Median tuntijat perivät vakuutuspomojen paikat - Talous | HS.fi

Median tuntijat perivät vakuutuspomojen paikat

31.1.2001 2:00

Nokian hallituksesta putoavat kotimaisesta vakuutusmaailmasta jo pudonneet pääjohtajat Iiro Viinanen ja Jouko K. Leskinen .

Kahdeksanhenkiseen hallitukseen heidän tilalleen ehdotetaan kansainvälisen Pearson-mediakonsernin toimitusjohtajaa Marjorie Scardinoa , 54, ja Yleisradion toimitusjohtajaa Arne Wessbergiä , 57. Marjorie Scardino on neljä viime vuotta johtanut näyttävästi ja tuloksellisesti Yhdysvalloista Eurooppaan rantautunutta Pearsonia. Amerikkalaisella Scardinolla on takanaan ranskan kielen, psykologian ja lakitieteen tutkinnot. Pearsonin liikevaihto oli viime vuonna noin 40 miljardia markkaa, josta liikevoittoa tuli ennakkotietojen mukaan 17 prosenttia. Scardinon kaudella Pearson on keskittynyt media-alalle ja luopunut esimerkiksi Madame Tussaudin vahakabineteista ja investointipankeista. Pearsonin päähaarat ovat opetusalan julkaisut ja tv-toteutukset, talouslehti Financial Times sekä Penguin-kirjaryhmä. Viihdealalla Pearson tuottaa esimerkiksi suomalaista Salatut elämät -sarjaa. Johtajana huumorintajuiseksi ja osallistuvaksi kuvattu Scardino on naimisissa Pulitzer-palkitun lehtimiehen Albert Scardinon kanssa. Arne Wessberg päättää kahden vuoden päästä toisen viisivuotiskautensa Ylen toimitusjohtajana. Wessbergin merkittävä kansainvälinen ulottuvuus on tämän vuoden alusta Euroopan yleisradioliiton EBU:n puheenjohtajuus. EBU:ssa Wessberg on Nokiaa kiinnostavalla näköalapaikalla digitalisoinnin etenemiseen. Wessberg on hyvä ja tasapainoinen neuvottelija. Yle ja Nokia ovat muutenkin henkilötasolla lähestyneet toisiaan. Nokian johtaja Olli-Pekka Kallasvuo istuu Ylen hallituksessa. Nokian entinen tiedotusjohtaja, Finpron toimitusjohtaja Seppo Härkönen on vahvoilla Ylen varatoimitusjohtajaksi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat