Filosofitkaan eivät tiedä, mikä on hyvän oikeudenmukainen jako - Talous | HS.fi

Filosofitkaan eivät tiedä, mikä on hyvän oikeudenmukainen jako

Filosofi mittaa tulonjaon sopivuutta verokertymän suuruudella

Tilaajille
23.1.2001 2:00

"Filosofeilla ei ole yhtä teoriaa siitä, miten hyvää jaetaan oikeudenmukaisesti", sanoo käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen .

Päinvastoin, teorioita on Airaksisen mukaan "hirveästi, aivan liikaa". Hyvän oikeudenmukainen jako on kiinnostanut perimmäisten asioitten pohdiskelijoita jo antiikin Kreikasta lähtien. Airaksinen näkee pelikentällä kolme keskeistä teoriaa. Yhdestä ääripäästä löytyvät sosialistiset teoriat, toisesta libertaristinen teoria. Sovittelevaa keskitietä edustaa hyvinvointiliberalistinen kanta. "Keskustelua hämärtää se, että ihmiset yleensä sekoittavat ne kaikki keskenään", filosofi arvioi. Lisää hämäryyttä tulee siitä, kun puhdas teoria siirtyy käytännön toimiksi. "Mukaan tulevat ideologia, politiikka ja retoriikka, jotka toimivat välittäjinä teorian ja yhteiskunnallisen todellisuuden välillä." Suomalaiset haaveilevat Airaksisen mukaan tilanteesta, jossa hyvinvointieroja ei olisi. Ajattelutavan taustalta löytyvät sosialistiset teoriat, jotka korostavat "jokaiselle kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan" -periaatteita. Tätä tasajakomallia Airaksinen pitää suomalaisena ideologiana - mutta käytännön politiikkaa siitä ei voi tulla. Jotta täydelliseen tasajakoon päästään, kaikki rikkaat pitäisi rosvota ja tappaa, filosofi sanoo. "Meillä on teoria ja sen mukainen ideologia kyllä olemassa, mutta käytännöksi se ei käänny." Lopputuloksena on Airaksisen mielestä "hirveä retorinen paniikki suomalaisessa yhteiskunnassa". Filosofi pitääkin tulonjakokeskustelua suunpieksentänä tai "kulttuurisena tapana puhua". Keskustelu ei johda, eikä sen edes tarvitse johtaa mihinkään. "Retoriikalla tarkoitetaan suostuttelun taitoa. Tässä kansalaiset yrittävät suostutella toisiaan tämän ideologian taakse. Sinänsä sillä ei ole paljon merkitystä, sillä politiikkaa tästä tasajaosta ei voi tulla, ei ainakaan euro-Suomessa." Varallisuus- ja tuloeroja voisi tasoittaa esimerkiksi pääomatulojen verotusta kiristämällä, mutta globaalissa taloudessa Suomi ei yksinään voi säätää pääomalle 90 prosentin veroa, tuskin edes 40:ää prosenttia. Toisen ääripään teoreetikot pitävät nykyistä pääoman 29 prosentin veroakin liian korkeana. Libertaristeiksi kutsuttujen vapaan talouden puolustajien mielestä ainoa oikea pääomaveron prosentti on nolla. Ihmisillä on omistusoikeus siihen, mitä he ovat tienanneet - eikä sitä voi ottaa heiltä pois, Airaksinen kuvaa libertaristien ajattelua. "Heidän silmissään tulonsiirrot ovat kelvotonta kamaa. Jos ihminen on reilulla pelillä ansainnut omaisuutensa, kukaan ei voi ottaa sitä pois." Suomalaiseen tulonjakoideologiaan ajattelutapa istuu huonosti. Filosofin mielestä taustalta löytyy suomalaisten syvälle juurtunut tapa ajatella asioita velvollisuuksien eikä oikeuksien kautta. "Suomalaiset eivät osaa ajatella, että yksilöllä olisi pysyviä ja pitäviä oikeuksia." Molemmat ääripäät, sosialistinen ja libertaristinen malli, ovat Airaksisen mielestä yhtä mahdottomia, mutta niiden merkitys on siinä, että ne näyttävät "missä ollaan, mitä vastaan taistellaan ja mitä kaivataan". Kolmannen suuntauksen teoreetikot eli hyvinvointiliberalistit sen sijaan puhuvat todellisesta maailmasta. "Jokainen on oman onnensa seppä, mutta meidän on jollakin tavalla kompensoitava tuloeroja, koska ne ovat sietämättömiä ja haitallisia", Airaksinen luonnehtii ajattelutapaa, jonka kannattajaksi itsekin tunnustautuu. Hyvinvointiliberalistien mielestä rikkaille kannattaa antaa niin paljon, että köyhien etu maksimoituu. Mitä enemmän rikas ansaitsee, sitä enemmän hän maksaa veroja. Veroista hyötyvät myös köyhät. "Mikä on optimaalinen tuloerojen määrä, se kansalaisten täytyy päättää poliittisessa prosessissa keskustelemalla ja äänestämällä siitä parlamentissa", filosofi opettaa. Valinta ei ole helppo. "Paljonko me siedämme tuloeroja? Ja paljonko talouselämä vaatii tuloeroja esimerkiksi motivaatiotekijänä?" Kolmas merkittävä kysymys liittyy veroihin: minkä suuruiset tuloerot tuottavat suurimman verokertymän? Pelkkien verotulojen varaan ratkaisua ei voi rakentaa, sillä suurimmat verotulot saattavat edellyttää liian suuria tuloeroja. Raju jako rikkaitten ja köyhien välillä saattaa aiheuttaa levottomuuksia ja hankaluuksia, niin sanottujen alempien sosiaaliryhmien radikalisoitumista. "Silloin on pakko tinkiä taloudellisesta tehokkuudesta", Airaksinen sanoo.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous