Hexin Ruuska ei usko europörssiin - Talous | HS.fi

Hexin Ruuska ei usko europörssiin

Tilaajille
14.12.2001 2:00

"En usko yhteen europörssiin", sanoo Hexin toimitusjohtaja Jukka Ruuska ykskantaan, vaikka hän uskookin toimialan rakennemuutoksen jatkuvan.

"Koolla on merkitystä, mutta pelkästään se ei ratkaise", Ruuska sanoo. Hänen mielestään markkinapaikoilla tarvitaan yhtä aikaa paikallisuutta ja kansainvälisyyttä. Hän uskoo enemmin pörssien väliseen yhteistyöhön ja liittoumiin eli keskittymisen sijasta verkottumiseen. Ruuskan mukaan pienikin pörssi voi olla kilpailukykyinen. Hän viittaa tietenkin johtamaansa Hexiin. Avainsana on osakkeen likviditeetti, jossa Hex on päässyt myönteiseen kierteeseen. Helsingin pörssi on onnistunut viime vuosina kahmimaan yhä suuremman osan Nokia-vaihdosta, vaikka osaketta noteerataan kaikkiaan kuudessa pörssissä. Pörssien fuusioiden ja liittoutumien sijasta Ruuskaa huolettaa se, että Nokialle kävisi kuin Saksan suurimpiin yrityksiin kuuluneelle Mannesmannille. Brittiläinen matkaviestintäyhtiö Vodafone osti Mannesmannin, ja kaupankäynti siirtyi kertalaakista pois Saksasta. "Se olisi pahin painajainen", Ruuska sanoo. Hex on toistaiseksi edennyt varovasti. Se omistaa enemmistön Tallinnan pörssistä ja on Euronextin ristikkäisjäsen. Hex ei kuitenkaan ole lähtenyt mukaan muiden pohjoismaiden Norex-liittoumaan, jossa Tukholman, Kööpenhaminan, Oslon ja Islannin pörssit ovat toistensa ristikkäisjäseniä. Ruuskan mukaan Hexillä ei ole aikomustakaan mennä mukaan Norexiin, koska liittyminen johtaisi liian suureen riippuvuuteen. Kaupankäyntijärjestelmien yhtenäistämisen lisäksi Norexiin olisi sitouduttava Ruuskan mielestä liian pitkäksi aikaa. "Silloin ei ole enää vaihtoehtoja, joten parempi olisi saman tien tehdä fuusio", Ruuska sanoo.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous