Talous

Euro nousi sijoittajien suosikkivaluutaksi

Taustalla Yhdysvaltojen hidastuva talouskasvu

Tilaajille

Euro on noussut sijoittajien suosikkivaluutaksi. Investointipankki Merrill Lynchin maailmanlaajuisen kyselyn mukaan 77 prosenttia salkunhoitajista pitää euroa suosituimpana valuuttasijoituskohteena. Luku ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä korkea.

Merrill Lynchin kyselyyn vastasi joulukuussa 241 suurta institutionaalista sijoittajaa eri puolilta maailmaa.

Jos salkunhoitajat toteuttavat aikeensa ja sijoittavat euroihin, euron pitäisi vahvistua suhteessa Yhdysvaltojen dollariin.

Useiden ennusteiden mukaan euron ja dollarin pitäisi olla yhtä vahvoja 3-6 kuukauden kuluttua. Tuolloin yksi dollari maksaisi kuusi markkaa.

Viime päivinä yksi euro on maksanut reilut 0,94 dollaria, kun alhaisimmillaan euron sai viime syksynä vajaalla 0,83 dollarilla.

Euron suosion taustalla

on se, että Euroopan talouden uskotaan kasvavan tänä vuonna Yhdysvaltoja nopeammin. Yhdysvaltojen talouskasvu on hidastunut jyrkästi loppuvuonna.

Eri ennustajien mukaan euroalueen talous kasvaa tänä vuonna vajaan kolmen prosentin vuosivauhtia. Yhdysvaltojen kasvuksi ennustetaan noin 2, 5 prosenttia.

Suursijoittajia huolestuttaa, että Yhdysvaltojen keskuspankin tammikuun alussa tekemä koronlasku tuli liian myöhään, minkä takia Yhdysvallat saattaa hidastua taantumaan. Taantuma syntyy, jos kokonaistuotanto vähenee kahden peräkkäisen vuosineljänneksen aikana.

Yhdysvaltojen keskuspankki laski yllättäen tammikuun ensimmäisellä viikolla keskeistä ohjauskorkoaan puoli prosenttiyksikköä.

Merrill Lynchin kyselyyn vastanneista salkunhoitajista 33 prosenttia uskoo Yhdysvaltojen talouden käyvän tänä vuonna taantumassa eli suurin osa uskoo edelleen, että kasvu jatkuu koko ajan. Taantumaan uskovien määrä on kuitenkin noussut kymmenen prosenttiyksikköä marraskuusta.

Riippumattoman

yhdysvaltalaisen Conference Board -taloustutkimuslaitoksen mukaan Yhdysvaltojen talouskehitystä mittaava tunnusluku putosi joulukuussa eniten viiteen vuoteen.

Joulukuun pudotus oli 0,6 prosenttia. Luku laski kolmatta perättäistä kuukautta.

Tutkimuslaitoksen tunnuslukuun on koottu kymmenen talousmittaria, kuten kuluttajien luottamusindeksi, teollisuuden viikkotyöaika, teollisuuden tilaukset ja osakkeiden hinnat.

Conference Boardin ekonomistin Ken Goldsteinin mukaan luvusta voi päätellä, että Yhdysvaltojen talous on hidastunut huomattavasti, mutta taantumassa se ei vielä ole.

Tulevaisuuden kannalta

olennaisena Goldstein pitää sitä, että sekä yritysjohtajien ja kuluttajien luottamus talouskehitykseen on hiipunut.

Uskon hiipuminen näkyy jo Yhdysvaltojen teollisuustuotannossa. Se supistui joulukuussa 1,1 prosenttia. Edellisen kerran tilanne oli yhtä heikko vuonna 1991.

Kun luvusta puhdistaa pois teknologiatuotannon, teollisuustuotanto supistui 1,5 prosenttia. Edellisen kerran yhtä huonosti meni vuosien 1981-1982 syvässä taantumassa. Muilla aloilla menee kuitenkin paremmin.

Perinteisen teollisuuden vaikeudet ovat näkyneet työntekijöiden irtisanomisina ja investointien lykkäyksinä.

Sijoittajat reagoivat vaikeuksiin alentamalla yritysten tulosennusteita, mikä puolestaan laskee osakkeiden hintoja. Halventuvat osakkeet taas heikentävät kuluttajien uskoa tulevaisuuteen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää