Työntekijät melko tyytyväisiä vakuutusyhtiö Tapiolan fuusioon - Talous | HS.fi
Talous

Työntekijät melko tyytyväisiä vakuutusyhtiö Tapiolan fuusioon

Yhteistyötä helpotti se, että työntekijöitä ei irtisanottu fuusion vuoksi

Tilaajille
Julkaistu: 15.7.2002 3:00

Vuoden 1982 kesäkuussa Marjatta Kallio oli kesälomalla. 18. kesäkuuta Kallion työnantaja vakuutusyhtiö Pohja ilmoitti fuusioituvansa vakuutusyhtiö Auran kanssa.

Päivä ei ole syöpynyt Kallion mieleen erityisen kirkkaasti. Hän ei muista, mistä kuuli fuusiouutisen, mutta epävarmat tunnelmat hän muistaa. "Ei ollut yhtään sellainen olo, että jippii. Kun kaksi yritystä yhdistyy, niin työntekijä ajattelee heti, riittääkö töitä tulevaisuudessa." Tapiolan 20 vuotta sitten toteutettu fuusio oli siihenastisista vakuutus- ja rahoitusalan yhdistymisistä suurin. Työntekijöiden mukaan tapiolalaiseksi muuttuminen kesti vuosia eikä se aina sujunut ristiriidoitta. Sittemmin saman ovat kokeneet monet suomalaiset. Varsinainen suuryritysten fuusioaalto koettiin 1996, jolloin fuusiot koskettivat 120000:ta työntekijää. Marjatta Kallion olo helpottui fuusiouutisen jälkeen, kun Aura ja Pohja ilmoittivat, ettei ketään sanota irti. Kalliolle selvisi nopeasti myös, että Pohjan työntekijät muuttavat Auran tiloihin Tapiolaan. Muutosta uuteen helpotti, että työtilat olivat kunnossa. "Kävimme tutustumassa Auran taloon, ja se teki minuun äärettömän suuren vaikutuksen. Auralla oli hieno maisemakonttori, kun taas meidän tilat Pohjassa olivat nuhruiset." Odotellessaan oman osastonsa muuttoa Kallio kuuli toisilta osastoilta sekä hyviä että huonoja uutisia. Kallio oman osaston kohdalla fuusio sujui kuitenkin hyvin. Kallion mukaan tähän oli selvät syytkin: uuden osaston päällikkö ei tullut Aurasta eikä Pohjasta. Samalla uudistettiin myös osaston työmenetelmät, kun manuaalisesta tietojenkäsittelystä siirryttiin atk-järjestelmään. "Oli hyvä, ettei kumpikaan puoli ollut niskan päällä vaan kaikkien piti opetella uudet työtavat ja ohjelmat", Kallio miettii. Myös asiakasneuvojana Pohjan puolella työskennelleen Hillevi Pehkosen mukaan fuusio kävi kivuttomasti. Jotain jupakkaa myynnin puolella kuitenkin oli. "Meitä oli täällä Tapiolassa aluksi töissä kolme auralaista ja sitten minä. Tietysti muut vetivät välillä yhtä köyttä." Kitkaa aiheuttivat etenkin pohjalaisen myyntihenkilöstön auralaisia paremmat edut. Tilanne laukesi 1986, kun henkilöstön edut yhtenäistettiin. Yksi tärkeä tekijä uuteen sopeutumisessa tuntuu olleen ruoka, jonka mainitsevat useat Tapiolan fuusiosta kertovaan kirjaan haastatellut työntekijät. "Täällä Auran talossa oli aivan ihanaa ruokaa. Kalalautasia ja kaikkea", Pehkonen muistelee. Auralainen yksikönjohtaja Heikki Taipalvesi suhtautui fuusioon rationaalisesti. "Meillä oli tietokonejärjestelmin vuoksi takana usean vuoden yhteistyö. Asiakaskuntammekin oli erilaista, joten fuusio oli Pohjan kanssa oli järkevä vaihtoehto." Taipalvesi johti fuusion aikaan noin 50 työntekijän organisaatiota. Hänen muistaa, että yksikön työntekijät suhtautuivat fuusioon neutraalisti. "Isoissa muutoksissa kolmasosa ihmisistä taputtaa käsiä, kolmasosa on hällä väliä ja loput on sitä mieltä, että muutos tapahtuu vain heidän kuolleen ruumiinsa yli. Näitä ruumiita oli kuitenkin vähän." Taipalveden mukaan tähän on syynä se, että työntekijöiden ei tarvinnut pelätä työpaikkojensa puolesta. Tämän vuoksi yhteistyö alkoi jouhevasti. Yhdistymistä lievitti myös se, että työntekijöille tiedotettiin kerran viikossa fuusion vaiheista.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous