Rahoitusmies sai yhdessä vuodessa kaksi palkankorotusta - Talous | HS.fi

Rahoitusmies sai yhdessä vuodessa kaksi palkankorotusta

Tilaajille
20.3.2001 2:00

Rahoitustoimihenkilö Ilari Schildtin, 24, lempimetalli on kulta. Muutenkin Schildt ymmärtää rahan päälle.

Viimeisen vajaan vuoden aikana hän on saanut palkankorotuksen kahdesti. "Itse sanoin, että voitaisiin vähän tarkistaa, kun siirryin tehtävistä toisiin", metalli- ja teknologiayhtiö Outokummussa työskentelevä Schildt kertoo. Schildt tekee töitä Outokummun metallipörssikaupan back officessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Schildt tarkistaa ja selvittää kauppoja sekä hoitaa yhteyksiä tytäryhtiöihin. Tradenomin opinnot Schildtillä ovat vielä kesken. "Tarkoitus on valmistua ensi jouluksi." Vuonna 2000 Outokummun liikevoitto henkilöä kohden kasvoi lähes 200 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 1999 lisäys aikaisempaan oli vieläkin suurempi. Pitäisikö voiton kasvu viedä suoraan palkkoihin? "En ole asiaa paljon miettinyt, kun tulin taloon kesähessuksi vasta vuosi sitten. Mutta pitäähän sen tuloksen jollain tavalla näkyä myös henkilöstön kohdalla", Schildt sanoo. Jos palkat seurailisivat tarkasti voiton kehitystä, outokumpulaisille olisi tullut 1998 suru puseroon. Liikevoitto henkilöä kohden laski silloin edellisvuodesta 77 prosenttia. "Onhan täällä vakituisille bonusjärjestelmä . . . ", Schildt muistaa. Sen lisäksi Outokummulla on henkilöstörahasto. Palkkaproblematiikkaa tärkeämpää Schildtille on, että työssä numerot menevät oikein. Pilkkuvirhe voi tulla kalliiksi. "Poikien kanssa kyllä joskus vertaillaan, mitä kukin saa. Pankkiiriliikkeissä maksetaan vähän paremmin."

Luitko jo nämä?