Talous

UnitedHealth-yhtiö löi johtajaoptioiden ennätykset

Terveydenhoitoalan pääjohtajan optiopotti suurempi kuin monen köyhän maan kansantuote

Tilaajille

WASHINGTON. New Yorkin pörssin entisen johtajan Dick Grasson 140 miljoonan dollarin palkasta jaksettiin kohista vain hetkinen. Capital One-luottokorttiyhtiön pääjohtajan Richard

Fairbankin yli neljännesmiljardin dollarin vuosikorvaus ei juurikaan kiinnostanut. ExxonMobilin eläkkeelle jääneen pääjohtajan Lee Raymondin lähes puolen miljardin dollarin korvauspotista urputtavat lähinnä korkeaan bensan hintaan kyllästyneet autoilijat.

Nyt Yhdysvalloissa on tullut julki kompensaatio, jota kukaan ole enää kehdannut puolustella, ei edes saaja itse. Terveydenhoitopalveluja ja yksityisiä sairasvakuutuksia myyvä minnesotalainen UnitedHealth -yhtiö on tarjonnut pääjohtajalleen, tohtori William

McGuirelle optiopotin, jonka arvo viime vuoden lopussa oli hätkähdyttävät 1,6 miljardia dollaria eli nykykurssilla vajaat 1,3 miljardia euroa. Vuoden 1995 jälkeen McGuire on lisäksi jo rahastanut optioillaan lähes puoli miljardia dollaria.

Tohtori, pääjohtaja McGuiren optiotulot ovat suuremmat kuin monen köyhän maan bruttokansantuote.

Erityisen herkäksi tilanteen tekee UnitedHealthin toimiala. Yli 40 miljoonalla amerikkalaisella ei ole minkäänlaista sairausvakuutusturvaa. Kuitenkin alan yksityiset toimijat tekevät johtajistaan satumaisen rikkaita.

McGuiren optioista raportoi aiemmin keväällä The Wall Street Journal-sanomalehti. Se kertoi kuitenkin samalla muutakin.

UnitedHealthin johtajien optiot oli kerta toisensa jälkeen myönnetty saajien kannalta käsittämättömän edulliseen aikaan eli juuri ennen kuin osakkeen hinta nousi voimakkaasti. Lehden laskelman mukaan puhtaasti sattumanvarainen todennäköisyys tällaisen ajoituksen onnistumiseen on yhden suhde 200 miljoonaan.

Lehden mukaan onkin syytä epäillä, että optio-ohjelmien päivämääriä oli rukattu jälkikäteen, ja se on rikollista toimintaa. Asiaa tutkivat nyt sekä markkinavalvoja SEC että Minnesotan osavaltion oikeusministeri Mike Hatch.

Tällainen rukkaaminen ei olisi ainutkertainen tapahtuma. Samankaltaisia selvityksiä tehdään parhaillaan useissa muissakin yrityksissä.

Hatch oli CNBC-talouskanavan haastattelussa erityisen tohkeissaan UnitedHealthin hallituksen roolista.

Hallituksen jäsenetkin ovat saaneet avokätisesti optioita, joilla he ovat viiden vuoden aikana tehneet lähes 160 miljoonan dollarin voitot. Ne ovat omiaan pehmentämään hallituksessa mahdollisesti syntyvää kritiikkiä toimivan johdon ylenmääräisestä palkitsemisesta.

Hallituksessa on useita hyvin valovoimaisia nimiä. Heihin kuuluvat muun muassa syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskuja selvitelleen kongressin komitean puheenjohtaja, New Jerseyn osavaltion ex-kuvernööri Thomas Kean sekä presidentti Bill Clintonin hallituksen terveysministeri, nykyinen Miamin yliopiston rehtori Donna Shalala.

Minneapolis Star-Tribune -lehti kertoi esimerkiksi Keanin tehneen keväällä 1,5 miljoonan dollarin tilin optioidensa myynnillä.

Kohun synnyttyä McGuire ilmoitti yhtiön luopuvan heti kaikista uusista optio-ohjelmista.

Lopettamispäätöksestä huolimatta yhtiön tiedotteet toistivat vanhaa mantraa: McGuiren miljardit olivat kohtuullinen korvaus, koska UnitedHealthin osakekurssi on vuoden 1994 jälkeen noussut viisinkertaista vauhtia Standard & Poors 500 -indeksiin verrattuna.

UnitedHealth piti yhtiökokouksensa kohun jo alettua. Monet suursijoittajat eivät halunneet jatkaa hallituksen jäsenten nimityksiä, mutta vielä useammat olivat tyytyväisiä hallituksen työskentelyyn. Erovuoroiset jäsenet valittiin tehtäviinsä uudelleen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää