Europarty-ravintolassakin voi uusi raha mennä sekaisin - Talous | HS.fi
Talous

Europarty-ravintolassakin voi uusi raha mennä sekaisin

Tilaajille
Julkaistu: 28.2.2002 2:00

BRYSSEL. Portugalilainen ravintoloitsija Mariano Saial ottaa luulot pois heti kättelyssä.

"Tämä ravintola on ollut nimeltään Europarty jo vuodesta 1971. Se ei liity millään tavalla unioniin tai uuteen rahaan. Nimesin paikan monikansallisen jalkapallojoukkueemme mukaan", Saial sanoo Brysselissä sijaitsevassa ruokapaikassaan. Nimi on saanut eurojen myötä uuden merkityksen - yleiseurooppalaisen rahan lanseeraamistahan voisi kuvailla "eurojuhlaksi". Saialia rahamuutos ei ole hetkauttanut, joskin vaihtorahan saamisessa oli tammikuun alussa hankaluuksia, koska jonot pankkikonttoreissa pitenivät jopa tunniksi. Akuutin vaihtorahaongelman aikana Europartyn asiakkaille annettiin luottoa. "Kehotin maksamaan laskun seuraavalla kerralla, jos ruokailijalla oli lompakossaan vain 200 euron seteli", Saial nauraa. Toinen euron aiheuttama varjopuoli on ollut juomarahojen väheneminen. "Voisi kuvitella, että tippien osuus olisi kasvanut, koska eurokolikot ovat nimellisarvoltaan Belgian frangeja paljon arvokkaampia. Mutta ei. Asiakkaat ovat ryhtyneet varovaisiksi ja antavat vähemmän juomarahaa. Tilanne varmaan normalisoituu jonkin ajan kuluttua." Belgian keskuspankin tiedottaja sanoo, että vanhan rahan käyttö on lakannut edeltäneiden viikkojen aikana. Viimeisen päivän paniikkiakaan ei ole luvassa, koska belgialaiset voivat vaihtaa franginsa euroiksi kaikissa pankeissa vuoden loppuun asti. Sen jälkeen kolikkoja on mahdollisuus viedä keskuspankkiin vaihdettavaksi vuoteen 2004 asti. Setelirahalle ei ole määritelty minkäänlaista aikarajaa. Belgialaisten sukanvarsista löytyy vielä paljon frangeja. Keskuspankin tilastojen mukaan viime viikolla kierrossa oli vielä 4,6 miljardia kappaletta vanhoja kolikoita sekä yli 45 miljoonaa seteliä, yhteisarvoltaan vajaat 1,7 miljardia euroa. Saial on varma yleisen hintatason kohoamisesta. "Ei kukaan yrittäjä halua menettää osaa tuloistaan. Jos ruoka-annoksen hinnaksi tulee 8,43 euroa, niin kyllä se nousee pikemminkin 8,50:een kuin 8,40:een", Saial toteaa ilkikurisesti. "Työväkihän se joutuu tämänkin korotuksen maksamaan. Ei kukaan hintojaan alaspäin pyöristä. Se ei ole koskaan ollut tapana - ainakaan täälläpäin." Illalla yhdentoista maissa " patron " Saial kaataa itselleen punaviinilasin, ottaa ravintolan kassan ja istuutuu laskemaan päivän eurotuloja. "Uusien rahojen kanssa joutuu olemaan edelleen varovainen. Tiedän tehneeni virheitä ja niin tapahtuu vastakin. Yksikään asiakas ei kuitenkaan ole valittanut saaneensa liian paljon vaihtorahaa takaisin . . ."

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous

Luetuimmat

Uusimmat