Talous    |   PERLOS-PERHEET TEHTAAN VARJOSSA

HS:n seurantaperheet ovat selvittäneet vaihtoehtoja

Lisäkoulutus ja yrittäminen ovat vaihtoehtoja palkkatyölle

Tilaajille

Helsingin Sanomat seuraa kahden joensuulaisen perheen elämää Perloksen yt-neuvottelujen ja tehtaiden alasajon aikana.

Immoset on viisikymppinen pitkänlinjan perloslainen pariskunta. Kun Perloksen tehtaiden lopetus Pohjois-Karjalassa maanantaina varmistui, Immoset istuivat keskenään alas puimaan asiaa.

Seuraavana aamuna

Reijo Immonen lähti töihin kuten ennenkin ja Eeva Immonen Tukholman-risteilylle.

Kummallakin on kuuden kuukauden irtisanomisaika.

"Käyn töissä syksyyn asti. Vielä olemme odottavalla kannalla, katsotaan mitä mahdollisuuksia eteen tulee", Reijo Immonen arvelee.

Vaihtoehtoja voisivat olla jatkaminen mahdollisen uuden yrittäjän leivissä Perloksen tiloissa, muutosturvakoulutus tai oma yritys.

Eeva Immonen on ollut vuorotteluvapaalla lokakuusta lähtien. "Pahalta tuntui kun uutiset kuulin. Ajatukset alkoivat vain pyöriä siinä, että miten nyt eteenpäin. Onneksi iltapäivällä tulivat lapsenlapset pullanpaistoon. Se vähän työnsi ajatuksia taka-alalle." Eeva on jo selvittänyt, että vuorotteluvapaalaisen saa irtisanoa siinä kuin muutkin työntekijät.

"Yritän päästä kuntokartoitukseen. Siinä selviäisi minkälaiseen työhön vielä pystyn. Olisi hienoa hoitaa vanhuksia, mutta huonokuntoisen selkäni takia en pysty siihen työhön", Eeva Immonen harmittelee.

Huttuset ovat nelikymppinen kolmen lapsen perhe, joka asettui aloilleen Joensuuhun, kun kumpikin vanhempi sai Perlokselta töitä.

Perheen isä Jorma Huttunen on jo yt-neuvotteluiden aikana ehtinyt hakea joihinkin avoimiin työpaikkoihin.

"Jos mitään järkevää työpaikkaa ei ala löytyä, niin se on opintielle sitten. Olen miettinyt insinööriopintoja tai talotekniikka- ja isännöitsijäpuolen koulutusta".

Muutosturvan avulla perhe tulisi toimeen paremmin kuin normaalilla opintotuella. "Tukea saa 70 prosenttia palkkatuloista. Eikä koulutus vähennä liiton päivärahapäiviä." Vuonna 1999 ostetun talon takia Huttusia vähän huolettaa. "Asuntolainaa on vielä aika reippaasti, mutta saman verran rahaa menisi vuokra-asuntoonkin kuin lainanlyhennyksiin. Nyt ei passaa tehdä suuria investointeja. Ajattelin uusia moottoripyörän keväällä, mutta täytyy tyytyä vanhaan. Jos olisi varaa edes sillä ajella niin olisi hyvä".

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää