Talous

Punaviinin suosio on rajussa kasvussa

Viinin ja siiderin myynti kasvaa oluen ja viinojen kustannuksella

Tilaajille

Viinien kulutus on jatkanut voimakasta kasvuaan tänä vuonna oluen ja viinojen kustannuksella. Erityisesti punaviinin suosio on historiallisen kovassa nousussa.

Alkoholia maahantuovat yritykset ennustavat, että viinien kulutuksen kasvu tulee jatkumaan ainakin seuraavat viisi vuotta samaa vauhtia. Jos niin käy, viinien kokonaiskulutus yli kaksinkertaistuu nykyisestä.

Tuotevalvontakeskuksen keräämien tammi-syyskuun myyntitilastojen perusteella viinien myynti on tänä vuonna kasvanut 6,5 prosenttia edellisvuodesta. Punaviini kirii suosiossa kiinni valkoviiniä: punaviinin myynti kasvoi tammi-syyskuussa 14, valkoviinin vain vajaat viisi prosenttia edellisvuodesta.

"Ennen 30 prosenttia kaikesta myydystä viinistä oli punaista ja loput valkoista. Kasvu näyttää suurelta, kun punaviinin osuus on ollut niin pieni", Havistran markkinointijohtaja Tom Alakari sanoo.

Olut on suurin häviäjä: sen myynti on tammi-syyskuussa laskenut 2,1 prosenttia. Viinan ja muiden tislattujen alkoholijuomien menekki on niin ikään vähentynyt 1,3 prosenttia edellisvuodesta.

Puna- ja valkoviinin lisäksi markkinaosuuden voittajiin kuuluu siideri, jonka myynti kasvoi tammi-syyskuussa liki 14 prosenttia.

Viinien suosio ei ole lisännyt suomalaisten kokonaisuudessaan juomaa viinamäärää, sillä alkoholin tilastoitu kokonaismyynti ei ole tänä vuonna juuri kasvanut edellisvuodesta.

Joulukuu on alkoholimyynnin paras kuukausi ja tulee kaunistamaan lisää viinien myyntilukuja. Muun muassa punaviinien ja kuohuviinien myynti kaksinkertaistuu joulukuussa keskimääräiseen kuukauteen verrattuna. Punaviinien myynnistä liki viidennes ajoittuu joulukuulle.

"Pieni kulttuurimuutos

tässä on tapahtunut, tai aika isokin. Nuori sukupolvi käy ulkona syömässä ja juo viiniä aterioiden kanssa. Varsinkin suurissa kaupungeissa siitä on tullut trendikästä", Alakari sanoo.

Viinihehkutuksensa keskellä maahantuojat muistavat tosin lisätä, että viinimaaksi on toistaiseksi muuttumassa vasta Kehä kolmosen sisäpuolinen Suomi.

"Myös väkevissä viinoissa näkyy samanlaista siirtymää. Kossunkuluttajatkaan eivät käytä kossua enää läpikotaisin snapsina, drinkkipohjana ja kahvin kanssa digestivenä, vaan on opittu että calvados ja konjakkikin ovat olemassa", sanoo Henrik Lönnberg , agentuuriliike Norexin vetäjä.

Maahantuojia ilahduttaa erityisesti se, että ihmiset ostavat yhä kalliimpia viinejä.

"Keski-investointi per viini on nousussa. Kaksi vuotta sitten esimerkiksi alle kolmenkympin viinien osuus punaviinien kokonaismyynnistä oli noin kolmetoista prosenttia. Tänä vuonna se on enää 2,6 prosenttia", Lönnberg sanoo.

Havistran Tom Alakarin mukaan viinikulttuuri on Suomessa vielä lapsenkengissä. "Alkon hyllyille on tullut hirveästi viinejä, joissa tärkeintä ovat kivannäköinen pullo ja halpa hinta eikä sisältö." Kulutuksen kasvu

tulee tilastoidusta alkoholista eli kotimaisista myymälöistä ja ravintoloista ostetuista juomista.

"Suomesta saa hyvälaatuisia viinejä varsin edullisesti, joten omatekoisen viinin tai ulkomailta tuodun osuus on vähenemässä", sanoo operatiivinen johtaja Risto Suomio Uneco Juomista.

Suomion mukaan alan suuri kysymys on se, mitä tapahtuu vuoden 2004 alusta, kun tuliaisviinojen maahantuontikiintiöt nousevat EU:n tasolle noin kymmenkertaisiksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää