Antti Piippo jättää Elcoteqin hallituksen - Talous | HS.fi

Antti Piippo jättää Elcoteqin hallituksen

27.8.2001 3:00

Elektroniikan sopimusvalmistajan Elcoteqin hallituksen puheenjohtaja Antti Piippo jättää toistaiseksi hallitustehtävät. Elcoteq lähetti asiasta pörssitiedotteen sunnuntaina.

Lähtönsä syyksi Piippo sanoo sen, että hänen yksityiselämänsä tapahtumia on viime päivinä yhdistetty Elcoteqiin tavalla, josta voi koitua haittaa yhtiölle. "Koska yksityiselämääni ja toimintaani hallituksen puheenjohtajana ei ilmeisestikään kyetä käsittelemään erillisinä asioina, katson velvollisuudekseni jäädä pois hallitustyöskentelystä", Piippo kertoo tiedotteessa. Piippo sanoo toimineensa oikein hänen kesäasunnollaan Kirkkonummella reilut kolme viikkoa sitten tapahtuneessa välikohtauksessa, jossa Piippoa epäillään pahoinpitelystä. Hän kertoo jättävänsä hallituksen siihen asti, kun poliisin tutkinnat selviävät ja tapahtumien oikea kulku osoitetaan. Kaksi naista on tehnyt Piiposta rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Perjantaina Piippo välitti julkisuuteen tiedotteen, jossa sanoi itse tulleensa pahoinpidellyksi ja tehneensä rikosilmoituksen itse. Espoon poliisi on kuulustellut Piippoa. Elcoteqin muut hallituksen jäsenet ovat presidentti Martti Ahtisaari , Wärtsilä rahoitusjohtaja Heikki Horstia , Henry Sjöman , Jorma Vanhanen ja entinen Teollisuusvakuutuksen toimitusjohtaja Juha Toivola , joka toimii Piipon poissaolon aikana hallituksen puheenjohtajana.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat