Suuromistajia kannattaa peesata - Talous | HS.fi

Suuromistajia kannattaa peesata

17.3.2005 2:00

Teholähdevalmistaja Efore järkytti keskiviikkona sijoittajia, sillä yhtiö antoi jo toisen tulosvaroituksen parin viikon aikana. Osakkeen kurssi rojahti 15 prosenttia.

Tällä kertaa Efore varoitti, että sen tulos jää tällä tilikaudella selvästi heikommaksi kuin edellisellä. Aiemmin se oli arvioinut tuloksen pysyttelevän viime vuoden tasolla. Efore varoitti myös, että liikevaihdon kasvu jää aiemmin ilmoitettua vähäisemmäksi.