 24, ja edelle menivät USA:n, Britannian ja kaikkien muiden pohjoismaiden lisäksi muun muassa Uusi-Seelanti, Israel ja Irlanti.

"Nokian kännykät sekä matkapuhelinten ja internetliittymien määrä ovat tuudittaneet meidät siihen uskoon, että ilman muuta pysymme kehityksen kärjessä. Todellisuudessa tilanne saattaa olla huonompi kuin on uskottu", Suomea WITSA:ssa edustavan Tietotekniikan palveluliitto Tipalin toiminnanjohtaja Liisa Nakari sanoo.

Teollisuuden ja työnantajain TT:n osastopäällikön Pekka Tsuparin mielestä luvut eivät kuitenkaan anna suurta aihetta huoleen, sillä alan tutkimus- ja kehityspanokset ovat Suomessa edelleen huipputasoa.

"Kilpailukyvyn ja innovaatioiden kannalta t&k-panostuksen taso on oleellisempaa kuin se, kuinka paljon rahaa pannaan koneisiin ja laitteisiin tai valmiiden ohjelmistojen ostoon", Tsupari huomauttaa.

WITSA:n lukuihin

on laskettu tietotekniikan ja -liikenteen laitteistoon, ohjelmistoihin ja palveluihin tehdyt investoinnit sekä henkilöstökulut ja laitteistoista tehdyt poistot.

Nakarin mielestä Suomessa pitäisi lisätä panostuksia varsinkin koulutukseen. Muuten tietotekniikkaa ei saada tehokkaaseen käyttöön eikä alalle tulevaisuudessa riitä osaajia.

"Lisäksi julkisen hallinnon palvelut pitää saada nopeasti verkkoon ja opettaa kansalaiset käyttämään niitä", Nakari sanoo.

Suomen suhteellisen aseman heikkenemistä selittää osin vahva lähtötaso, sillä perusinvestoinnit laitteistoon ja esimerkiksi matkapuhelinverkkoihin on pitkälti jo tehty.

Vuosina 1992-1999 Suomen tietotekniikka-investoinnit kasvoivat viidestä miljardista dollarista 8,8 miljardiin dollariin eli 8,3 prosentin vuosivauhtia, kun maailman keskimääräinen kasvutahti 90-luvulla oli 7,5 prosenttia.

Yhteensä tietotekniikan ja tietoliikenteen markkinoiden arvo nousi maailmassa viime vuonna 2,1 biljoonaan dollariin, ja tänä vuonna niiden ennakoidaan kasvavan jo kolmen biljoonan dollarin vaiheille.

Markkinoiden sisällä

kasvun painopiste on siirtymässä laitehankinnoista ohjelmistoihin ja palveluihin.

Maantieteellisesti alan markkinoista runsas kolmannes oli viime vuonna Pohjois-Amerikassa ja runsas neljännes Länsi-Euroopassa. Japanin osuus jäi vajaaseen viidennekseen. Suomen siivu oli vain 0,4 prosenttia.

Väkimäärään suhteutettuna Suomen IT-panostus oli viime vuonna 15. suurin, mutta Nakarin mielestä se ei riitä takaamaan kilpailukyvyn säilymistä.

"Ainakin kymmenen kärkeen pitäisi pyrkiä." Nyt väkilukuun suhteutetun listan kärjessä on Sveitsi. Siellä IT-investointeihin kului viime vuonna 3335 dollaria kansalaista kohti, kun Suomessa luku jäi 1946 dollariin. Sveitsin jälkeen tulevat Japani, Yhdysvallat, Tanska, Singapore, Ruotsi, Norja, Hollanti, Britannia ja Australia.

Alan nopeimmin kasvavat markkinat olivat Vietnam, Kiina, Puola, Kolumbia, Intia, Brasilia, muu Itä-Eurooppa, Unkari, Romania ja Slovakia, joissa rahaa palaa perusinfrastruktuurin pystytykseen.

Selvityksessä oli mukana 55 maata ja aluetta, jotka edustavat 98 prosenttia tietotekniikka- ja tietoliikenneinvestoinneista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää